Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Miska Karhu muuttaa maailmaa runo kerrallaan

viikon-kevytyrittaja-miska-karhu

Kuka olet?

Olen Miska Karhu, kirjoittaja, runoilija, opiskelija, taiteilija ja aktivisti. Päätoimisesti opiskelen uskontotiedettä yliopistossa, ja opiskelualani vaikuttaa myös taiteeseeni.

Sen lisäksi toimin vapaaehtoisena mm. Setalla – ihmisoikeudet ovatkin kulkeutuneet myös taiteeseeni, enkä pelkää olla kantaaottava.

En halua tehdä töitä pimeästi, mutta toisaalta en koe olevani valmis perustamaan itse kokonaista yritystä – kevytyrittäjyys oli tarttunut sanavarastooni, ja rupesin googlailemaan.

Mitä teet?

Taiteeni yhdistelee luovasti runoutta, sanataidetta, ympäristötaidetta ja visuaalisia elementtäjä. Köyhä opiskelija kaipaa aina lisätuloja, joten myyn kollaasirunotaulujani ja teen tilaustöitä – eli jos kaipaat persoonallista ja varmasti uniikkia lahjaa ristiäisiin, rippijuhliin, itselle tai puolisolle, kannattaa olla yhteydessä!

Runouteni on usein hieman vinksahtanutta ja mustalla huumorilla höystettyä, ja osaan myös kritisoida syrjiviä rakenteita ja yhteiskunnan tilaa. Kirjoitan eniten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanteesta sekä otan kantaa uskonnollisiin kysymyksiin.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Halusin keinon toteuttaa taidettani siten, että sekä katsoja/lukija että minä itse hyödymme. En halua tehdä töitä pimeästi, mutta toisaalta en koe olevani valmis perustamaan itse kokonaista yritystä – kevytyrittäjyys oli tarttunut sanavarastooni, ja rupesin googlailemaan.

Miskan runo

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Koska päätoimisesti olen opiskelija, päiväni täyttyvät opiskelun, taiteen ja vapaa-ajan tasapainottelussa. Usein minut voi myös nähdä erilaisilla messuilla ja huutelemassa Facebookin roskalava-ryhmistä lisää halpoja materiaaleja.

Taiteeni tekeminen painottuu ilta-aikaan, mutta usein runot pulpahtavat mieleeni missä tahansa – bussissa, kaupan kassalla, missä vain, missä näen ihmisten reaktioita toisiinsa. Usein tauluni saavatkin alkunsa jostain pienestä hetkestä, jonka puen sanoiksi.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on nähdä, kuinka sanat heräävät eloon ja saavat visuaalisen, joskus yllättävänkin muodon – ja eritoten se, kuinka nämä sanat lähtevät liikkumaan ihmisissä, liikuttavat, koskettavat, puhuttavat.

Kun jokin tauluni lähtee leviämään netissä, tunnen muuttavani maailmaa.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin oppia markkinoimaan itseäni paremmin. Olen sellainen “no enhän minä nyt mikään oikea taiteilija ole” -ihminen, enkä osaa ottaa tilaa haltuun haluamallani tavalla.

Miska leikkaa lehdestä kirjaimia runoonsa

Toisena suurena toiveena olisi joskus kirjoittaa romaani tai runokirja (tosin jälkimmäinen saattaa olla jo lähempänä kuin kuvittelenkaan – kerron jossakin vaiheessa sivuillani lisää!).

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille ja sellaisiksi aikoville?

Älä suunnittele heti seuraavaa kymmentä vuotta, vaan ota rauhallisesti ja ole armollinen itsellesi. Kevytyrittäjyydessä on se hyvä puoli, että sen voi laittaa vähäksi aikaa jäihin, jos opiskelut tai kokopäivätyöt sitä vaativat.

Miskaan ja hänen töihinsä pääset tutustumaan hänen verkkosivuillaan!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake täällä.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Eläinlääkäri ja koulutettu hieroja Kirsi Zibelina Armassalo

    Viikon kevytyrittäjämme, eläinlääkäri Kirsi Zibelina Armassalo, hoitaa suurella sydämellä niin pienet kuin suuretkin eläinpotilaat! Kuka olet? Olen eläinlääkäri-koulutettu hieroja Kirsi Zibelina Armassalo. Toimin kevytyrittäjänä pisteessä Konitohtori Nalle Karhulassa, Kotkassa. Olen terveydenhuoltoeläinlääkäri usealle sikalalle. Teen mielelläni kotikäyntejä niin pien- kuin suureläimille. Mitä teet? Hoidamme Konitohtorin puolesta kaikkia eläimiä, niin isoja kuin pieniäkin. Repertoaariimme kuuluu kaikki perushoidot ja -leikkaukset sekä lisäksi fysioterapeuttiset…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Jesse Nykänen yhdistää kevytyrittäjyyden, urheilun ja opinnot mielekkäästi toisiinsa!

    Olen Jesse Nykänen, 24-vuotias kevytyrittäjä, opiskelija ja urheilija. Mitä teet? Kilpailen painonnostossa Suomen maajoukkueessa ja opiskelen tradenomiksi Lahdessa. Opiskeluiden ja urheilu-urani ohella teen yksilövalmennuksia painonnostossa ja järjestän painonnostokursseja asiakkailleni. Hienointa omassa työssäni on asiakkaiden saama hyvän olon tunne kovan harjoituksen jälkeen! Aloitin painonnostossa kilpailun vuonna 2005, jolloin olin ainoastaan 9-vuotias. Juniorina pelasin jääkiekkoa ja nostelin painoja samaan aikaan. Jääkiekko jäi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Suoraan koulusta työkyvyttömyyseläkkeelle – Anne-Mari ponnisti kivuista huolimatta kevytyrittäjäksi ja toteutti unelmansa

    Krooninen kipu on jatkuvasti läsnä Anne-Marin arjessa ja rajoittaa paljon sitä, mitä hän pystyy päivittäin tekemään. Yritteliäs nainen ei kuitenkaan ollut valmis jäämään toimettomaksi, vaan haastoi itsensä tavoittelemaan unelmiaan. Nyt Anne-Mari Valta on kevytyrittäjä ja suunnittelee toimintansa laajentamista. Saarijärveläinen Anne-Mari on kahden pojan äiti, kosmetiikan jälleenmyyjä, bloggaaja, koiranomistaja – ja kipukroonikko. Elämä kipujen kanssa alkoi synnytyksessä saadusta hermovauriosta. Se pakotti…

    Lue lisää