Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Mitä me täällä oikein tehdään?

mita-taalla-tapahtuu

Tällä viikolla asiakaspalvelussa on vastauksena kuulunut mm. “UKKO.fi asiakaspalvelussa Ukko”.

Kehityspuolesta vastaavana olen työntänyt kädet saveen ja vastannut asiakaspalvelun kysymyksiin sekä puhelimessa, että sähköpostilla, jotta osaisimme tehdä palvelustamme entistä paremman.

 

Jotta kukaan meistä ei irtautuisi liikaa todellisuudesta, pyrimme kaikki toimimaan ajoittain asiakasrajapinnassa vastaten asiakaspalveluumme tuleviin kysymyksiin ja kehittäen palveluamme. Ilman asiakkaita ei olisi UKKO.fi:täkään.

Mitä “kehityspäällikkö” tekee? Vastaan kokonaisvaltaisesti palvelumme teknisestä toiminnasta ja tuotekehityksestä yhdessä muun porukan kanssa. Jotta työt tulisi tehdyksi, pitää kuitenkin nimetä joku vastaamaan tästäkin osa-alueesta ja tämän osalta vastuu on minulla.

Normaalisti työnkuvaan kuuluu palvelun kehittäminen asiakaspalautteen ja uusien ideoiden pohjalta. Välillä kuitenkin on mahtavaa palauttaa jalat maan pinnalle, laittaa luurit korville ja vastata asiakaspalvelun kysymyksiin. Tästä saa konkreettisen kuvan siitä, miten palvelumme voi auttaa Teitä, hyvät käyttäjämme, entistä paremmin.

Lisää palautetta!

Pyrimme pitämään reagointiajat mahdollisimman lyhyinä. Suurin osa käyttäjistämme suosittelisi palveluamme ystävilleen. Kun saamme rakentavaa palautetta miten toimintoja tulisi kehittää, tästä laitetaan välittömästi tieto kehitystiimille ja asia pyritään ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti. Jotkin toiminnot ottavat enemmän aikaa kuin toiset, mutta nopeimmillaan olemme tuoneet muutoksia järjestelmään alle 5 minuutissa.

Me haluamme, jopa vaadimme palautetta! Jos et vielä ole rekisteröitynyt käyttäjäksemme, klikkaa tästä ja luo käyttäjätili. Kerro meille missä olemme onnistuneet tai mitä voisimme parantaa. Palautteellasi on vaikutusta palvelun kehitykseen.

Laita palautteesi kommenttina, maililla, puhelimessa, facebookissa, twitterissä tai linkedinissä – me odotamme ?

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista Mikä ihmeen UKKO?

    ”Mikä ihmeen UKKO.fi?” Tämä kysymys nousee mieleen lähes kaikille, jotka kuulevat yrityksemme nimen ensimmäistä kertaa. Nyt on aika nostaa kissa pöydälle ja paljastaa suuri totuus. Asiaa kysellään meiltä lähes päivittäin, joten lienee parempi vastata julkisesti teille kaikille. Tässä yleisimmät virheelliset olettamukset, jotka liittyvät palvelumme nimeen: UKKO.fi ei ole vain miehille suunnattu palvelu. Emme syrji ketään. UKKO.fi ei ole Ukko ylijumala, ukkosen herra. Emme valitettavasti hallitse säätä. UKKO.fi-hahmon…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista UKKO.fin toimitusjohtajaksi Ukko Kumpulainen 1.1.2022 alkaen

    UKKO yhtiön johdossa on tapahtunut muutoksia vuoden 2022 alussa ja toimitusjohtaja Sami Ranta jättää tehtävänsä. UKKO yhtiön hallitus ja Sami Ranta päätyivät ratkaisuun yhteisymmärryksessä. UKKOn toimitusjohtajana toimii 1.1.2022 alkaen Ukko Kumpulainen. – Tänä vuonna juhlimme yrityksen 10-vuotista taivalta ja olemme erityisen ylpeitä tästä kymmenen vuoden matkastamme, jolla olemme päässeet helpottamaan yli 140 000 yrittäjän arkea. Erilaiset muutokset matkan varrella ovat…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Itsenäiset yrittäjät saivat oman patsaan Kansalaistorille: ”Patsas kuvastaa yrittäjyyden murrosta ja työelämän monimuotoisuutta”

    Tänään maanantaina Helsingin Kansalaistorilla paljastettiin puoliltapäivin itsenäisten yrittäjien kunniaksi tehty patsas. Teos seisoo Kansalaistorilla keskiviikkoon asti kunnianosoituksena kaikille itsenäisesti yrittäville suomalaisille. Kolmesta itsenäisestä yrittäjästä tehty Patsas rohkeudelle on osa kevytyrittäjyyspalvelu UKKO.fin laajempaa kampanjaa, jonka tavoitteena on nostaa keskustelua itsenäisten yrittäjien asemasta, kertoa heidän tarinoitaan ja auttaa saamaan yksinyrittäjien ja kevytyrittäjien ääni esille yhteiskunnallisesti. – Me haluamme, että itsenäisten yrittäjien arvo…

    Lue lisää