Blogi

5.7.2019

Yrityksen perustamisen rahoitus – miten hankin?

yrityksen perustamisen rahoitus

Yrityksen perustamisen rahoitus mietityttää lähes aina, jotta yrityksen toiminta pyörähtäisi käyntiin. Se, paljonko ja millaista rahoitusta yrittäjä tarvitsee, riippuu paljolti yrityksen laadusta ja toimialasta.

Onko mielessäsi loistava liikeidea, jonka varaan olet päättänyt perustaa yrityksen? Loistavaa! Tästä kirjoituksesta saattaa siinä tapauksessa olla apua sinullekin.

Avaamme tässä seikkoja, joita perustamisen suunnitteluvaiheessa kannattaa ottaa huomioon. Vinkkimme keskittyvät erityisesti yrityksen perustamisen rahoitukseen.

Tarvittavien alkuinvestointien määrä riippuu liikeideasi laadusta. Esimerkiksi esineitä valmistavan yrityksen tai kahvilan perustaminen edellyttää huomattavasti enemmän alkuinvestointeja kuin omaan osaamiseesi perustuva liiketoiminta.

Rahoituslaskelman avulla voit lähteä selvittelemään tarvitsemasi rahoituksen määrää ja lähteitä liiketoimintasuunnitelman laatimisen yhteydessä. Kuvaamme alla, millaisia yleisimmät rahoituksen lähteet ovat pähkinänkuoressa.

Mistä rahoitusta perustettavalle yritykselle?

Erilaisilla yritysmuodoilla on omat rahoituslähteensä. Tässä kirjoituksessa kuvataan nimenomaan osakeyhtiömuotoisen yrityksen rahoituskeinoja. Osakeyhtiön perustaminen on paras vaihtoehto, jos yritystoimintaan on tarkoitus ottaa mukaan sijoittajia ja yrittäjä toivoo vierasta pääomaa.

Yksityiset elinkeinonharjoittajat voivat sen sijaan rahoittaa toimintaansa hakemalla lainaa pankista, verkosta tai Finnveralta.

Omarahoitus tarkoittaa yrittäjän henkilökohtaista pääomaa ja vakuuksia, joita hän voi liiketoimintaansa sijoittaa. Moni ”ulkopuolinen” lainanantaja harkitseekin lainan myöntämistä vasta, kun yrittäjällä on 20 prosentin omarahoitusosuus.

Lainarahoitusta eli vierasta pääomaa myöntävät pankit ja muut rahoituslaitokset. Yrittäjä maksaa niille vastikkeeksi korkoa. On kannattavaa kysellä tarjouksia eri paikoista ja vertailla niitä keskenään, sillä lainan takaisinmaksuehdot voivat vaihdella eri rahoittajilla jonkin verran.

Pääomasijoittajat (esimerkiksi bisnesenkelit) sijoittavat yritykseen sillä ajatuksella, että heidän sijoituksensa arvo moninkertaistuu lähivuosina. Yrittäjä antaa heille vastikkeeksi osakkuuksia yrityksestään ja jakaa osinkoa tuotosta.

Pääomasijoittajat sijoittavat monesti ryhminä huomattavia summia; usein he rahoittavat yrityksiä, jotka omaavat suuren markkinapotentiaalin. Bisnesenkelit taas saattavat olla yksittäisiä henkilöitä, jotka uskovat yritykseen ja tahtovat tukea sen kasvua.

yrityksen perustamisen rahoitus

Julkista rahoitusta myöntävät useat valtion laitokset. Ne voivat vaihdellen antaa lainaa niin yrityksen perustamiseen kuin sen kansainvälistämiseen ja viennin kasvattamiseen.

Alkuvaiheen starttirahaa myöntävät esimerkiksi ELY-keskus ja Uusyrityskeskus; Finnvera ja Business Finland taas tarjoavat rahoitusta kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille. Julkiseen rahoitukseen kuuluu myös Maaseudun yritystuki.

Huomioithan, että starttirahaa on haettava nimenomaan ennen yrityksen perustamista! Myöhemmin sitä ei voi enää saada.

Joukkorahoitus on hyvä ratkaisu silloin, kun yritystoiminta vaatii paljon alkuinvestointeja. Tässä tarkoituksena on markkinoida yritystä, projektia tai tuotetta ennalta, jolloin kiinnostuneet ihmiset voivat investoida siihen. Yrittäjä saa rahat etukäteen ja pystyy toteuttamaan projektinsa tämän turvin.

Kotimaisia joukkorahoitusyrityksiä ovat muun muassa Mesenaatti ja Invesdor, kansainvälisiä taas Kickstarter ja Indiegogo.

Hankintojen ja muiden kulujen lisäksi Y-tunnus ja osakeyhtiön perustaminen vaativat kustannuksia. Kun oma yritystoiminta on kehittynyt kyllin kannattavaksi, voi sen tuotoilla yleensä jo hyvin kattaa tulevia investointitarpeita.

Aiemmin aloittelevalta yrittäjältä vaadittiin myös henkilökohtainen 2500 euron osakepääoma. Heinäkuun 2019 alussa osakeyhtiölaki on kuitenkin muuttunut, eikä kyseistä pääomaa enää tarvita. 

Suunnittele myös näitä!

Ennen kuin käärit hihasi ja ryhdyt perustamishommiin, kannattaa rahoitustarpeiden lisäksi pohtia alla olevia perusasioita. Kun otat nämä huomioon, on toimintasi jo melko vakaalla pohjalla.

Oman liiketoiminnan kannattavuus.

Ole kriittinen: onko ideasi todella tarpeellinen? Pohdi myös tosissasi, millaisia tavoitteita sinulla sen kanssa on, ja millaisella aikatähtäimellä.

Tarvittavat hankinnat.

Millaisia työkaluja tai muita välineitä tarvitset heti alkuun? Tee laskelmia siitä, miten rahoitat hankinnat ja kuinka kauan niiden tilaamiseen kuluu aikaa.

Tiimi.

Aloitatko toiminnan yksin vai tarvitseko tiiminjäseniä tai työntekijöitä heti alkuun? Ota huomioon, että tällä on myös vaikutusta rahoitusten määrään.

Sijoittajat.

Heti alkuun ei välttämättä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan! Yritysten ensimmäiset sijoittajat tulevat monesti nimittäin lähipiiristä. Jos tai kun alat kuitenkin kaivata sijoittajia muualta, on tärkeää olla paljon esillä ja verkostoitua aktiivisesti. Sijoitukset eivät myöskään tapahdu käden käänteessä; niiden takana oleviin neuvotteluihin saattaa kulua jopa kuukausia.

Toimitilat.

Tarvitsetko toiminnallesi erillisiä tiloja, vai työskenteletkö kotitoimistolta käsin? Jos päädyt erilliseen toimitilaan, tee laskelmia siihen liittyvistä kiinteistä kuluista, kuten vuokrasta ja sähköstä.

yrityksen perustamisen rahoitus

Vakuutukset.

Yrittäjyystoimintaan kuuluu muutama välttämätön vakuutus turvallisuuden takaamiseksi. Yrittäjän itsensä ainoa pakollinen vakuutus on yrittäjän työeläkevakuutus eli YEL; työntekijöille taas kuuluvat TyEL ja tapaturma- sekä ryhmähenkivakuutukset. Jos yrittäjällä on toimitiloja tai maallista omaisuutta, tulisi nekin vakuuttaa.

Kirjanpito.

Tämä on joko hoidettava itse tai ostettava tilitoimistolta. Kirjanpidostakin koituu kuluja, ja moni yrittäjä on jopa yllättynyt niiden määrästä.

Ajankäyttö.

Laadi aikataulua: kuinka suuren osan ajasta voit keskittyä tuottavaan työhön, kuinka suuri osa taas menee hallinnollisiin asioihin? Entä asiakashankintaan käytettävä aika – onko sinulla asiakaskunta jo valmiina, vai joudutko etsimään sitä?

Markkinointi.

Millaisille markkinoille olet yritystäsi perustamassa? Entä millainen on todennäköinen asiakaskuntasi ja sen tarpeet? Tämän mukaan voit jo melko hyvin suunnitella markkinointisi tyyliä ja kanavia. Apua markkinointiin löytyy myös meidän sivuiltamme.

Kilpailijat.

Mitä uutta tai kenties parempaa tuot markkinoille kilpailijoihisi verrattuna? Laadi suunnitelma siihen, miten erotut parhaiten heidän joukostaan. Toisinaan käy niinkin, että yrittäjä astuu alalle, jolla kilpailijoita ei toistaiseksi ole; tällöin on varauduttava pioneerina toimimiseen.

Kevytyrittäjänä ei yrityksen perustamisen rahoitusta tarvitse miettiä

Oletko kypsytellyt päässäsi mahtavaa liikeideaa, mutta yrityksen perustaminen ja siihen liittyvät valmistelut tuntuvat turhan puuduttavilta? Hyvää suunnitelmaa kannata ei silti haudata. Sinulle voisi tällöin sopia kevytyrittäjyys, johon liittyen UKKO.fi tarjoaa palveluita.

Lyhyesti kevytyrittäjyys tarkoittaa sitä, että toimit yrittäjänä ilman Y-tunnusta ja paperitöitä. UKKO.fi:n käyttäjänä vakuutukset ja kirjanpito hoituvat kauttamme, eikä kiinteitä kuluja ole. Rahoituksellekaan ei ole tarvetta, vaan voit aloittaa toimintasi saman tien!

Kevytyrittäjyys ei ole sitovaa; voit lopettaa toimintasi heti, jos esimerkiksi elämäntilanteesi ei sitä enää salli. 

Ota huomioon, että kevytyrittäjänä et voi rekisteröidä toiminimeä. Voit kuitenkin keksiä itsellesi markkinointinimen ja hyödyntää sitä toiminnassasi. Jos teet vaikkapa puutarhapalveluita, on esimerkiksi nimi ”Kertun kukka & kaali” paitsi hauska, myös hyvin toimintaasi kuvaava.

Yrittäjyyden ja kevytyrittäjyyden eroja voit tarkemmin vertailla aiemmasta kirjoituksestamme Kevytyrittäjyys vs. yrittäjyys. Mieti itse, kumpi tapa tuntuu juuri sinulle ja nykyiseen elämäntilanteeseesi sopivimmalta!

Milla Alhanen
Kirjoittaja

Milla-Maria Alhanen

Milla-Maria on Porista kotoisin oleva, sittemmin espoolaistunut kynäniekka, joka inspiroituu vaikuttavista viestinnän ilmiöistä, koukuttavasta tarinankerronnasta sekä lennokkaista keskusteluista. Hän pyrkii pitämään tasapainon luovan tiimityön ja itsenäisen flow-tilan välillä.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta