Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Mitä kaikkea tapahtui vuonna 2014?

kasvu

Kaunis valkoinen joulu on takanapäin ja jouluruokia on vedetty enemmän kuin laki sallii. Uuden vuoden kunniaksi istahdimme vielä hetkeksi alas ja kävimme läpi mitä kaikkea ehtikään viime vuoden aikana tapahtua.

 

Alkuvuosi messujen ja rekrytoinnin merkeissä

Alkuvuonna olimme mukana monessa tapahtumassa ja näistä suurimmat olivat Lahden Duuniexpo ja Oma Yritys 14-tapahtuma. Meille on tärkeätä osallistua eri puolella Suomea järjestettäviin messuihin ja tapahtumiin, koska monelle kevytyrittäjyys on täysin tuntematon toimintamalli ja tapahtumien avulla saamme levitettyä ilosanomaamme mukavasti eteenpäin.

Keväällä olimme jälleen rekrytoinnin tarpeessa. Huomasimme työvoiman tarpeen asiakaspalvelussamme ja päädyimme palkkaamaan Paula Haukkamaa-Heiskasen. Paula onkin osoittautunut todella hyväksi valinnaksi ja olemme saaneet asiakaspalveluamme tehokkaammaksi.

Kevään aikana toimme palveluumme myös uudistuksen palkanmaksuun. Palvelumme avulla käyttäjät voivat nostaa palkkansa myös Bitcoineina. Tämä uudistus uutisoitiin myös monessa mediassa, mm. Talouselämässä ja  RadioRockissa.

Kesällä julkaisimme Kevytyrittäjän markkinointikirjan

Kesän aikana julkaisimme Kevytyrittäjän markkinointikirjan, koska huomasimme monen käyttäjän kaipailevan vinkkejä oman työn markkinointiin. Haluamme auttaa käyttäjiämme oman työn myynnissä ja markkinoissa ja siksi annoimme kaikki parhaat vinkkimme ilmaiseksi käyttöön. Kirjamme on saanut sosiaalissa mediassa paljon kehuja ja olemme palautteeseen todella tyytyväisiä. Voit ladata markkinointikirjan hallintapaneelin Edut-osiosta.

Alkukesästä teimme myös käyttäjäkyselyn, jonka tulokset olivat erittäin positiivisia. Tässä muutama ilahduttava tieto kyselystämme:

  • 96,4% käyttäjistämme suosittelisi palveluamme ystävälleen
  • 98,2% vastaajista pitää palvelumme käytön aloittamista melko tai todella helppona
  • 95,4% mielestä laskun luominen ja lähettäminen ei ole hankalaa.

Olemme tehneet paljon työtä palvelumme helppouden parantamiseksi ja ylläolevat tulokset kertovat siitä, että tekemämme kehitystyö on ollut tehokasta. Hallintapaneelimme ulkoasu koki myös suuren muutoksen elokuun lopussa.

Loppuvuoden aikana hienoja merkkipaaluja

Loppuvuoden aikana saavutimme yhden hienon merkkipaalun. Lokakuun lopussa saimme täyteen 10 000 laskutettua asiakasta. Palvelustamme on siis lähtenyt laskuja 10 000 eri toimeksiantajalle. Tämä on meille erittäin hieno saavutus. Facebookissa olemme saaneet myös 5 000 tykkääjää ja Twitterissä 1 000 seuraajaa täyteen. Nämä ovat meille myös hienoja lukuja, koska haluamme olla aktiivinen toimija sosiaalisessa mediassa ollaksemme lähellä käyttäjiämme.

Olemme koko vuoden aikana julkaisseet blogissamme yrittäjätarinoita vanhoista käyttäjistämme. Haluamme olla mukana tukemassa suomalaista yrittäjyyttä ja olemme ylpeitä kaikista yrittäjistä, joiden tarinassa olemme saaneet olla mukana. Voit lukea yrittäjätarinoitamme tästä.

Vuosi 2014 on ollut meille kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen. Saimme vuoden 2014 aikana noin 6 000 uutta käyttäjää. Ensi vuonna tavoitteenamme on kehittää palveluamme vieläkin paremmaksi, jotta voimme palvella käyttäjiämme entistä tehokkaammin. Olemme todella kiitollisia käyttäjillemme kaikista kehitysehdotuksista. Haluamme niitä edelleen, joten jos sinulla on idea, miten voimme parantaa palveluamme, laita meille asiasta viestiä!

Iso kiitos käyttäjillemme vuodesta 2014 ja menestystä kuluvalle vuodelle!

T: UKKO.fi-tiimi

Kirjoittaja Taneli Pasanen
Muuttuva työelämä, viestintä, digitaalinen markkinointi ja itsensä brändääminen täyttävät teemoina työpäiväni. Vapaa-ajalla kovia juttuja ovat tennis, geokätköily ja seinäkiipeily unohtamatta tietenkään Netflixiä.

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista UKKO.fi avaa oman asiakaspalvelunsa koirille – ”lemmikeissä on suuri yrittäjäpotentiaali”

    UKKO.fi:n Yrittäjyyskoulu kertoi 19. maaliskuuta havannankoira Vilin tarinan. Vili on paitsi somevaikuttaja, myös toiminimiyrittäjä. Vilin yrittäjätarinan esittelyn jälkeen asiakaspalvelun puhelin on soinut kuumana ja nyt UKKO.fi on päättänyt reagoida asiaan. ”Olemme olleet hyvin hämmästyneitä kyselyiden määrästä, mutta toisaalta sosiaalisen median aikana on hyvinkin ymmärrettävää ja luontevaa, että koiratkin tekevät tiliä. Olemme nyt ymmärtäneet, että lemmikeissä on suuri yrittäjäpotentiaali”, kommentoi viestintäpäällikkö…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Työelämä tulevaisuudessa -keskustelijat: Tulevaisuuden työelämässä vuorovaikutustaidot entistä kovempi valtti - katso tallenne tapahtumasta!

    UKKO.fi:n ja Sofian järjestämässä verkon live-keskustelussa pohdittiin mihin työelämä on menossa. Vaikka työelämä myllertyisi pysyvästi fyysisen ja digitaalisen maailman sekoittavaan hybridimalliin, ei ihmisen kyky kohdata toinen, empatia ja vaatimus työn merkityksellisyydestä ole katoamassa minnekään, arvioivat asiantuntijat. Tulevaisuuden työelämä -live-keskusteluun osallistuivat Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja, ravintola-alan yrittäjä Sami Benamed, UKKO-konsernin toimitusjohtaja Sami Ranta sekä palvelumuotoilija Tuula Styrman. Keskustelun moderaattori,…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Asiakaspalvelussa puhelimeen vastaa myös Teemu

    Olen Teemu, savolainen Helsingissä jo toistakymmenettä vuotta. Tervehdys! Toimin pitkään lastenhoitajana päiväkodeissa ympäri pääkaupunkiseutua, mutta tuumailin sitten kaipaavani vaihtelua ja ryhtyväni opiskelemaan toiselle alalle. Päädyin Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon kouluttautumaan merkonomiksi finanssialalle asiakaspalvelun – ja myynnin koulutusohjelmasta, sillä olen aina rakastanut numeroita ja tykkään toimia ihmisten kanssa. Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt parissa eri vakuutusyhtiössä vakuutuskorvauskäsittelijänä sekä vakuutusmyyntineuvottelijana. Huomasin UKKO.fi:n hakevan uutta…

    Lue lisää