Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Brändin kirkastus on paljon enemmän kuin sokeria vanhan päälle ja uudet värit – Parhaimmillaan yrittäjä löytää innostuksen yritykseensä uudelleen

brandi2

Yrittäjällä saattaa monta syytä uudelleen brändätä yrityksensä ja hyvä niin, sillä uudistumalla saa automaattisesti huomiota. Mutta mistä yrittäjä tunnistaa säästämisen ja luopumisen arvoiset elementit? Vai olisiko sittenkin syytä rysäyttää kaikki kerralla uusiksi?

Brändi syntyy, halusi yrittäjä sitä sitten tai ei. Siihen kietoutuu visuaalisia muotoja, viestejä tai mainoksia, jotka asiakkaat saattavat tunnistaa. Todellisuudessa yrityksen brändi haarautuu kuitenkin paljon pintaa syvemmälle. Sen muovautumiseen vaikuttavat myös henkilöstön ajatukset, yrityksen palvelupolut ja kaikki se näkyvyys ja kokemukset, joita asiakkailla on.

Jos yrittäjä luulee hoitavansa yrityksensä brändiuudistuksensa pelkästään uudella logolla ja värejä vaihtamalla, hän ei ole ajatellut prosessia ihan loppuun asti.

”Brändin ja viestinnän pitäisi kuvastaa yrityksen oikeaa toimintaa. Se ei ole vaan sokerointi, joka laitetaan jonkin päälle. Pitää kirkastaa enemmän sitä, mikä on jo olemassa eikä yrittää näyttää olevansa jotain muuta”, kuvailee bränditoimisto PopUp Median toimitusjohtaja Iida Repo.

Repo työskentelee brändäämisen parissa päivittäin. Hän kirkastaa yritysten viestejä ja vastailee arkisin yrittäjien kysymyksiin siitä, mitä yrityksen tulisi uudelleen brändäyksen yhteydessä säilyttää ja mistä kannattaisi taas luopua. Siinäpä vasta kysymys.

”Juuri tämän kanssa me arjessa painimme, eikä siinä päde samat säännöt, jotka toimisivat kaikille”, hän aloittaa.

Repon mielestä yritykselle kuin yritykselle hyvä nyrkkisääntö on se, ettei mitään tarvitse pakosta pitää. Samaan aikaan yrityksellä saattaa kuitenkin olla historiansa kautta tunnettavuus ja tunnistettavuus, joka vaikuttaa tuttuuden ja turvallisuuden kautta kohderyhmien ostopäätöksiin. Tästä näkökulmasta joidenkin elementtien säilyttäminen on siis suotavaa. Myös viestintään panostamalla nykyisen asiakaskunnan saa pidettyä hallussa läpi uudistuksen, jotta muutokset eivät saisi heitä erkaantumaan yrityksestä.

Jos taas yrittäjä on todennut, että uutta asiakaskuntaa ei tuppaa syntymään ja vanha brändi ei yksinkertaisesti toimi, voi muutosta lähteä hakemaan radikaalimmin. Kaiken uusiksi laittamisen motiivina voi jopa olla yrityksen vanhat ongelmat.

”Jos halutaan näyttäytyä uutena toimijana ja jättää taakse vaikka aikaisempi mainehaitta, silloin voi olla toimivin ratkaisu aloittaa puhtaalta pöydältä. Nimikin voidaan vaihtaa.”

Iida Repo tietää kaiken brändeistä

Bränditoimisto PopUp Median toimitusjohtaja Iida Repo.

Onko uudelleen brändäys todella tarpeen?

Repo pistää yrittäjät myös miettimään omia motiivejaan, sillä vaikka brändin kirkastaminen tasaisin väliajoin, on yritykselle kannattavaa, se ei saa myöskään olla itseisarvo. Uudistumisen tarpeelle on aina löydyttävä pätevät syyt.

Onko esimerkiksi tarpeeksi pätevä syy brändiuudistukselle se, että yrittäjä haluaa laittaa juuri ostamaansa liiketoimintaan heti oman kädenjälkensä ja tehdä siitä vain itsensä näköisen?

”Tuo ei ole niin mustavalkoinen asia. Pysähtyisin itse miettimään, onko se (brändäys) yritykselle ja toiminnalle tarpeen vai onko se enemmänkin yrittäjän henkilökohtainen halu. Jos henkilön vaihtuminen vaikuttaa liiketoimintaan ja yrityksen identiteettiin, niin sitten sanoisin kyllä.”

Jos yrittäjä allekirjoittaa jo valmiiksi yrityksen arvot ja kykenee seisomaan sen toiminnan takana, ei kannata suin päin rynnätä uudistuspuuhiin.

”Olisiko toinen ajankohta tulevaisuudessa parempi? Hätiköidysti ja liian tunnepohjaisesti ei kannata tehdä suuria linjauksia. Ei voi aina uudistaa mielensä mukaan, vaan yrittäjällä pitää olla systemaattinen, luotettava ja uskottava jatkumo siitä, miten yrityksen toiminta ja arvolupaukset näyttäytyvät sisäisesti ja ulkoisesti.”

Lisäksi uudelleen brändäyksessä puhutaan prosessista joka vie oman aikansa.

”Brändiuudistuksessa pitää olla kärsivällinen. Se ei ole mikään yhdessä yössä tapahtuva taikasauvan isku. Se on pitkäjänteistä kehitystyötä kasvun eteen. Rahasäkkejä ovelle on turha odottaa heti, vaan kyseessä on investointi tulevaan, yritykseen ja sen kasvuun.”

Onko brändisi valmis yllättävään oven koputukseen?

Yrittäjä alkaa yleensä miettiä brändiuudistusta, kun kohdalle osuu omistaja- tai sukupolven vaihdos. Muita syitä ovat muutokset arvoissa, visioissa ja toimintatavoissa. Yritys saattaa myös laajentua tai alkaa valmistaa täysin uusia tuotteita tai palveluita. Kaikki yhtä hyviä syitä kirkastaa brändiä.

Repo heittää jatkeeksi vielä yhden ajatuksen, jonka hän kertoo juuri lukeneensa kansainväliseltä sijoittajalta, vaikuttajalta ja tv-tähdeltä nimeltä Marcus Lemonis.

”Jokaisen yritysomistajan tulisi olla valmis siihen, että ostaja tai sijoittaja astelee huomenna ovesta sisään.”

Kyseessä on tärkeä hetki, jolloin yrityksen arvo mitataan suoraan rahassa. Ja se hetki voi koittaa hyvin yllättäen. Hyvä brändi nostaa yrityksen arvoa. Tai sitten brändi on niin huono, että se nähdään miinuksena. Ostaja saattaa harmitella sitä, että pitäisi heti kääriä hihat ja alkaa uudistustöihin, jotta yritys nähdään arvokkaampana.

Repo kehottaa yrittäjiä olemaan asian kanssa hereillä tarpeeksi ajoissa.

”Joskus brändiuudistusta tehdään siksi, että yritys tullaan myymään lähivuosien aikana ja brändäyksellä halutaan nostaa yrityksen myyntiarvoa.”

brändäys

Mitä yritys edustaa ja miten se viestii?

Jos Repolta kysytään, yrityksen brändin kirkastamisen tulisi kuitenkin olla kaikille yrittäjille pakollista tasaisin väliajoin ihan vain siitä syystä, että se on kannattavaa. Se tuo aina mukanaan näkyvyyttä ja nostaa yrityksen huomioarvoa uudelleen. Eikä kyse ole vain asiakkaista, vaan myös yhteistyökumppaneista, sidosryhmistä ja omasta henkilöstöstä. Uusi brändi rakentaa myös parempaa työnantajamielikuvaa.

Näkyviin brändityöstä jää toki vain jäävuoren huippu, mutta se paistaa ulospäin kirkkaasti kertoen tarinaa kehityksestä, kasvusta, uudistuksesta.

Brändiä miettiessään yrittäjä saa myös tarpeellisen pysähdyksen miettiä sitä, mitä yritys nyt edustaa, miten se viestii ja kenelle. Yrittäjä alkaa pohtia uudestaan keitä hänen kohderyhmäänsä kuuluu. Kenties huomio kiinnittyykin myyntiin ja toiminnallisuutta kehittäviin asioihin. Ehkä verkkosivujen kohdalla arvioidaan uudelleen ostopolku ja hakukoneoptimointi. Tästä kaikesta pohdinnasta yritys saa tärkeitä kasvun ja kehityksen rakennusaineita.

Mutta brändin uudelleen rakentaminen on ennen kaikkea yrittäjälle itselleen inspiroivaa. Kyseessä on Repon mukaan uudelleen innostusta herättävä prosessi, jota ei kannata pelätä. Jos työntekijät pääsevät vielä osallistumaan työhön, parhaimmassa tapauksessa yrityksen rivit tiivistyvät ja se tuo buustia omiin joukkoihin.

Ja se taas näkyy ulospäin. Toisin sanoen viestii yrityksen brändiä.

Kuten Repo yrittäjänä itsekin hyvin tietää, kaikkea ei kannata tehdä yksin. Mitä ei itse masteroi, kannattaa antaa osaavalle henkilölle säästääkseen aikaa, rahaa ja hermoja.

”Kun kyse on omasta uudistuksesta ja tärkeästä prosessista, kannattaa siihen ottaa ulkopuolisia apuja. Koska aihekin on yrittäjää niin lähellä, silloin myös näkee liian lähelle. Voi olla todella vaikeaa päästä lintuperspektiiviin yksin", hän sanoo ja jatkaa.

"Brändäyksen ammattilaiset tekevät kanssasi innovointia ja ideointia, he kuuntelevat ja haastavat sekä lopulta tekevät takuuvarmaa toteutusta esimerkiksi brändikirjan ja markkinoinnin muodossa. ”

Jos yrittäjä suunnittelee uudelleen brändäystä, Repo neuvoo etsimään oppeja ja esimerkkejä yli toimialojen aina hammastahnatuubeista sähköyhtiöihin.

”Älä katso vain kilpailijoita siinä, mitä he ovat tehneet. Taso ei välttämättä heilläkään ole siellä, missä se voisi olla.”

Mistä sitten tietää, että brändiuudistus oli onnistunut? Kuten aikaisemmin keskustelussa kävi jo ilmi, tuloksia ei pääse heti seuraamaan. Repo ohjeistaa kuitenkin seuraamaan liiketoiminnan lukuja.

”Kaikessa toiminnassa mittarit kertovat onnistumisesta. Brändiuudistukselle on hyvä osoittaa seurantaa ja se yhdistyy luontaisesti kaikkien markkinoinnin toimenpiteiden kanssa. Tilikauden lopussa viimeistään nähdään miten markkinoinnissa tehdyt toimet ovat tuottaneet tulosta, mutta onnistuneen brändiuudistuksen hyödyt näkyvät useamman vuoden ajan.”

Lue myös

Äänibrändäys – miten se oikein toimii?

Näin saat töitä luovalta alalta – Luovan alan työpaikat

Ketään ei lähtökohtaisesti kiinnosta yrityksesi – vakuuta heidät!

Miksi ihmiset maksavat pullotetusta vedestä ylihintaa – ja kuinka hyödynnät tätä omassa markkinoinnissasi

 

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>
Jenna Heino

Jenna kirjoittaa runsaasti sekä työkseen että huvikseen. Vapaa-ajallaan hän ideoi käsikirjoituksia, juo liikaa kahvia ja nauttii mökkeilystä. Jenna päätoimittaa Yrittäjyyskoulua.

Muita artikkeleita aiheesta Markkinointi:

  • Markkinointi Freelancerin asiakashankinta - älä unohda näitä, jos haluat lisää asiakkaita!

    Pienyrityksien tapaan useimmat aloittavat freelancerit ja kevytyrittäjät saavat suuren osan asiakkaistaan puskaradion kautta, kun tyytyväiset asiakkaat levittävät tietoa eteenpäin. Word of mouth eli suosittelumarkkinoinnin ohella kannattaa kokeilla seuraavia edullisia markkinointikeinoja, jotta markkinointisi ei jää pelkästään asiakkaittesi varaan. Suosittelumarkkinointi on kuitenkin toimiva keino, joten kannattaa huolehtia myös siitä, että olet valmis suositeltavaksi. Luo brändi Sana brändimarkkinointi saattaa monesta kuulostaa korkealentoiselta. Yksinkertaisimmillaan brändin luomisessa…

    Lue lisää
  • Markkinointi Oman osaamisen tuotteistaminen – näillä vinkeillä pääset alkuun osaamisesi myynnissä!

    Oletko joskus haaveillut oman yrityksen perustamisesta tai vaikkapa vaan sivutulojen hankkimisesta asiantuntijana oman vakituisen työn ohella? Monilla meistä on taitoja, joilla voisimme työllistää itsemme. Oman osaamisen tuotteistaminen voi kuitenkin olla kompastuskivi, jonka vuoksi pöytälaatikkoideat eivät lähde lentoon. Oman osaamisen tuotteistaminen on freelancerin ja kevytyrittäjän tärkein taito. Saat lisää asiakkaita, kun ihmiset tietävät kuka olet ja mitä osaat. Tässä artikkelissa kerromme…

    Lue lisää
  • Markkinointi Näin tuhlasimme 10 000 euroa Twitter-mainontaan

    Aina kannattaa yrittää jotain uutta – niin mekin teemme koko ajan. UKKO kokeilee jatkuvasti uusia juttuja, emmekä me säikähdä, vaikka joku kokeilu ei toimisi täydellisesti. Usein on parempi kokeilla, epäonnistua ja ottaa opit talteen, kuin jättää kokonaan yrittämättä. Hyvä esimerkki tästä työskentelyn tavastamme on vuonna 2014 tekemämme kokeilu, jossa testasimme Twitter-mainontaa. Kokeilu oli lyhyesti kuvattuna epäonnistunut, mutta ei turha: tähän…

    Lue lisää