Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Lauri Timgren aloitti UKKO.fin konsernin uutena toimitusjohtajana 1.8.2022

Lauri Timgren kuva

UKKO.fin konsernin toimitusjohtajana on aloittanut Lauri Timgren. Pitkän uran finanssi- ja rahoitusmaailmassa tehnyt Timgren aloitti uudessa tehtävässään 1.8.2022.

– On erittäin hienoa, että saimme Laurin konsernimme johtoon. UKKO.fi on kasvanut 10 vuodessa kevytyrittäjille tutusta laskutuspalvelusta palvelemaan yhä suurempaa joukkoa erilaisia itsenäisiä yrittäjiä. Tulevaisuudessa haluamme tarjota entistä laajemmin palveluita ja työkaluja itsenäisille yrittäjille yritystoiminnan muodosta riippumatta sekä Suomessa että kasvavissa määrin myös kansainvälisesti, UKKO.fin hallituksen puheenjohtaja Petri Kalliokoski kertoo.

– Arvostamme erityisesti Laurin yrittäjätaustaa, osaamista ja kokemusta rahoitusalalta sekä hänen taustaansa erilaisten teknologiayritysten kehittämisessä, Kalliokoski lisää.

Ennen UKKO.fitä Timgren on työskennellyt muun muassa teknologiayrittäjänä ja johtotehtävissä Santanderilla. Hän on myös hallituksen jäsenenä teknologiayrityksissä.

-UKKO.fin missio tehdä yrittäjyydestä helppoa kaikille on innostava, ja haluan olla mukana kehittämässä entistä parempia mahdollisuuksia yrittää, sekä Suomessa että kansainvälisesti, Timgren toteaa.

– Odotan innolla, että pääsemme jatkossa auttamaan entistä useampaa yrittäjää monipuolisen ja helppokäyttöisen palveluvalikoiman avulla. Yrittämisen helpottaminen ja tukeminen ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita, ja työelämän murros luo palveluillemme jatkuvasti vahvaa kysyntää ja tarvetta, Timgren jatkaa.

UKKO.fi-konserni tarjoaa ja tuottaa helppokäyttöisiä digitaalisia työkaluja itsenäisille yrittäjille. Suomen suurin kevytyrittäjyyspalvelu on saanut viime vuosina rinnalleen toiminimen kirjanpitoon tarkoitetun UKKO Toiminimiyrittäjyys -palvelun ja UKKO Kevytyritys -palvelun. Viimeisen kymmenen vuoden aikana UKKO.fi on saattanut yrittäjyyden polulle jo yli 140 000 itsenäistä yrittäjää ja työtä on laskutettu yli 500 miljoonalla eurolla.

 

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista Vaadimme rakennusalan kevytyrittäjyyteen yhteisiä pelisääntöjä

    Media on viime aikoina nostanut esiin rakennusalan kevytyrittäjyyteen liittyviä epäkohtia. Tämä langettaa varjon myös alalla eettisesti toimivien yrityksien ja toimijoiden päälle. UKKO.fi ei hyväksy minkäänlaista hyväksikäyttöä tai kevytyrittäjien epäeettistä kohtelua oli kyseessä palkkion maksu tai työturvallisuus. UKKO.fi on koko kymmenvuotisen toimintansa ajan panostanut vahvasti käyttäjiensä ja samalla kaikkien itsenäisten yrittäjien etujen ajamiseen. Lisäksi kevytyrittäjyydellä on tärkeä rooli harmaan talouden torjunnassa.…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Annoimme iloa ja aikaa yksinäiselle ja vähävaraiselle vanhukselle!

    Vanhuusvuosien pitäisi olla meille niitä onnellisimpia. Valitettavasti monelle näin ei kuitenkaan ole; suuri osa Suomen vanhuksista kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Joka toinen päivä suomalainen vanhus tekee itsemurhan. Yhteistyökumppanimme Gubbe tekee ansiokasta työtä vanhusten hyväksi Suomessa, samalla työllistäen eri ikäisiä ihmisiä. Lokakuun alusta UKKO on ollut mukana tukemassa Gubben toimintaa. – Koemme meille luontaiseksi tavaksi kantaa kortemme kekoon antamalla Gubbe-sydänystävän iloa…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Suuri Kevytyrittäjyyskysely 2020: Korona ei ole nujertanut yrittäjyyshaaveita - lähes 60% haaveillut oman yrityksen perustamisesta

    Tiedote 17.12.2020 UKKO.fi toteutti syksyllä vuosittaisen kevytyrittäjyyttä kartoittavan kyselynsä. Kyselyn tavoitteena on rakentaa kokonaiskuvaa kevytyrittäjyydestä. Kyselyyn vastasi 1142 kevytyrittäjää. – Syksyllä tehdyn laajan kevytyrittäjyyskyselymme avulla halusimme ymmärtää erityisesti, millaista kevytyrittäminen on ollut vuonna 2020, ja millainen tämä vuosi on ollut kevytyrittäjyyden näkökulmasta. Vastauksista kävi ilmi, että yrittäminen ja yrittäjyys kiinnostavat. Kyselyyn vastanneista lähes 60 prosenttia kertoi, että on haaveillut oman…

    Lue lisää