Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Sosiaalinen media työnhaussa

sosiaalinen-media-tyonhaussa

Suomen työllisyystilanteesta lukeminen ei ole mukavaa puuhaa. Päivittäin tulee joka kulmasta tietoja uusista yt-neuvotteluista ja irtisanomisista. Samalla lehdistä voi lukea vastavalmistuvien työllistymisongelmista. Ensimmäiset oman alan työpaikat ovat kiven alla. Nuorisotakuun toimivuudestakin voidaan olla montaa eri mieltä. Mikäli uuden työpaikan haku on mielessä tai haussa, kannattaa muistaa myös sosiaalinen media.

Sosiaalisesta mediastahan kaikki puhuvat nykyään. On Twitteriä, Facebookia, LinkedIniä, blogeja ja Pinterestiä. On hyvin ymmärrettävää, että sosiaalisen median palveluiden määrä voi helposti herättää monenlaisia tunteita suuntaan ja toiseen. Pelottava asia sosiaalinen media ei kuitenkaan ole.

Mitä hyötyjä sosiaalinen media tuo?

Hyvä uutinen sosiaalisen median suosiossa on se, että se avaa täysin uudenlaisia ovia työnhaussa ja itsensä brändäämisessä. Brändäys sanana voi särähtää korvissa, joten voimme puhua neutraalimmin myös oman osaamisen esille tuomisesta. Monella meistä voi olla hyvin samanlaista osaamista, joten voit miettiä kannattaako sinun tuoda osaamisesi paremmin esille, jos työnhakijakaverisi ei sitä tee. Erottuminen muista voi tapahtua näin helposti.

Omaa persoonaa ei myöskään kannata peitellä sosiaalisessa mediassa. Jokaisella meistä on oma persoonansa ja se voi nostaa sinut näkyväksi. Jos olet piilossa, sinua voi olla hankala löytää. Tärkeintä on olla oma itsensä, tässäkin asiassa.

Toinen hyvä uutinen on se, vaikka sosiaalisen median palveluita löytyy jokaisesta nurkasta, ei kaikkia palveluita ole pakko käyttää. Tärkeintä on löytää omaan toimintaan sopivat palvelut ja käyttää niitä. Myöhemmin voi sitten laajentaa repertuaariaan, mikäli tilanne sitä vaatii. Tärkeämpää on käyttää mieluummin vähemmän palveluita ja panostaa niihin kunnolla kuin yrittää käyttää jokaista palvelua vasemmalla kädellä.

Mitä nyt kannattaisi tehdä?

Kolmas hyvä uutinen on se, ettet ole vielä myöhässä. Ehdit hyvin vielä mukaan, jos vain haluat. Hyviä apuvälineitä työnhaussa ovat esimerkiksi blogin kirjoittaminen, Twitter ja LinkedIn. Blogissa kirjoittaja voi luoda tekstejä itselle tärkeistä aiheista ja niitä voi jakaa muissa sosiaalisen median palveluissa, esim. Twitterissä, LinkedInissä ja Facebookissa.

Twitterin hienous on käyttäjien avoimuudessa ja halussa jakaa tietoa eteenpäin. Twitterissä usein juuri blogikirjoituksia jaetaan paljon. Twitterissä voit myös seurata mistä oman alasi asiantuntijat keskustelevat ja pysyt näin perillä asioista. LinkedInissä puolestaan voit luoda oman CV:n. Joitain työpaikkoja voi hakea nykyään hakea jo LinkedInin avulla, joten oma LinkedIn-profiili on hyvä pitää ajan tasalla.

Loppuun on myös tärkeätä muistaa se, että kenenkään ei ole tietenkään pakko käyttää sosiaalista mediaa työnhaussa. Jokainen tekee omat päätöksensä siitä mikä itselle sopii parhaiten. Mikäli kiinnostusta löytyy, on olemassa muitakin vaihtoehtoja.

Kirjoittaja

Taneli Pasanen

Muuttuva työelämä, viestintä, digitaalinen markkinointi ja itsensä brändääminen täyttävät teemoina työpäiväni. Vapaa-ajalla kovia juttuja ovat tennis, geokätköily ja seinäkiipeily unohtamatta tietenkään Netflixiä.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Lotto lopetetaan ja muut aprillipilat

    Tänään olemme saaneet taas lukea hulluja ja outoja uutisia aprillipäivän kunniaksi. Aprillipäivänä on tapana huijata muita ihmisiä keksimällä mitä ihmeellisimpiä uutisia. Seuraavassa muutama poiminta tämän päivän vedätyksistä. Lotto on tullut tiensä päähän Veikkaus ilmoitti omassa tiedotteessaan, että he ovat päättäneet lopettaa Loton vähäisen pelaajamäärän takia. “Emme edes tuplaa pelaajamäärässä Putouksen katsojalukuja, harmittelee Veikkauksen varatoimitusjohtaja Olli Sarekoski.”, tiedotteessa kerrotaan. Alkolukko Facebookiin…

    Lue lisää
  • Työelämä Kevytyrittäjän kriisiviestintä – Toimi näin, jos joudut kriisitilanteen keskelle

    Koska jokaiselle yritykselle, itsensä työllistäjälle ja kevytyrittäjälle voi tulla eteen ikävä tai kiusallinen kriisitilanne, on syytä varautua ja harjoitella tilanteessa toimimista ja siitä viestimistä jo etukäteen. Valmiiksi mietitty viestintästrategia ja suunnitelma auttavat selviytymään vakavastakin kriisistä mahdollisimman vähin kolhuin. Miksi kriisiviestintää pitäisi suunnitella ja harjoitella, miettii moni? Siksi, jotta todellisessa kriisitilanteessa viesti välittyy mahdollisimman ehjänä ja selkeänä sen vastaanottajalle. Kriisejä tai…

    Lue lisää
  • Työelämä Äitiyslomalla työskentely

    Jääkö sinulla kotona ollessasi intoa työntekoon? Äitiyslomalla työskentely onnistuu kätevästi kevytyrittäjänä! Myös työskentelevä äiti on hyvä äiti. Pienen lapsen kanssa oleminen kotosalla on sekin vaativaa työtä – mutta joillain äideillä voi sen lisäksi riittää aikaa ja energiaa kerryttää lisätuloja tekemällä keikka- tai osa-aikatyötä. Äitiyslomalla työskentely on siinäkin mielessä kannattavaa, että siinä saa ylläpidettyä ja kehitettyä omaa osaamista. Tällainen joustava ja…

    Lue lisää