Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Jukka-Pekka on alan vaihtaja, joka teki harrastuksestaan ammatin

viikon-kevytyrittaja-jukka-pekka

Olen Jukka-Pekka Visuri, 40-vuotias mies Turusta. Olen naimisissa ja minulla on yksi poikapuoli.

Mitä teet?

Valokuvaan ja teen myös graafista suunnittelua ja toteutusta. Ammattinimikkeinä minulla on muun muassa audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto, julkaisugraafikko sekä valokuvaaja.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Olin vuosia kokkina ravintoloissa, mutta koska minulla on mennyt molemmista käsistä veneluut huonoon kuntoon ja tehty myös luudutusleikkauksia, jouduin lopettamaan ne työt. Opiskelinkin sitten uuteen ammattiin, valokuvaajaksi.

Olin harrastanut kuvaamista jo vuosia, ja siksi päätin tehdä kuvaamisesta ammatin itselleni. Menin kouluun opiskelemaan alaa ja näin tapahtui. Valmistuin keväällä 2019 Paasikivi-opistosta.

Kevytyrittäjyys toiminimiyrittäjyyteen varrattuna on todella helppo vaihtoehto. Ei tarvitse kirjanpitäjää eikä tarvitse huolehtia muistakaan yrittäjän velvoitteista.

Kevytyrittäjänä olen ollut vasta hetken. Sitä ennen minulla on ollut toiminimi. Silloin tein nettisivuja yrityksille.

Kevytyrittäjyys toiminimiyrittäjyyteen varrattuna on todella helppo vaihtoehto. Ei tarvitse kirjanpitäjää eikä tarvitse huolehtia muistakaan yrittäjän velvoitteista, vaan voi vain keskittyä itse kuvaamiseen.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Minulla ei ole mitään määrättyä kuvausjuttua, jota tekisin pelkästään. Tykkään kuvata kaikkea ja näin oppia samalla lisää.

Kuvaan studio- ja henkilökuvia, yritysesittelyitä, tapahtumia ja juhlakuvauksia sekä tuotekuvauksia. Teen myös kuvauksia urheiluseuroille.

Tämän lisäksi teen vaativia kuvankäsittelyjä ja graafista sunnittelua ja toteutuksia kuten esimerkiksi mainoksia, julisteita ja esitteitä. Tällä hetkellä yritän mainostaa palveluitani enemmän, jotta saisin lisää asiakkaita.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on se, että saan tehdä sitä, mistä tykkään!

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin kehittää markkinointitaitojani ja tietenkin tulla paremmaksi kuvaajaksi.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille ja sellaisiksi aikoville?

UKKO.fi on helppo palvelu kokeilla yrittäjyyttä!

Jukan kuvia pääset katsomaan hänen verkkosivuiltaan sekä Instagramista:

www.jukivisuri.fi

@jukivisuri_photography

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Tea Sirén on englannin kielen ammattilainen, joka työllistää itsensä taidollaan

    Kuka olet? Olen Tea, 26-vuotias englannin kielen taitaja. Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja englannin opettaja; lisäksi olen eläinrakas, liikunnasta nautiskelija ja elokuvafriikki. Mitä teet? Olen tehnyt UKKO.fi:n kautta suomi–englanti-käännöstöitä muun muassa muotialan yritykselle. Opetan myös englantia yksityisesti kaikille eri ikäisille, jotka haluavat syystä tai toisesta ekstrapreppausta. Opetan esimerkiksi aikuisia, jotka haluavat parantaa englantiaan työelämää varten ja nuoria, jotka reenaavat yo-…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Personal Trainer ja hyvinvointialan yrittäjä Kira Koskela

    Elokuun kuukauden yrittäjämme on Kira Koskela, hämeenlinnalainen hyvinvointialan yrittäjä sekä entinen kilpauimari. Entisenä kilpa-uimarina hän on tottunut pistämään itsensä likoon ja harjoittelemaan nousujohteisesti. Urheilutaustaa häneltä löytyy myös kuntosalin puolelta, kuten mm. fitnes-tyyppisestä treenaamisesta. Kira on myös toiminut aiemmin mm. Fustra- yksilövalmentajana, valmentanut Arabiemiraateissa musliminaisten fysiikka- ja ravintovalmennusta sekä toiminut Personal Trainerina Fitness24sevenillä. Miten päädyit yrittäjäksi? Pohdin yrittäjyyttä ensimmäisen kerran vuosi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Asta Jansson on tarinankerronnan taituri, ja hän saa hyödyntää sitä päivittäisessä työssään

    Hei! Olen Asta Jansson, kirjoittaja, sisällöntuottaja ja copywriter. Olen kotoisin kauniista Ilomantsista, Pohjois-Karjalasta. Etsin uusia kokemuksia ja tykkään matkustelusta. Siksi opiskelinkin matkailua ja minusta tuli matkailualan restonomi. Kirjoittaminen on kuitenkin aina ollut suuri intohimoni. Opiskelujen jälkeen polkuni vei maailmalle, Espanjaan, jossa asuin monta vuotta. Työskentelin monissa eri töissä, myös Suomessa. Kirjoitin artikkeleita lehdille ja loin myös oman Mummot ja papat…

    Lue lisää