Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Esiintyvän taiteilijan arvonlisävelvollisuus

esiintyva-taiteilija-nainen-soittaa-ukulelea

Esiintyvä taiteilija voi nykyisin hakeutua arvonlisäverovelvolliseksi!

Huhtikuusta 2019 lähtien esiintyvät taiteilijat, julkiset esiintyjät sekä urheilijat voivat hakeutua vapaaehtoisesti arvonlisäverovelvolliseksi. Esiintyviin taiteilijoihin kuuluu esimerkiksi laulajat, soittajat, näyttelijät sekä juontajat. Urheilijoiksi voidaan luokitella perinteisten urheilulajien lisäksi myös golfaajat, kehonrakentajat tai Esport-urheilijat.

Uusi lainsäädäntö on tehty helpottamaan taiteilijoiden ja esiintyjien taloudellista tilannetta. Arvonlisäverovelvollisuus tarkoittaa sitä, että esiintyvät taitelijat voivat vähentää liiketoimintaansa liittyvien kulujen ja ostojen sisältämän arvonlisäveron. Lakiuudistuksella halutaan parantaa taitelijoiden ja esiintyjien taloudellista asemaa.

Esiintyvän taiteilijan esityksen myynneissä tai palkkioissa sovelletaan alennettua 10 % verokantaa. Tämä edellyttää kuitenkin, että esiintyvä taiteilija on hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi.

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Arvonlisävelvollisuus tuo konkreettisia hyötyjä esiintyvälle taiteilijalle

  • Arvonlisäverovelvolliseksi kannattaa liittyä, mikäli esiintymistyössäsi on paljon arvonlisävelvollisia kuluja ja ostoja.
  • Isoista tapahtumista ja konserteista syntyy yleensä huomattavia kustannuksia. Uudistuksen myötä näistä voi vähentää arvonlisäveron. Arvonlisävero on monissa tapauksissa 24 prosenttia.
  • Alennettu 10 % verokanta myynneistä

Pieni muistilista arvonlisäverovelvollisuutta miettivälle:

  • Hakeudu arvonlisävelvolliseksi paperitse yritysmuodon mukaisella lomakkeella. Mikäli hakijalla ei ole vielä Y-tunnusta, se tulee hankkia ensin. Puolestaan jos Y-tunnus on jo olemassa, tulee hakeutuminen tehdä muutos- ja lopettamisilmoituksella.
  • Y-lomakkeelle tulee merkitä se päivämäärä, josta arvonverovelvollisuus alkaa. ”Lisätietoja” -kohdassa ilmoitetaan hakeutumisen peruste. Tarkemmat ohjeet voit katsoa Verohallinnon sivuilta.
  • Kun olet hakeutunut alv-rekisteriin, sinun on muistettava antaa säännöllisesti alv-ilmoitus, vaikka yritykselläsi ei olisi ollut toimintaa verokaudella. Ilmoitukset tulee antaa joko kuukausittain, neljännesvuosittain tai vuosittain.
  • Myyntilaskuihin tulee merkitä arvonlisäveron määrä, veroton hinta sekä verokanta.
  • Kun hakeudut Alv-rekisteriin, tulee sinun tämän jälkeen maksaa arvonlisäveroa kaikesta esiintymisestä.

Arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitymisessä saat apua UKKO Pron taloustiimiltä. UKKO Pron asiakkaana sinun ei myöskään tarvitse murehtia ALV-ilmoituksien tekemisestä, sillä me hoidamme ne puolestasi.

Voiko arvonlisävelvollisuuden lopettaa milloin tahansa?

Esiintymispalkkioista alv-velvolliseksi hakeutunut voi päättää alv-velvollisuuden ilmoittamalla asiasta YTJ:n palvelun muutos- tai lopettamisilmoituksella. Rekisteristä poistetaan aikaisintaan muutos- tai lopettamisilmoituksen saapumispäivästä lähtien. Yritys voi myös pysyä arvonlisäverovelvollisena, vaikka arvonlisävelvollisuus esiintymispalkkioista päättyisi.

Lisätietoja esiintyvien taitelijoiden alv-velvollisuudesta voit lukea Verohallinnon sivuilta.

Kirjoittaja Suvi Kylmälä

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Lue myös

Arvonlisävero 2021 – Yrittäjän ALV-opas

Muita artikkeleita aiheesta Taloushallinto:

  • Taloushallinto Tilitoimiston vaihtaminen

    Joskus saattaa tulla eteen tilanne, jolloin tilitoimiston vaihtaminen on syystä tai toisesta järkevää. Me kerromme yleisimpiä syitä, joissa vaihto voi tulla ajankohtaiseksi.  Joskus tilitoimiston vaihtaminen on kannattavaa Joskus voi käydä myös niin, että yrityksen perustamiskiireiden keskellä eri tilitoimistoja ei tule vertailtua riittävän tarkasti, tai jostakin muusta syystä tulee tehtyä hätiköity tai muuten vain vääräksi osoittautuva valinta. Harkintaa kannattaa toki käyttää…

    Lue lisää
  • Taloushallinto Toiminimen ALV-ilmoitus – Tee arvonlisäveroilmoitus ajoissa

    Mikä on arvonlisäveroilmoitus ja kuinka se tehdään? Varsinkin uudelle yrittäjälle ALV-ilmoitus voi tuntua monimutkaiselta ja hankalalta. Siksi keräsimme tähän artikkeliin kaiken, mitä toiminimiyrittäjän tulee ALV-ilmoituksesta tietää. Toiminimiyrittäjän tulee yleensä maksaa toiminnastaan ainakin kahdenlaisia veroja: tuloveroa ja arvonlisäveroa. Tuloverot toiminimiyrittäjä maksaa yleisimmin ennakkoveroina. Sivutoimisen yrittäjän on mahdollista huolehtia yritystoimintansa tuloverosta myös toisella tavalla: nostamalla palkkatyönsä veroprosenttia sisällyttämällä tularvioonsa myös yritystoiminnan tulot.…

    Lue lisää
  • Taloushallinto Toiminimen kirjanpidon aloittaminen

    Kirjanpito voi tuntua varsin monimutkaiselta kokonaisuudelta, varsinkin uudelle yrittäjälle. UKKO Toiminimiyrittäjyyden tarkoituksena on helpottaa tuskaasi ja hoitaa työläs kirjanpito puolestasi. Jotta voimme hoitaa toiminimen kirjanpitosi, tulee sinun täyttää yrityksesi tiedot, sekä opetella luomaan ja vastaanottamaan laskuja. Me hoidamme loput. Tässä artikkelissa käymme läpi UKKO Toiminimen kirjanpitopalvelun aloittamisen askel askeleelta: 1. Rekisteröidy palveluun Ennen palvelun käyttöönottoa, sinun tulee rekisteröityä järjestelmäämme. Voit…

    Lue lisää