Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Top 10 podcastit Suomessa – UKKO.fi suosittelee!

podcastit-top10-suomi

Podcastit! Mikä ihana uusi trendi, mutta mistä ja miten niitä oikein kuunnellaan? Entä miksi niitä pitäisi kuunnella?

Vaikka alkuun ajatus musiikin sijaan puheen kuuntelusta aamubussissa aiheutti ainakin allekirjoittaneelle vilunväreitä, on podcasteihin helppo hurahtaa. Parhaimmillaan ne ovatkin oikeastaan piristämään hieman väsynyttä hetkeä, sillä niissä yhdistyy kutkuttavalla tapaa ajankohtaisuus ja henkilökohtaisuus. Parhaat jaksot saavat aikaan illuusion juttutuokiosta kaverin kanssa – paitsi, että riittää kun kuuntelee.

Käytännössä kuka tahansa voi aloittaa oman podcastin ja tuoda sen muiden kuunneltavaksi.

Tapoja on monia ja  edullisimmillaan hommaan riittääkin oikeastaan mikrofoni ja tietokone. Kuulijan kulmasta tietysti miellyttävämmän kokemuksesta tekee laatu, vähintäänkin sellainen, että volyymin ollessa täysillä jutuista saa selvää. Tärkeintä on kuitenkin itse sisältö.

Mitä podcasteja kuuntelisin?

Ja sisällöissähän riittää! Aivan kuten soittolistoja, on podcasteja jo tarjolla sen verran, että päivästä tai tilanteesta riippuen voi valita kuunneltavaksi joko kevyttä jutustelua tai tiivistä tietoiskua. Muinoin blogien kanssa tapahtunut ähkyilmiö alkaa podcastien osalta olla todellisuutta ainakin jo jenkeissä ja ehkä myös rakkaassa länsinaapurissa. Suomessakin uusia podcasteja tuntuu tällä hetkellä ilmestyvän lähes viikoittain, mutta toistaiseksi omat suosikit on vielä mukavan helppo karsia ja löytää.

Helpointa on lähteä liikkeelle miettien mikä itseä juuri nyt kiinnostaa.

Osa podcasteista yhdistelee leveämmällä pensselillä eri aiheita ja asiantuntijoita, kun taas toiset keskittyvät vain yhteen tiettyyn nicheen. Ja kuinka ollakkaan, molemmat toimii!

Parasta podcasteissa

Kaikkein parasta podcasteissa on se, että kuuntelu ei oikeastaan vaadi sen kummempaa effortia. Loppupelissä tarvitset vain puhelimen. Podcasteja voi kuunnella monista eri lähteistä ja yksi etappi onkin ehkä löytää niistä se oma suosikki. Suosituin podcasteille kodin tarjoava alusta lienee monelle jo ennestäänkin tuttu SoundCloud. Sen lisäksi useimmat podcastit löytää esimerkiksi iTunesista tai suomalaiset podit yhteen keräävältä jakso.fi-sivustolta. Viime aikoina myös Spotify on kunnostautunut alustana podcasteille.

Myös UKKO.fi:ltä löytyy oma Kevytyrittäjyys-podcast – sen löydät esimerkiksi täältä!

Omat duunit -podcastiin!

Kaikki suomalaiset podcastit löytyvät kootusti osoitteesta jaksot.fi/podcastit. Alta löydät kuitenkin UKKO.fi:n suosikit –mietitty tottakai erityisesti kevytyrittäjää silmällä pitäen!

UKKO.fi suosittelee – Top 10 podcastit Suomessa

  1. Unelmaduunarit
    Kuuntele tämä podcast, niin työstä häviää rangaistuksen maku! Podcastissa Satu Rämö ja Hanne Valtari juttelevat eri alojen unelmaduunareiden kanssa siitä, kuinka loikka unelmien töihin tehtiin – mikä onnistui ja mikä meni pieleen.
    Suosittelemme ainakin jaksoa: Janita Autio – Harrastelijasta halutuksi valokuvaajaksi
  2. Rahapodi
    Nordnetin #rahapodi on Suomen parhaaksi valittu podcast, jossa puhutaan taloudesta, säästämisestä ja sijoittamisesta. Podia vetävät Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi sekä yhteistyökumppanuuksista vastaava Miikka Luukkonen.
    Suosittelemme ainakin: Vieraat- jaksoja, joissa eri alojen asiantuntijoita
  3. Steal My Job
    Steal my job on podcast työn tulevaisuudesta. Toistaiseksi päätösjaksoonsa maaliskuun alussa tullutta podcastia löytyy 10 jakson verran.
    Suosittelemme ainakin jaksoa: Millaista navigointia tulevaisuuden ura vaatii, Anna Perho?
  4. Social Selling Mastery Podcast by @SaniLeino
    Sosiaalisen myynnin sanansaattaja ja maailman sadan vaikutusvaltaisimman Social Selling vaikuttajan joukkoon kuuluvan Sani Leinon podcast sarja
    Suosittelemme ainakin jaksoa: Tärkeimmät asiat mitä ymmärtää Sosiaalisesta Myynnistä
  5. Luovia
    Luovia on podcast taiteesta, yrittäjyydestä ja luovemmasta elämästä.
    Suosittelemme ainakin jaksoa: Viisi ominaisuutta, jotka tekevät minusta vahvemman yrittäjän
  6. Apunen/Maliranta
    EVAn ja Etlan podcastissa Matti Apunen ja Mika Maliranta haastattelevat ajankohtaisia vieraita markkinatalouden parissa.
    Suosittelemme ainakin jaksoa: Laskeeko työllisyysaste tekoälyn takia?
  7. Very Finnish Problems
    Mikä Suomessa ja Suomalaisissa on niin mielenkiintoista? Tai oikeastaan omituista? Helsingissä asuva brittikirjailija Joel Willians on kirjoittanut best-seller kirjan Very Finnish Problem. Podcast on samalla teemalla jatkava hauska ja leppoinen matka meihin Suomalaisiin. Podcastin kaikki jaksot on puhuttu Englanniksi.
    Suosittelemme ainakin jaksoa: How Finnish winter tries to kill you
  8. Bisnespöytä
    Bisnespöytä-podcast tarjoaa näkökulmia yrittäjälle tärkeisiin asioihin. Miten voit kehittää bisnestäsi? Mitkä ovat parhaat käytännöt esimerkiksi taloushallinnossa, laskutuksessa ja toiminnanohjauksessa? Miten selviät parhaiten yrittäjänä kohtaamistasi haasteista? Aiheen mukaan vaihtuvien asiantuntijoiden keskustelua luotsaa Ani Malmi.
    Suosittelemme ainakin jaksoa: Näin onnistut yrittäjänä – sarja
  9. Rikastamo
    Kannattaako ostaa luksuslaukku? Entä kesäasunto etelästä? Kuinka edetä palkkaneuvotteluissa? Rahalla ei ehkä saa onnea, mutta sillä voi toteuttaa unelmia ja tehdä elämästä merkityksellistä. Rikastamo-podcastin Unna Lehtipuu ja Terhi Majasalmi auttavat työkseen ihmisiä rahan, uran ja merkityksen kolmiyhteydessä. Rikastamossa he jakavat kullanarvoisia vinkkejä ilmaiseksi.
    Suosittelemme ainakin jaksoa: Psykologinen pääoma – ominaisuus pääkopassa
  10. Café Au lait – Kahvihetkiä maailmalla 
    Café au lait löytyy nykyään myös RadioPlaysta! Millaista on suomalainen elämä ulkomailla? Tässä podcastissa Ranskassa asuvat Lilli ja Helena juovat kahvia eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten kanssa. Jokainen jakso noudattelee eri teemaa.
    Suosittelemme ainakin jaksoa: Riia – Designerin elämää ranskassa

Hyviä kuunteluhetkiä – muistathan jakaa omat suosikit kommenteissa!

Muita artikkeleita aiheesta Podcastit:

  • Podcastit Satu Irisvik: kohtaamiset ja vuorovaikutus tulevaisuuden työelämässä – Omat duunit -podcast

    On taas Omat duunit -podcastin uuden jakson aika! Tällä kertaa keskustelemassa on Satu Irisvik, markkinointiviestintätoimisto Vapa Median Senior Advisor, jonka erikoisaluetta ovat vuorovaikutus ja tiimiäly. Satu ja juontaja Milla keskustelevat muun muassa vuorovaikutuksesta, ihmisten kohtaamisesta ja siitä, miksi ne ovat erityisen tärkeitä taitoja digitalisaation ja automatisaation muuttamassa työelämässä. Löydät jakson kirjoituksen lopusta ja täältä! Vapa Media julkaisee Hiljainen signaali -trendiraporttia,…

    Lue lisää
  • Podcastit Tomi Rytkönen – Kevytyrittäjyys-podcast

    Kevytyrittäjyys-podcastin uudessa jaksossa Olli Kopakkalan vieraana on Nuori Yrittäjyys ry:n ohjelmavastaava Tomi Rytkönen. Nuori Yrittäjyys ry tarjoaa 7–29-vuotiaille ohjelmia, jotka toteutetaan kouluissa osana opetusta. Ohjelmilla tuetaan nuorten yrittäjyysasennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa. Tomi Rytkönen kertoo podcast-jaksossa siitä, millaista yrittäjyyskasvatus Suomessa on nykyään ja mitä kaikkea Nuori yrittäjyys ry konkreettisesti tekee. Olli ja Tomi keskustelevat myös laajemmin tulevaisuuden työelämästä ja nykyisin meneillään…

    Lue lisää
  • Podcastit Andrei Koivumäki – Kevytyrittäjyys-podcast

    Kevytyrittäjyys-podcastin uudessa jaksossa vieraana on kiinteistönvälityksen sometähti ja menestynyt helsinkiläinen kiinteistönvälittäjä Andrei Koivumäki. Andrei päätyi alalle hieman sattumalta.  Hän kuitenkin huomasi pian, että juuri kukaan ei Suomessa myy kiinteistöjä näyttävän henkilöbrändin avulla itsestään ääntä pitäen. Tätä piti nuoren miehen toki päästä kokeilemaan, sillä väylä huipulle oli kuin pedattu Andreille. Andrei tunnetaan nimenomaan räväkästä (sosiaalisen) median esiintymisestään sekä tuloksekkaasta myyntityöstä erityisesti…

    Lue lisää