Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Tomi Väätäinen pitää auttamisen luonteesta myyntityössään

viikon-kevytyrittaja-tomi-vaatainen

Olen Tomi, myyntihahmo ja kouluttaja. Viimeiset reilun 12 vuotta olen sukeltanut julkisten hankintojen vesiin ja siellä sangen hyvin viihtynyt.

Puhun taitavasti tamperetta ja asun Kuopiossa, joten kurssilla tai sparrauksissa tuskin tulee tylsää. Tervetuloa mukaan! Alempana linkki LinkedIn-tililleni, verkostoidutaan sielläkin.

Mitä teet?

Päivätyönäni myyn puheentunnistuspalveluita, korkealaatuista kotimaista osaamista. Vapaa-ajallani autan pk-yrityksiä pääsemään paremmin mukaan julkisiin hankintoihin.

Työn ja sivutyön lisäksi minua pitävät liikkeessä erilaiset pallopelit, kuten padel, tennis, squash ja golf. Koronan aikana olen löytänyt itsestäni myös oivallisen kokin – pääosin omasta mielestäni.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Vuosien aikana on tullut sparrailtua monenlaisia yhtiöitä ja yrittäjiä julkisiin hankintoihin liittyen, nyt päätin alkaa tehdä tätä hieman systemaattisemmin ja laskutuksen osalta tarvitsin ratkaisun. Tämä oli todella helppo tapa päästä alkuun!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Päiväni kuluvat pitkälti asiakkaiden kanssa.

Pohdimme erilaisia ratkaisuja, joilla nykyistä toimintaa on mahdollista kehittää edelleen ja päivittää vastaamaan tämän päivän haasteisiin. Lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin rakennan parhaillaan verkkokurssia julkisiin hankintoihin liittyen.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Mahdollisuus auttaa – olipa kyseessä sitten yksilö tai organisaatio. Myynnin luonne on auttamista, on hienoa nähdä yhteistyön hedelmiä, joskus jopa pidemmän kehitystyön tuloksena!

Kannettava tietokone jossa näkyy tilastoja

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Maailma muuttuu jatkuvasti. Juuri tällä hetkellä erityisesti markkinointi myynnin osana ja tukena on erityisen kiinnostavaa. Myös verkkokurssien maailma on itselleni verrattain uutta ja siitä opin jatkuvasti enemmän!

Olen muutaman viimeisen vuoden aikana panostanut rahallisesti itseni kouluttamiseen monin eri tavoin, ja lisäksi ostan pääosin ammattilaisen apua saadakseni joko oppimisen tai tekemisen lopputuloksen haluamalleni tasolle. Kuten vaikkapa verkkokurssin osalta: opettelen itse ja haluan ymmärtää, mutta annan silti ammattilaisen hoitaa kaiken viimeistä silausta myöten valmiiksi.

Tärkein oppini on ollut, ettei kaikkea kannata tehdä itse!

Kannustankin ostamaan asiantuntija-apua. Suomessa on valtava määrä eri alojen taitajia – vinkkaan mielelläni muutaman, heihin saa olla yhteydessä.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Paljon tsemppiä ja rohkeasti vaan tarjoamaan omaa osaamistaan ja kontaktoimaan muita osaajia! Muistakaa myös nauttia kesästä ja ladata akkuja.

Ota yhteyttä Tomiin!

Sähköposti: tomi@saless.fi
Verkkosivut: www.saless.fi

salessteachable.com

Sosiaalinen media:

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksemme?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa alta ja käy täyttämässä lomake.

Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kääntäjä Aino vaihtoi palkkatyöstä freelanceriksi: ”Tämä on hyvin antoisaa”

    Kielet kiinnostivat turkulaista Aino Halmea aina, ja hän lähti opiskelemaan niitä myös yliopistoon. Siellä kääntäjän työ alkoi tuntua hänelle uravaihtoehdoista kaikkein omimmalta. Nyt hän tekeekin englannin kielen kääntäjän ja kielentarkastajan töitä kevytyrittäjänä, ja nauttii työstään: ”Oli hienoa huomata, että työt voi saada rullaamaan, vaikka ne tekisi omasta olohuoneesta käsin!” Aino suosittelee itsensä työllistämistä muillekin työtavasta kiinnostuneille, mutta huomauttaa, että palautuminen…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Media-alan moniosaaja Kim Laine

    Kuka olet? Olen 29-vuotias stadilainen. Tuon leivän perheeni pöytään tekemällä kotisivuja, verkkokauppoja, printtimedian suunnittelutöitä, mainosvideoita sekä mm. sosiaalisen median ratkaisuja yrityksille. Teen töitä kotoa käsin, jonka ansiosta voin venyttää työpäivää sopivassa mittasuhteissa ja tarpeen vaatiessa iltaan. Omistaudun jokaiselle toimeksiannolle ja projektille 110 % enkä ylityöllistä itseäni samanaikaisesti useilla projekteilla. Pysyn aikatauluissa enkä myy sitä mitä asiakas haluaa ostaa vaan sitä mitä asiakas…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Antista tuli metsäpalveluita tarjoava yrittäjä ja työnantaja kevytyrittäjyyden kautta!

    Hei! Olen Antti Kiviranta, perheenisä ja metsäpalveluyrittäjä Pohjois-Satakunnan Pomarkusta. Elämäni on mennyt metsään jo pienestä pojasta alkaen. Rakkaan setäni mukana sain olla metsätöissä jo alakouluiästä alkaen. Kuokan, kirveen ja raivaussahan kanssa opeteltiin metsänhoitoa. Monet syys- ja hiihtolomat menivät sedän kanssa taimikoita hoitaessa, ojia avatessa tai mummoni kotitilan rajoja tarkistaessa. Setäni kanssa joskus istuttiin ojanpenkalla ja huutelimme korpille evästauolla. Kerran hassutimme…

    Lue lisää