Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Miikka toteutti unelmansa – kevytyrittäjyydestä vauhtia omaan puusepänverstaaseen

Joensuulainen Miikka Kotilainen päätyi monen mutkan kautta perustamaan oman puusepänverstaan. Yrittäjä Miikasta tuli kevytyrittäjyyden ja yrityshautomon kautta.

Miikan mielestä yrittäjyydessä on parasta omien ja asiakkaiden visioiden toteuttaminen konkreettiseksi kalusteeksi tai rakenteeksi.

"Se on parasta, että saa itse pitää lankoja omissa käsissä ja tähdätä korkeammalle, kun mikä tuntuu edes mahdolliselta. Hienoa on myös vastuun jälkeinen vapaus tehdä mitä haluaa."

Puualassa nimenomaan käytännön tekeminen on kiehtonut Miikkaa:

"Puuartesaaniopintojen ja armeijassa vietetyn vuoden jälkeen lähdin opiskelemaan puutekniikkaa Tekuun. Puolessatoista vuodessa selvisi, että opinnot painottuvat kovasti teoriaan ja se ei ollut sitä, mitä halusin, joten jätin opinnot kesken."

Onnenpotku

Opintojen jälkeen kutsuivat Miikkaa työt. Hän palasi takaisin kotiseudulleen Joensuuhun ja aloitti viikon mittaisen työpätkän, joka lopulta venyi neljän vuoden mittaiseksi. Työnkuva koostui isojen hallikiinteistöjen remontoinnista ja tilamuutoksista Joensuussa, vuokrakiinteistöjen remonteista Kuopiossa ja rivitaloremontin pyörittämisestä Sipoossa. Miikan työhön kuului muun muassa  saunojen tekeminen, lattioiden asennus, listoitukset ja väliseinien rakentaminen.

Kesällä 2013 Miikka irtisanottiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Miikka ei tästä lannistunut, vaan päätti etsiä uutta suuntaa uralleen:

"Potkujen jälkeen osallistuin yrittäjyydestä kiinnostuneille suunnattuun työvoimakoulutukseen. Tutustuin tuolloin Joensuun tiedepuistossa sijaitsevaan yrityshautomoon, jonne pääsinkin hiomaan yritysideaani esihautomovaiheeseen."

Esihautomossa Miikkaan valettiin rohkeutta lähteä yrittäjäksi. Samoihin aikoihin Miikalle alkoi tulla ensimmäisiä projekteja, oikeita asiakkaita. Kylpyhuone- ja saunaremontti, ravintolakalusteet ja kokonaisen ravintolan sisustuksen suunnittelu ja toteutus sekä kelluva esiintymislava Ilosaareen; kaikki työt olivat kuitenkin sellaisia, joita Miikka pystyi tekemään omilla kirvesmiehen työkaluillaan.

Kevytyrittäjyys kypsytti ajatuksen omasta verstaasta

Ajatushautoman aikana tekemänsä projektit Miikka hoiti kevytyrittäjänä.

"Totesin kevytyrittäjyyden olevan paras ratkaisu, kun vielä ei tarvinnut tehdä suurempia investointeja ja ajatus verstaasta ei ollut vielä kypsä."

Miikka valitsi UKKO.fi:n, vaikka muitakin vaihtoehtoja oli tarjolla. Ahkeran tiedonhaun ja vertailun päätteeksi laskutuspalveluksi valikoitui UKKO.fi. Erityisesti Miikan vaakakupissa painoivat palvelun käytön helppous sekä provisioperusteet.

Miikka kiittää materiaalikulujen vähentämisen onnistumista, sillä sen avulla hän pystyi tarjoamaan lisäarvoa ja helppoutta omille asiakkailleen.

Miikka oppi kevytyrittäjänä ollessaan hieman kantapään kautta sopimuksen teon tärkeyden; eräs hänen asiakkaistaan lopetti toimintansa varattomana sen jälkeen, kun Miikka oli toimittanut tilatut tuotteet asiakkaalle.

Vihdoin verstas omiin tiloihin

Potku yrittäjäksi lähtemiselle tuli yrityshautomosta, jonka aikana Miikka oppi muun muassa paljon siitä, mitä hän tulevaan tiimiinsä tarvitsee, jotta yritys lähtee toimimaan.

Samalla kun Miikka toimi kevytyrittäjänä, etsi hän alituiseen sopivia toimitiloja tulevalle yritykselleen. Vuokraus ei ollut missään vaiheessa vaihtoehto, sillä puusepänverstasta varten tilaa tarvittaisiin ainakin 150 neliömetriä. Loppuvuodesta 2014 Miikka löysi kuin löysikin sopivan tilan Kontiorannan entisestä varuskunnasta. Kontiolahden kunta oli myymässä tilaa liiketoimintasuunnitelman perusteella ja Miikan kaavailema uusi verstas sopi kunnan mielestä 280 neliön tyhjään kiinteistöön mainiosti.

Miikka perusti Puuartisti Oy:n veljensä Joonan kanssa. Joona omistaa yrityksestä 20 % ja Miikka loput 80 %. Joona on yrityksessä osakkaana omalla osaamisellaan, joka on täysin erilaista Miikan osaamiseen verrattuna: Joona hoitaa yrityksen markkinointisuunnitelmat, sosiaalisen  median kanavat, verkkosivujen suunnittelun ja toteuttamisen sekä tuotteiden valokuvauksen.

Miikka kertoo, että yrityksen perustamisprosessi laitehankintoineen kaikkineen oli työläs ja vei aikaa, mutta se ei haitannut, sillä yritystä rakennettiin heti alusta lähtien pitkällä tähtäimellä.

"Vastoinkäymisiä ei oikeastaan tullut ollenkaan ja pankkilainatkin oli helppo hakea, kun minulla oli jo suunnitelmat valmiina ja kirkas idea mielessä siitä, mitä ollaan tekemässä."

Miikka muistaa kiittää myös veljeään, jolle yrityksen perustaminen oli tuttua, sillä Joonalla on jo jonkin aikaa ollut oma Tovari Oy -niminen yritys. Tässäkin siis Joonan kokemuksesta oli hyötyä.

Kysymällä saa neuvoja ja puhumalla kokoaa verkostoa

"Yrittäjyys vaatii rohkeutta avata oma suu. Mikäli et osaa kertoa, mitä teet tai mistä haaveilet, niin kukaan ei voi auttaa sinua tai levittää sanomaasi eteenpäin", toteaa Miikka, kun häneltä pyydetään vinkkejä muille yrittämisestä haaveileville.

Suuri osa Miikan asiakkaista on tullut jotakin muuta kautta kuin maksettujen mainosten tai verkkosivujen kautta. Miikka kertoo, että yhteistyökumppaneita ja asiakkaita löytyy, kun keskustelee ihmisten kanssa, auttaa omien taitojensa mukaan ja verkostoituu aina tilaisuuden tullen.

"Omalta osaltani myös kevytyrittäjyys kevensi hyppyä yrittäjäksi. Minulla oli jo valmiiksi tiedossa se, millaista asiakashankinta ja projektien tekeminen omillaan tulee olemaa."

Mikäli sinulla on ajatusta siitä, mitä voisit tehdä omalla tavalla, yritä rohkeasti. Kokoa idean ympärille yritys tarttumalla toimeen. Asioilla on tapana järjestyä, kun osaa kysyä ja puhua. Ja jos ideat eivät ota tuulta alleen tai yrittäjyys ei tunnukaan omalta jutulta, on usein ihan mahdollista palata entiseen.

"Yksi unelmistani oli perustaa jonain päivänä puusepänverstas. Tämä unelma toteutui. Nyt niitä unelmia on tullut lisää toteutettavaksi."

Jutun kuvat Joona Kotilainen.

Miikan projekteja voi seurata Puuartistin verkkosivuilla ja Facebookissa.

Miikkaan saat yhteyden numerosta: +358 50 569 0581 tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen: miikka@puuartisti.fi.

 

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Yrittäjätarina: Hellevi Karppinen oikolukee ja tuottaa tekstejä

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen Hellevi Karppinen, 54-vuotias entinen äidinkielen opettaja Rovaniemeltä. Teen toiminimellä Kielikeino ”tekstiduunia” eli erilaisia töitä suomen kielen ja kirjallisuuden parissa, esimerkiksi kielentarkistusta, editointia, sisällöntuottoa ja kustannustoimitusta. Kutsun itseäni mielelläni tekstityöläiseksi. Palvelen kaikkia kirjoittajia. Asiakkaina on ollut yrittäjiä, harrastajakirjoittajia, kirjailijoita, tutkijoita, opiskelijoita, kustantamoja, käännöstoimistoja ja mainostoimistoja. Miten päädyit yrittäjäksi? Jäin pois työelämästä tapaturman vuoksi v. 2015…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Rakennustyöntekijä Jussi Poutanen hyödyntää työssään Kjelpin ja UKKO.fi:n yhteistyötä!

    Viikon kevytyrittäjämme on tällä kertaa Jussi, 43-vuotias kahden pojan isä Tampereelta. Hänellä on markkinointinimi Peltityöt Jussi Poutanen, jolla kautta hän toteuttaa kattoremotteja ja kattojen korjaus- sekä huoltotöitä 20 vuoden kokemuksella. Jussin pääasiallinen toiminta-alue on Pirkanmaa, mutta hän voi sovitusti työskennellä muuallakin Suomessa. Mitä teet? Teen katto- ja rakennuspeltitöitä sekä kattoremontteja ja katon korjaustöitä. Sesonki on käynyt kuumimmillaan ja töitä on…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sanna Rönnbergin arki koostuu useista mielenkiintoisista työkeikoista

    Kuva: Isabel Andersson Olen Sanna Rönnberg eli urbaania poppia ja räppiä yhdistelevä oululaisartisti Sana. Olen myös tuore Oriflame-kauneuskonsultti. On mukava tehdä työtä, josta tykkää ja jossa viihtyy! Mitä teet? Olen tehnyt musiikkia vuosia ja keikkaillut sen ohella. Hiljattain aloin myymään myös Oriflame-tuotteita, joihin itse rakastuin palavasti aiemmin syksyllä. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Aloitin Oriflame-kauneuskonsulttina ja minulle kerrottiin, että täytyy olla y-tunnus…

    Lue lisää