Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Työelämän trendit: mikä työelämässä puhuttaa?

tyoelaman-trendit-nainen-kadulla

Työelämä on trendikäs keskustelun aihe moneltakin kantilta tarkasteltuna.

Erityisesti digitalisaatio, automatisaatio ja muu teknologian kehitys aiheuttavat puhinaa ja pöhinää toistuvasti; milloin robotit vievät työmme, kun taas toiste teknologia luo Suomeen lisää työpaikkoja.

Mistä kaikesta työelämässä nyt keskustellaan? Mikä on pinnalla ja miltä työelämä näyttää näin 2020-luvun kynnyksellä? Etsimme puolestasi vastauksia näihin kysymyksiin.

Oppiminen on avaintaito

Teknologian kasvusta ja roolista päästään kätevästi toiseen mielenkiintoiseen aiheeseen, nimittäin elinikäiseen oppimiseen. Oppiminen on tärkeä teema, sillä nykyisin meillä on monta uraa, koska harva jää eläkkeelle samasta paikasta, jonne päätyi suoraan koulunpenkiltä.

Työelämän trendit toimistolla

Monet työnantajat tarjoavat työntekijöille mahdollisuuksia kouluttautua ja päivittää osaamistaan, joissakin paikoissa jopa palkitaan itsensä kurssittamisesta ja hyödyllisten opusten lukemisesta.

Ura ei ole enää putki

Työelämä on muuttunut monimuotoisemmaksi ja sen myötä ihmisten urissa on monenlaisia mutkia ja haaroja. Välillä joku pysyy paikallaankin tai tekee totaalisen U-käännöksen ja löytää sitä myötä uuden uran ja ammatin.

Joillakin saattaa rinnakkain kulkea useita eri urapolkuja, kun toimistotyön ohella ohjataan vaikkapa jumppia.

Nykyinen työelämä myös sallii tämän aiempaa paremmin, sillä on olemassa joustavaa työtä, monenlaista alustatyötä ja paikkariippumatonta työtä – useanlaisia kiinnostuksen kohteita ymmärretään paremmin ja niille annetaan tilaa.

Työn monet muodot

Kuten edellä mainittiinkin, voi useimpia töitä tehdä nykyisin missä vain verkkoyhteydet toimivat. Työ ei ole enää paikasta ja ajasta riippuvainen.

Työpaikan ja -ajan lisäksi ovat muuttuneet työn tekemisen tavat. Moni tekee töitä palkkatyön ohessa yrittäjänä tai kevytyrittäjä, toiset keikkailevat omaan tahtiin rekryfirman hommissa ja joku tekee useaa eri työtä sivutoimisesti. Kaikki työntekemisen tavat ovat yhtä oikeita, jos ne tuntuvat tekijästä mielekkäältä tavalta toteuttaa itseään ja ansaita elanto.

Tämän myötä työelämässä korostuu yhä useammin vapauden ja vastuun suhde ja tasapaino. Voi yhä vapaammin valita omat työajat ja järjestää omat työt parhaaksi kokemallaan tavalla, mutta toisaalta vastuu omasta työstä, työnjäljestä ja oman työn johtamisesta kasvaa.

Vastuullisuus on trendikästä

Enää ei ole helppoa sanoa, onko vastuullisuudesta tullut trendikästä, koska siitä puhutaan paljon vai onko siitä vastuullisuus itsessään korostunut erityisesti nuorten työelämäarvoissa.

Työelämän trendit mies

Vastuullisuus työelämässä voi tarkoittaa vaikkapa eettisesti tai vihreästi toimivaa yritystä, henkilökunnan hyvinvointiin panostamista ja vain yleisesti toimimista avoimesti yrityksen arvojen mukaisesti.

Erityisesti nuorille, vasta työelämään siirtyneille, on tärkeää, että oma työnantaja tai asiakas jakaa samat arvot tai ei ainakaan toimi räikeästi niitä vastaan.

Millaisia huomioita sinä olet tehnyt nykyajan työelämästä? Mitkä aiheet nousevat tuon tuostakin esille ja mistä taas ei puhuta tarpeeksi? Kommentoi alle!

Kirjoittaja Piia Peiponen on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Toimialojen muutokset – missä mennään, mitä odotettavissa?

    Työelämä muuttuu ja kehittyy alinomaa, ja erityisen kiihkeiltä muutokset tuntuvat nyt, kun neljäs teollinen vallankumous velloo ympärillämme. Valtavia muutoksia ovat saaneet aikaiseksi myös internet ja digitalisoituminen. Kukin toimiala kehittyy omalla tavallaan ja muutokset näkyvät niissä eri tavoin; alati kehittyvällä teknologialla on kuitenkin vaikutusta niistä jokaiseen. Automatisaatio, digitalisaatio, globalisaatio, robotisaatio… Siinä muutama termi, joita kuulee nykyisin jatkuvasti käytettävän työelämästä puhuttaessa. Näiden…

    Lue lisää
  • Työelämä Lotto lopetetaan ja muut aprillipilat

    Tänään olemme saaneet taas lukea hulluja ja outoja uutisia aprillipäivän kunniaksi. Aprillipäivänä on tapana huijata muita ihmisiä keksimällä mitä ihmeellisimpiä uutisia. Seuraavassa muutama poiminta tämän päivän vedätyksistä. Lotto on tullut tiensä päähän Veikkaus ilmoitti omassa tiedotteessaan, että he ovat päättäneet lopettaa Loton vähäisen pelaajamäärän takia. “Emme edes tuplaa pelaajamäärässä Putouksen katsojalukuja, harmittelee Veikkauksen varatoimitusjohtaja Olli Sarekoski.”, tiedotteessa kerrotaan. Alkolukko Facebookiin…

    Lue lisää
  • Työelämä Naisen euro on vuonna 2021 Suomessa 84 senttiä – se ei ole naisten vika, mutta naisten yrittäjyydellä eroa voidaan kuroa umpeen

    Vain kolmasosa suomalaisista yrittäjistä on naisia ja naiset päätyvät miehiä useammin matalapalkkaisille aloille. Perhevapaajärjestelmä kannustaa nimenomaan naisia jäämään kotiin lasten kanssa, mikä pienentää naisten elinikäistä palkkakertymää ja samalla kertyvää eläkettä entisestään. Kysyimme Elinkeinoelämän valtuuskunnan ensimmäiseltä naisjohtajalta Emilia Kullakselta, miten naisten asemaa työelämässä ja yrittäjinä voidaan parantaa. Suomi on kansainvälisessä vertailussa tasa-arvon mallimaa, mutta tekemistä riittää vielä paljon. Nyt naistenviikolla on…

    Lue lisää