Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Viikon kevytyrittäjämme Oona Edelberg kouluttaa ihmisen parhaita ystäviä

viikon-kevytyrittaja-oona-edelberg-koirien-kouluttaja

Olen Oona Edelberg, 26-vuotias eläintenkouluttaja Siilinjärveltä. Minulla on viisi koiraa, joiden kanssa harrastan suojelua, tokoa, noseworkkia ja vesipelastusta.

Mitä teet?

Koulutan koiria ja heidän henkilökuntaansa. Pääsääntöisesti pidän kursseja ja yksityistunteja.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Oman yrityksen perustaminen tuntui vielä liian isolta haasteelta ja halusin turvallisesti kokeilla mitä se on.

Kouluttajat lähes poikkeuksetta työskentelevät yrittäjinä alallani.

Tekemälleni työlle oli kysyntää ja minun oli siis keksittävä nopea ratkaisu työnteon aloittamiselle. Kevytyrittäjyys on helppo, nopea ja turvallinen ratkaisu. Nyt tarjoan palveluitani usealle eri koirayritykselle ja minulla on omaa asiakaskuntaani.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työskentelen usein iltaisin ja viikonloppuisin.

Saatan myös pitää pari tuntia aamulla töitä, pitää päivällä vapaata ja mennä taas illaksi töihin.

Työpäiväni voisi koostua vaikka seuraavanlaisesti:

  • kello 16–17 yksityistunti, näyttelyiden kehäkäyttäytymisen opettelua
  • kello 17–17.30 yksityistunti, kynsienleikkuuseen ja hoitotoimenpiteisiin opettelua
  • kello 17.30–18 yksityistunti, hihnakäytöksen opettelua
  • kello 18–19 pentukurssi
  • kello 19–20 tottelevaisuuskurssi
  • kello 20–21 nosework-kurssi

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on muun muassa asiakkaiden kohtaaminen, onnistumisen riemu, koirakoiden eteenpäin vieminen, yhdessä kehittyminen ja työn vaihtelevuus.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin olla tehokkaampi aikatauluttaja. Haluaisin myös saada lisää asiantuntevia kokemuksia eri harrastelajeista.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille ja kevytyrittäjiksi aikoville?

Rohkeasti ja avoiminmielin eteenpäin, Jokainen päivä on mahdollisuus onnistua!

Oona kouluttaa pääosin koiratarvikeliikkessä Har-Min Farmissa. Har-min Farmiin pääset tutustumaan täältä. Katso myös liikkeen Facebook-sivut täältä.

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Floristi Marika teki intohimostaan sivutyön: “Ilo ja mielenkiinto pysyvät näin yllä!”

    Marika Kettunen koki floristin ammattinsa palkitsevana, mutta kuormittavana. Niinpä hän kouluttautui pari vuotta sitten vähemmän kuluttavaan päivätyöhön. Palo kukkien parissa työskentelyä kohtaan jäi kuitenkin kytemään. Marika päätti tehdä kompromissin: toimia projektisihteerin töissä päivisin, ja floristina iltaisin sekä viikonloppuisin. Jälkimmäinen toimi onnistuu mainiosti kevytyrittäjänä. Kaikki alkoi kymmenisen vuotta sitten, kun Marika muutti takaisin synnyinseudulleen Kirkkonummelle työpaikkaa etsien. Paikallinen kukkakauppa haki samaan…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tet-harjoittelusta urkenikin kokonainen ura – Anna on nyt toimittaja ja yrittäjä

    Olen Anna Gustafsson, kansainvälisille ja kotimaisille sisällöntuotantoyrityksille töitä tekevä toimittaja ja kirjoittaja. Ensimmäinen työpaikkani oli 15-vuotiaana tet-harjoittelu paikallislehdessä. Siitä lähtien toimittajan työ on ollut oikeastaan ainoa haaveammattini. Valmistuin Helsingin yliopistosta valtiotieteellisestä tiedekunnasta pääaineenani viestintä. Pääsin jo opiskeluaikana alan töihin ja sen jälkeen olen saanut tehdä toimittajan töitä jo parikymmentä vuotta, lehdille, radioon ja televisiolle. Palasin Suomeen reilu kolme vuotta sitten…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Ravintola-alan yrittäjä Sami Benamed korostaa hyvän tiimin tärkeyttä: ”Silloin matkasta tulee ainakin hemmetin hauska!”

    Helsinkiläinen Sami Benamed, 34, otti missiokseen suomalaisen ravintola-alan uudistamisen; tämä on edellyttänyt rohkeita kokeiluja ja epäonnistumisiakin. Benamed on kuitenkin toiminut alusta asti kaveribisneksellä, minkä ansiosta hankalistakin tilanteista on päästy helpommin yli. Benamedin yrittäjäpolku on ollut vaiherikas ja pitänyt sisällään muun muassa opintojen keskeyttämisen sekä useamman läheltä piti -tilanteen konkurssin suhteen. Lopputuloksena on kuitenkin syntynyt ravintola-alan yritys Son of a Punch,…

    Lue lisää