Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Ravintolasiivooja Susanna Lahtinen

viikon-kevytyrittaja-susanna-lahtinen

Olen Susanna, 41-vuotias nainen ja kahden aikuisen lapsen äiti Lahdesta.

Mitä teet?

Olen aina rakastanut siivoamista, ja aiemmin tosin työtä tehnyt enemmän myyntialalla, mutta alan työtilanne huono, joten ajauduin “vahingossa” ravintolasiivouksia tekemään.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Ensin siivosin Lahden keskustassa yhtä ravintolaa, minkä jälkeen minulle tarjottiin toista. Nyt minulla on jo kolme ravintolaa siivottavana! Vaikka työni on hyvin fyysistä ja herätykset yöllä tai aamuvarhain, niin pidän siitä, kun näen omien käsieni tuloksen sekä puhtaan ja hygieenisen jäljen, jotta ravintolan asiakkaat ja henkilökunta viihtyisivät.

Myyntialan kokemuksia voin myös hyödyntää paljon!

Kevytyrittäjyys on mahtava portti yrittäjyyteen, koska voi rauhassa suunnitella ja opetella kaiken ilman byrokratiahässäkkää. UKKO.fi on helppokäyttöinen ja aina saa apua myös puhelimen kautta, jos tulee ongelmia. Suosittelen palvelua lämpimästi! Uskaltakaa ihmiset toteuttaa unelmanne!

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Työ tekijäänsä opettaa ja ainahan on kehitettävää vaikkapa tekniikassa ja ajan käytössä. Otan paljon asioita selville sekä internetin avulla että muiden siivousalan ihmisten osaamista hyödyntäen. ?

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on vapaus suunnitella kaikki alusta asti itse ja se, kun saan tehdä työni tasokkaasti ilman kireitä aikatauluja!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni alkaa varhain joko yöllä tai viimeistään kello 6.00, jolloin aloitan ensimmäisessä ravintolassa, ja työpäivää venyy sen mukaan, kuinka ravintolassa on sotkua, mutta viimeistään olen valmis kello 17.00. Usein päivät ovat toki lyhyempiäkin.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

Toivotan kaikille kevytyrittäjille paljon tsemppiä, jaksamista ja ennen kaikkea SUURTA INTOA työssänne! Toivon, että me kaikki menestyisimme! ?

Yhteystiedot

Sähköposti: lahtinensusanna@hotmail.com
Facebook: Susanna Lahtinen

Oletko kiinnostunut toimimiaan siivousalan kevytyrittäjänä? Lue lisää: Laskuta siivouskeikka helposti UKKO.fi:n avulla!

Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Jos haluat kertoa oman tarinasi, täytä seuraava lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Kirjoittaja: Sanna Laitinen

Sannalla on kokemusta useilta eri markkinoinnin osa-alueilta, mutta erityisesti Sannaa kiinnostaa digitaalinen markkinointi ja asiakaskokemuksen kehittäminen. Vapaa-ajalla Sanna tykkää rauhoittua luonnon hiljaisuudessa, tappaa viherkasveja ja tutkia uusia paikkoja kameran linssin läpi.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Ville Kekäläinen keikkailee sivutoimisesti drag-artistina oman yrityksen nimissä

    Olen drag-artisti Ville Kekäläinen. Yritykseni on Ville Kekäläinen Productions, joka tuottaa tasokkaita drag show -esityksiä yritysten ja yksityishenkilöiden tilaisuuksiin. Esitykseni koostuvat musiikkinumeroista, stand upista ja näköisimitaatioista. Kilpailumenestys kannusti drag-artistiksi Opiskelin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Metropolia AMK:ssa. Heti koulun alussa aloin keikkailemaan aktiivisesti drag show’n parissa voitettuani alan kilpailuja. Nopeasti keikkailussa haasteeksi muodostui palkkiot ja lopulta oli pakko keksiä keino, miten opiskelijana voisin…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Elina Vepsäläinen on herkkien Ellu&Allu -sarjakuvien piirtäjä

    Kuka olet? Olen Elina Vepsäläinen, 37-vuotias nainen Jyväskylästä. Opiskelen Jyväskylän yliopistossa kieliasiantuntijaksi (suomen kieli), ja olen opintojeni loppupuolella. Taustat minulla ovat graafisen viestinnän parista ja työkokemusta on kertynyt monipuolisesti myös muilta aloilta. Minulla on pitkä kokemus kuvitusten tekijänä, mutta oman valinnan kautta olen pitänyt piirtämisen lähinnä harrastuspohjaisena ja tehnyt leipäni enemmän muilla töillä. Harrastan lukemista, kirjoittamista ja kaikenlaista taiteilua. Rakastan…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Annina kipuili yrityksensä keulakuvana olemista, mutta sitten uskaltamisesta seurasi tuhansien kiitosten vyöry

    Menestynyt nurmijärveläinen kynttiläyrittäjä Annina Rosenström piiloutui vuosien ajan tuotteidensa taakse, kunnes hän päätti ettei anna pelon sanella tekemisiään. Matka tähän pisteeseen oli pitkä. Annina Rosenström, 37, painoi nappulaa ja julkaisi kuvan itsestään Candle Light Story -yrityksensä Instagram-tilille. Kuvassa Rosenström kävelee hymyillen puhtaiden hankien reunustamaa kävelytietä ja pitelee tunikansa reunoista kiinni. Vaaleilla kutreilla istuu näyttävä kukkaseppele, valkoisia kerberoita ja vaaleanpunaisia ruusuja.…

    Lue lisää