Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Hyvinvointivalmentaja Kristiina näkee tulevaisuuden valoisana: “Moni yritystoiminta ei epidemian aikana kaadu, vaan muuttaa muotoaan”

KristiinaLaulumaa_Uusikaupunki

Oululainen Kristiina Laulumaa aloitti yrittäjänä tehden hyvinvointipalveluja ja konsultointia hieman yli vuosi sitten. Toiminta sai alkunsa kevytyrittäjyydestä Helsingissä, ja Kristiina toteaakin yrittäjäpolkunsa edenneen mukavan johdonmukaisesti. ”En kyllä ikinä etukäteen ajatellut tai suunnitellut, että minusta tulisi yrittäjää.”

Kristiina teki kymmenen vuoden ajan töitä tietotekniikan parissa Oulussa, kunnes muutti Englantiin ja ryhtyi työskentelemään Tradedoubler -nimisen firman alaisuudessa affiliate-markkinoinnin parissa. Työsuhteen päätyttyä hän muutti takaisin Suomeen pääkaupunkiseudulle, mutta saikin työnantajaltaan pian uuden yhteydenoton.

– Sieltä tiedusteltiin, lähtisinkö tekemään heille töitä laskutuspalvelun kautta. Näin sitten päädyin kevytyrittäjäksi.

Kristiinan toiminta jatkui parin vuoden ajan. Hän kertoo tämän sujuneen mukavasti, joskin alussa hinnoittelu tuotti hieman hankaluuksia.

– Minun oli keksittävä, paljonko pyydän palkkaa toimeksiantajaltani. Englannissa palkat ovat Suomea alhaisemmat, eikä siellä otettu koulutustani tai aiempaa kokemustani huomioon. Aluksi päädyinkin pyytämään hieman liikaa, mutta laskin sitten palkkapyyntöäni.

– Vastasin yrityksen affiliate-markkinoinnista Suomessa toimien konsulttina. Siinä työssä pääsin myös matkustamaan: kävin silloin tällöin tapaamisissa Ruotsin puolella, jossa pääkonttori sijaitsee.

Kristiina London Eyessa

Töiden loputtua hän alkoi miettiä, mitä tekisi seuraavaksi. Hyvinvointiala kiinnosti Kristiinaa, ja hän päätyi aloittamaan hyvinvointivalmentajana Cambridge ohjelman alaisuudessa sekä pitämään ekologista nettikauppaa. Tätä hän tekee toiminimiyrittäjänä.

Kristiina kertoo olevansa tyytyväinen, että toimi ensin kevytyrittäjyyttä ja oppi sen kautta paljon yrittäjyyteen liittyvistä asioista ja taidoista.

– Sain paljon apua myös uusyrityskeskuksista – tarkemmin sanoen Helsingin ja Vantaan yksiköistä. Niissä minua autettiin muun muassa tekemään laskelmia.

Inspiraatiota hyvinvoinnista ja toisten auttamisesta

Jotkut tuntevat olevansa nuoresta lähtien yrittäjähenkisiä ja heille on jo varhain selvää, että he haluavat toimia nimenomaan yrittäjänä. Toiset taas ”ajautuvat” pikkuhiljaa yrittäjyyden pariin tärkeinä pitämiensä töiden kautta. Kristiina kertoo jälkimmäisen tapahtuneen hänelle: ensin hän löysi työnsä ohjelmoinnin parissa, sen jälkeen hyvinvoinnin.

– Tunnen olevani oikealla alalla siinäkin mielessä, että hyvinvointiala tulee varmasti tulevaisuudessa kasvamaan. Pidän työtäni tärkeänä ja haluan jatkaa sen parissa. Niissä töissä pääsin onneksi välillä myös pois tietokoneen äärestä – tosin tämä vuosi on ollut poikkeus, kun osa laihdutusvalmennuksista on tapahtunut etänä.

– Toista tarjoamaani palvelua, eli energiahoitoa voin tehdä myös etähoitona, mutta siihen ei tietokonetta tarvita. Kolmas työni on nettikauppa, jolla voin ohjata ihmiset ekologisen elämän pariin. Ekologisuus tosin näkyy jo kaikkialla: on monipuolisempaa kierrätystä, muovin käytön vähentymistä, energiakysymyksiä ja niin edelleen. Lisäksi kasvisruokavalio on yleistynyt ja monipuolistunut.

– Päätyöni on kuitenkin edelleen tietokoneen ääressä, eli konsulttina toimiminen affiliate-markkinoinnissa, ja sitä teen puolipäiväisesti aina muutaman kuukauden sopimuksilla.

– Kaikkein antavinta valmennustyössäni on toisten ihmisten auttaminen. On upeaa saada asiakkaat oivaltamaan asioita itsestään ja löytämään itsensä uudelleen! Parasta konsulttityössä on olla yhteydessä kollegoihin ja asiakkaisiin ympäri Euroopan. Siinä näkee, että kyllä meillä Suomessa on asiat hyvin, nyt korona-aikanakin.

Marjasmoothie

Haastavimmaksi hän kokee valmennuksessa asiakkaat, jotka hakeutuvat hänen luokseen ilman varsinaista motivaatiota. Tällöin heille on monesti myös vaikeaa pitää kiinni aikatauluista ja annetuista tehtävistä.

– Valmentajana en kuitenkaan pysty tekemään asioita – kuten laihduttamista- asiakkaideni puolesta.

Vaikka jatkuva koneen ääressä työskentely toisaalta harmittaakin, on Kristiina ollut kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka ketterästi uuteen tilanteeseen pystyttiin mukautumaan. Nyt osa valmennuksista on voitu pitää etäpalavereina sen sijaan, että ne olisi pitänyt lopettaa täysin asiakaskadon myötä. Hän kehuu Cambridgeä nopeasta reagoinnista koronatilanteeseen heti rajoitusten alettua keväällä.

– Suomi on mielestäni muutenkin toiminut loistavasti koronareagoinnin suhteen – varsinkin moneen muuhun maahan verrattuna. Tämän vuoden aikana on tullut jo runsaasti uusia innovaatioita.

Hän toteaa yrittäjien ja yritysten joustavuuden sekä reagointikyvyn olleen tässä tilanteessa keskeisiä. Ne kantavat myös pitkälle tulevaisuuteen.

– Moni yritystoiminta ei epidemian aikana kaadu, vaan muuttaa muotoaan; joitakin vanhoja tapoja tehdä on jo tippunut pois käytöstä ja uusia tullut tilalle.

Muille yrittämisestä ja muusta itsensä työllistämisestä kiinnostuneille Kristiina haluaa antaa pari vinkkiä:

– Sopikaa asioista yrityksenne nimissä vasta kirjallisesti. Suullisesti, esimerkiksi puhelimitse näin ei kannata tehdä, sillä sanottua ei välttämättä saakaan enää myöhemmin vedettyä takaisin.

– Yrittäjä voi saada myös paljon tukea uusyrityskeskusten lisäksi muun muassa Facebookin yrittäjäryhmistä ja yrityskummeilta. Maksuttomia kurssejakin löytyy avuksi paljon, muun muassa markkinointiin. Yksin ei siis tarvitse jäädä!

Kristiinan tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle -kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kevytyrittäjä Michael Bleu – “Tuntuu, että maailma on ohjannut minua yrittäjäksi lapsesta saakka”

    Olen Michael Bleu, viihteellisen alan työnarkomaniasta kärsivä ja nauttiva musiikki- ja leffatyyppi. Viime mainitut asiat sanelivat jo lapsuudessa elämänpolkuni. Rantauduin Pohjanmaalta, Mustasaaresta Helsinkiin vuonna 2009, jonka jälkeen elämä on oikeastaan pyörinyt jatkuvan tekemisen parissa. Olemiseni määrittyy melko vahvasti luomisesta ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa. Kaikella tosin on kääntöpuolensa, koska valitsemani työt ja harrastukset tapahtuvat usein omassa seurassa neljän seinän sisällä. Viimeiset…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Susanna Salon esikoisteos “Ukon Pakka – Kalevalainen tarot” on ulkomaillakin suosittu!

    Kuka olet? Olen Susanna Salo, 35-vuotias Helsinkiläinen kirjailija. Esikoisteokseni käsittelee Kalevalaisia myyttejä ja hahmoja sekä suomalaista vanhaa kansanperinnettä tarot-korttien muodossa. Kirjani ja sen ohessa myytävä tarot pakka julkaistiin vuonna 2017 nimellä Ukon Pakka – Kalevalainen tarot. Se on saavuttanut suuren suosion suomessa ja olen juuri tehnyt siitä italiaan käännössopimuksen. Teokseni julkaistaan Italiassa vuoden 2020 loppupuolella. Aikaisemmin kirjani on julkaistu englanniksi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Häävalokuvaaja Anssi otti byrokratian sarvesta kiinni ja perusti oman yrityksen

    Anssi Lepikko on häävalokuvaaja, jonka intohimona on kuvata ihmisiä ja tunteita, ja kertoa tarinoita ottamillaan kuvilla. Keski-Suomessa toimivan Anssin kuvaustyyliin kuuluvat suomalaiset maisemat ja luonnonvalo. Epävarmuuden selätettyään Anssi ryhtyi ensin valokuvaamaan kevytyrittäjänä. Kokemuksen, rohkeuden ja toiminnan kasvaessa päätti Anssi perustaa oman yrityksen, jota hän nyt ylpeänä pyörittää. Media-alalla joutuu "itse jotain kehittelemään" Anssi opiskeli medianomiksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa. Opiskeluaikojensa ajatusmaailmaa Anssi…

    Lue lisää