Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Taru aloitti kevytyrittäjyyden opintojen ohella – “Tätä tulen käyttämään jatkossakin”

viikon-kevytyrittaja-taru

Kuka olet?

Olen 32-vuotias iloinen kevytyrittäjänaisen alku Lahdesta. Harrastan crossfittia, ulkoilua ja käyn silloin tällöin kuntosalilla.

Mitä teet?

Opiskelen koulutetuksi hierojaksi Vierumäen urheiluopistolla ja teen samanaikaisesti hierontoja EMA Sportilla Lahdessa. Joulukuun puolessa välissä valmistun ja tarkoitus olisi jatkaa hommia sivutyönä ainakin nyt aluksi.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Alkuvuodesta, kun olin EMA Sportilla kuntonyrkkeilyn alkeiskurssilla, tiedustelin EMA:n omistajalta olisiko heillä tarvetta hierojalle ja vastaus oli, että ehkä myöhemmin. Kesän aikana asia rupesi varmistumaan ja silloin kuulin ensimmäistä kertaa UKKO.fi-palveluista ja kevytyrittäjyydestä.

Otin asiasta selvää ja otin paikan EMA:lla vastaan. Nyt olen tehnyt kevytyrittäjyyttä elokuun puolesta välistä lähtien ja tätä tulen käyttämään jatkossakin!

Ajan Tarulle voit varata täältä.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäivät sijoittuu yleensä koulupäivän ympärille ja koulun loputtua menen suoraan EMA:lle noin 3 kertaa viikossa. Työpaikalle tultua tervehdin työkaverit ja asiakkaat, menen hierontatilaa järjestelemään ja puen työvaatteet päälle. Asiakkaan hieronnan jälkeen laskutan ja otan seuraavan asiakkaan vastaan. Päivät ja viikot menevät tosi nopeasti.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Rakkaus siihen mitä teen sekä asiakkaiden palaute hieronnan jälkeen.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin kokemusta lisää, mutta sehän tulee tekemällä.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Rohkeasti vain kokeilemaan, jos mahdollisuus on!

Lue myös, miksi kevytyrittäjyys sopii hyvin koulutetuille hierojille!

Haluatko sinä viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Saara Teirivaara

Saara tuottaa sanoja, kuvia ja tarpeen tullen melkeinpä mitä tahansa muuta jota markkinoinnin maailmassa saattaa tarvita. Erityisen lähellä tämän some-Picasson sydäntä ovat Instagram, lämmin sää, valkoiset tennarit ja kaikki visuaaliset asiat.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat “Työelämässä tärkeitä taitoja oppii parhaiten töitä tekemällä” – Viikon kevytyrittäjä Jaana

    Kuka olet? Olen viestinnän ammattilainen ja tietojenkäsittelytieteiden opiskelija Itä-Helsingistä. Olen vuosien varrella valmistunut mm. viestintäekonomiksi, copywriteriksi, matkailuvirkailijaksi ja LKV-välittäjäksi. Joku varmasti kutsuisi minua ikuiseksi opiskelijaksi. Opiskelu on kuitenkin enemmän harrastus, sillä työelämässä tärkeitä taitoja oppii parhaiten töitä tekemällä. Kevytyrittäjyys mahdollistaakin monipuolisen osaamiseni hyödyntämisen uudella joustavalla tavalla. Mitä teet? Tällä hetkellä työskentelen osa-aikaisesti vastuullisuusviestinnän parissa ja opiskelen yliopistossa. Lisäksi editoin ja…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Mindy Mad Magnolia – “Olen elinikäinen opiskelija ja asioiden tutkija”

    Olen performanssi- ja burleskiesiintyjä sekä burleskin ja ilmaisutaidon ohjaaja-opettaja Espoosta. Kotoisin olen Kotkan seudulta. Artistinimeni on Mindy Mad Magnolia. Olen elinikäinen opiskelija ja asioiden tutkija – niimpä moni harrastukseni onkin elämän aikana muuttunut tavalla tai toisella ammatilliseksi. Niin myös esimerkiksi 16-vuotiaana aloitettu teatteriharrastus. Harrastan myös valokuvausta, kuvataidenäyttelyissä käyntiä, käsitöitä sekä askartelua ja bändikeikoilla käymistä. Suosikkimusiikkiani onkin metalli. Lisäksi olen kiinnostunut…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Antista tuli metsäpalveluita tarjoava yrittäjä ja työnantaja kevytyrittäjyyden kautta!

    Hei! Olen Antti Kiviranta, perheenisä ja metsäpalveluyrittäjä Pohjois-Satakunnan Pomarkusta. Elämäni on mennyt metsään jo pienestä pojasta alkaen. Rakkaan setäni mukana sain olla metsätöissä jo alakouluiästä alkaen. Kuokan, kirveen ja raivaussahan kanssa opeteltiin metsänhoitoa. Monet syys- ja hiihtolomat menivät sedän kanssa taimikoita hoitaessa, ojia avatessa tai mummoni kotitilan rajoja tarkistaessa. Setäni kanssa joskus istuttiin ojanpenkalla ja huutelimme korpille evästauolla. Kerran hassutimme…

    Lue lisää