Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Pasi harjoitteli yrittäjyyttä UKKO.fi:n avulla

Pasi ahola

Pasi Ahola, 42, toimi vuodesta 2010 lähtien konsulttina palkkatöissä maksu-tv:n puolella. Siitä lähtien Pasi oli miettinyt työpäivien lomassa, miksi hän tekee töitä jollekin muulle? Töitä voisi hyvin tehdä vain itselleen.

Pasi oli aiemmin ollut mukana myös kolmessa startup-yrityksessä. Kokemusta yrityksen pyörittämisestä oli karttunut ja startup-henkeä kerätty taskut täyteen.

Vuoden 2013 loppupuolella palkkatyö konsulttina oli vaarassa loppua lomautuksen takia. Se oli viimeinen niitti. Pasi alkoi pohtia vaihtoehtojaan ja selasi netistä lisätietoja.

Yrittäjyyden harjoittelua

Netissä huomio kiinnittyi UKKO.fi-palveluun. Alkuun palvelun toimintamalli laittoi miehen miettimään. Voiko oman palkan ja laskutuksen antaa toiselle palvelulle hoidettavaksi? Onko toiminta luotettavaa?

Palvelun suomalaisuus lisäsi uskoa ja sen nuorekkuus sopi Pasin omaan toimintapaaan. Vuoden 2014 alussa Pasi siirtyi pikkuhiljaa laskuttamaan UKKO.fi:n kautta ja lopetti palkkatyöt vanhassa palkkatyössään.

"UKKO.fi:n avulla harjoittelin yrittäjyyttä turvallisesti. Se antoi hyvän pohjan yrittäjyydelle. Kaikki pelasi hyvin, laskut lähtivät ajallaan ja pössis oli muutenkin hyvä." Pasi kertoo.

"Alkuun suunnitelmissa oli laskuttaa pidempäänkin UKKO.fi:n kautta. Sain kuitenkin yllättävän paljon yhteydenottoja mahdollisista työkeikoista. Keväällä ajatus yrittäjyydestä alkoi olla liian kutkuttava. Tilanne oli perinteinen “nyt tai ei koskaan”-hetki" hän jatkaa.

Osakeyhtiö pystyssä ja hyvin menee

Kesäkuussa Pasi perusti oman osakeyhtiön ja siirtyi virallisesti yrittäjäksi. Sillä tiellä Pasi on nyt ja ratkaisu tuntuu täysin oikealta.

"Töiden tekeminen itselleen työ paljon vapauksia työskentelyyn, enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni. Perheellisenä kynnys lähteä yrittäjäksi oli toki suuri, koska tulevaisuuttakin pitää ajatella. Tämä kortti oli nyt kuitenkin pakko katsoa ja sain perheeltäni täyden tuen päätökselleni." Pasi Ahola muistelee.

Pasi tekee yrittäjänä samoja hommia kuin palkkatyössään. Hän toimii projektipäällikön tehtävissä maksu-tv:n puolella. Tämä vuosi näyttää Pasin mielestä hyvältä töiden merkeissä. Yhteistyökumppaneita on tällä hetkellä mm. Kuopiossa ja Vaasassa. Helsinki on kuitenkin se pääpaikka töiden kannalta. Teknologia mahdollistaa yhteydenpidon käytännössä mihin tahansa.

"Netin ja puhelimen välityksellä voin helposti pitää tilannepalavereita ja katsoa, että hommat rullaa. Toki joskus on pakko nähdä ihmisiä kasvotusten. Aitoa ihmiskontaktia ei korvaa mikään ohjelma tai sovellus. Työntekoa ne kuitenkin helpottavat todella paljon ja voivat helposti säästää viikossa kymmeniä tunteja."

Mitä suunnitelmia tulevaisuudelle?

Jos kaikki menee hyvin, on Pasilla parin vuoden päästä yhtiökumppani ja omia työntekijöitä.

"Siihen kuitenkin panostetaan, etten työllistä ainoastaan itseäni. Haluan kasvattaa yritystäni mahdollisuuksien mukaan. Työntekijöitäkin voin palkata helposti UKKO.fi:n kautta, kun tarvetta syntyy. Mielenkiinnolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan" Pasi kuvaa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Ota yhteyttä Pasiin!

Pasin yritys on nimeltään Simplexity Boreal Oy. Pasiin voit ottaa yhteyttä puhelimitse: 050 3150 215
Pasin nettisivut valmistuvat loppuvuoden aikana osoitteeseen www.simplexity.fi (sivut ovat vielä kesken)

UKKO.fi haluaa onnitella Pasia hienosta saavutuksesta ja rohkeudesta!

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Antti ja Jarkko luovat miesten muotia - FRENN-yrittäjäparin bisnes perustuu vastuullisuuteen ja mukavuuteen

    Kotimainen FRENN luo mukavaa, laadukasta ja pitkäikäistä muotia miehille. Antti Laitisen ja Jarkko Kallion yrityksen kulmakivinä ovat vastuullisuus ja tuotantoketjun läpinäkyvyys; yrittäjäpari suhtautuu vaatteitaan valmistaviin tehtaisiin liikekumppaneina, joihin tutustutaan perin pohjin ennen yhteistyön aloittamista. Laitinen ja Kallio ovat pariskunta, joten työ ja vapaa-aika menevät heillä usein sekaisin. Pitkään vaate- ja designalalla toimittuaan he päättivät yhdistää erityisosaamisensa ja ryhtyivät tuottamaan laadukkaita,…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Insinööri Risto hyppäsi pyörän selkään ja kohti kokonaan uutta uraa

    Sääksmäellä syntynyt ja Valkeakoskella asuva sähköalan diplomi-insinööri Risto Viitanen on 53-vuotias, ja teki aiemmin työuraansa muun muassa UPM-Kymmenellä ja Empowerilla. Palkkatöissä hän ehti olla 28 vuotta ennen oman yrityksen perustamista. – Käännekohta elämässäni tuli työuupumuksen myötä. Olin pitkällä sairauslomalla, jolloin ajattelin asioita uudestaan. Se johti siihen, että vuonna 2017 irtisanouduin töistäni ja aloin tehdä sitä, missä oma intohimoni on, Risto…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Riitan lapsuuden unelmasta tuli totta – kevytyrittäjyyden kautta yrittäjäksi

    Riitta Luhtala ehti olla 25 vuotta työelämässä toisen palveluksessa ennen kuin hän päätti muuttaa uransa suuntaa. Irtisanoutumisen jälkeen piti miettiä, mihin omaa aikaa alkaisi käyttää. Kuin tilauksesta Riitan vanha asiakas antoi Riitalle kiinnostavan toimeksiannon. – Pyörittelin ajatusta oman yrityksen perustamisesta, mutta mietin toisaalta, olisiko tätä toimeksiantoa varten olemassa joku helpompi ratkaisu. Laskutuspalvelu oli se helpompi ratkaisu Verkossa surffailu tuotti kuin tuottikin…

    Lue lisää