Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Nämä 5 syytä estävät yrityksiä palkkaamasta uusia työntekijöitä

tyomatkalaisia-bussissa

Miksi yritykset eivät rekrytoi? Tätä asiaa monet työttömät miettivät. Työttömillä olisi valtava halu päästä töihin, mutta vapaita työpaikkoja ei tunnu vain löytyvän. Syy ei ole se, etteivätkö yritykset haluaisi palkata työntekijöitä. Uuden työntekijän palkkaamiseen liittyy todella suuri riski ja siksi uusien rekrytointien määrä on laskenut laman aikana. Seuraavassa esitämme 5 syytä miksi yritykset eivät palkkaa työntekijöitä.

Ei ole varmuutta tulevaisuudesta

Yrittäjänä toiminen on haastavaa. Myynti on loppujen lopuksi kaikki kaikessa ja jos siitä ei ole varmuutta, on rekrytointeja todella vaikea tehdä. Ilman varmoja tilauksia yrityksen on vaikea palkata työntekijöitä omille listoilleen. Mitä sitten tehdään, jos joku tilaus peruuntuu ja työntekijä onkin palkattu? Jostain pitäisi löytää kuitenkin työntekijöille työtehtäviä.  Lama on vaikuttanut monen yrityksen liikevaihtoon negatiivisesti ja sen takia monet yritykset eivät yksinkertaisesti uskalla palkata uutta henkilökuntaa.

Ne hemmetin työnantajamaksut

Tämä on asia, joka on usealle työntekijälle tuntematon asia. Työntekijän todelliset kustannukset ovat paljon suuremmat kuin mitä lukee työsopimuksen kuukausipalkan kohdalla. Työnantajan on maksettava työnantajamaksut työntekijän kuukausipalkan päälle. Näitä ovat mm. ryhmähenkivakuutusmaksu, sosiaaliturvamaksu, tapaturmavakuutusmaksu, työeläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu. Työnantajamaksujen kokonaissuuruus on noin 20%.

On myös syytä muistaa, että työntekijät sairastuvat joskus, jolloin työntekijän palkka juoksee vaikka hän ei tee minuuttiakaan töitä. Palkalliset lomat kuuluvat kaikille työntekijöille eli normaalisti työnantaja saa 12 kuukauden palkalla työntekijän töihin vain 11 kuukaudeksi, koska työntekijälle kuuluu vuodessa 4-5 viikkoa palkallista lomaa. Tähän päälle voi tulla vielä lomaraha, joka on 50% vuosilomapalkan suuruudesta.

Työterveyshuollon järjestäminen ei ole myöskään ilmaista. Voidaan helposti ajatella, että työntekijän todelliset kustannukset ovat vähintään 1,7-2 kertaa työntekijän kuukausipalkka. Mukavan kallista, eikö?

Työnantajamaksujen laskenta

Minkälaisen työntekijän oikeasti saat?

Jokainen työntekijä on cv:n mukaan erittäin luotettava, tunnollinen ja ahkera työntekijä. Todellisuus voi olla kuitenkin täysin jotain muuta. Koeajan loppuessa voi työntekijän tehokkuus muuttua huomattavasti. Työntekijä voi jäädäkin sairauslomalle aiempaa useammin tai muuten työn tehokkuus voi laskea.

Työnantaja ei voi koskaan tietää minkälaisen työntekijän yritys todellisuudessa saa palkkaessaan uuden työntekijän. Useimmiten kaikki varmasti toimii niin kuin pitääkin, mutta netistä löytyy myös paljon tarinoita miten työntekijän palkkaaminen on voinut viedä pahimmilleen yrityksen jopa konkurssiin. Muutamia ikäviä tarinoita voit lukea tästä.

Irtisanomisen vaikeus

Jos oikeasti käy niin huonosti, että rekrytointi on mennyt pieleen ja palkattu työntekijä osoittautuu huonoksi valinnaksi, voi työntekijästä olla todella vaikea päästä eroon. Työntekijä voi olla jatkuvasti myöhässä tai sairauslomalla. Työntekijän oikeusturvasta huolehtii usein ammattiliitto.

Jos työnantaja irtisanoo työntekijän, voi siitä tulla loppujen lopuksi todella kallis paukku, jos asiaa lähdetään viemään työmarkkinaoikeuteen. Työnantaja voi joutua maksamaan jopa 24 kuukauden palkan, jos irtisanominen tulkitaan laittomaksi. Työntekijän laiskuutta ja tehottomuutta voi olla myös todella haastava todistaa. Hankalissa tapauksissa tilanne on vain työnantajan sana työntekijän sanaa vastaan ja näissä tilanteissa vaaka kääntyy helposti työntekijän puolelle.

Rekrytoitu työntekijä opettelee

Työtehtävän oppii 8-10 kuukaudessa

Seuraava aikamääre tuntuu hieman vaihtelevan eri lähteistä, mutta yleisesti kuitenkin uskotaan, että uuden työtehtävän oppii noin 8-10 kuukaudessa. Eli kun yritys palkkaa uuden työntekijän, kestää hänellä jopa 10 kuukautta ennen kuin hän on oppinut kunnolla uuden työtehtävänsä.

Melkein kokonaisen vuoden ajan yrityksen pitää maksaa työntekijälleen täyttä palkkaa ilman, että työntekijä on edes oppinut työtehtäväänsä kunnolla. Ensimmäisen vuoden jälkeen yritys voi vasta vaatia työntekijältä enemmän. Rekrytointi pitää nähdä alussa enemmän sijoutuksena tulevaisuuteen.

Olisiko nyt muutoksen aika?

Tässä muutamia syitä siihen miksi yritykset eivät palkkaa, vaikka tehtävää työtä olisikin. Tilapäiseen tarpeeseen UKKO.fi-palvelu voi olla järkevä ratkaisu. Työntekijä voi laskuttaa työnsä itse ilman, että työnantajan tarvitsee ottaa työntekijää omille listoilleen.

Monesti mediassa puhutaan vain työttömien kasvavasta määrästä, mutta on syytä myös katsoa asiaa työnantajan näkökulmasta. Jos palkkaamisen riskiä voidaan Suomessa vähentää, varmasti yritykset tekisivät enemmän rekrytointeja.

Eikö nyt olisi viimeinkin aika ryhtyä tekemään muutoksia asian hyväksi?

Kirjoittaja
Taneli Pasanen
Muuttuva työelämä, viestintä, digitaalinen markkinointi ja itsensä brändääminen täyttävät teemoina työpäiväni. Vapaa-ajalla kovia juttuja ovat tennis, geokätköily ja seinäkiipeily unohtamatta tietenkään Netflixiä.

Muita artikkeleita aiheesta Työllistäminen:

  • Työllistäminen Kotitalous työnantajana – mitä tulorekisteri muuttaa?

    Paljon puhuttu tulorekisteri astui voimaan vuoden alusta. Sen myötä vuoden 2019 alusta lähtien myös kotitalouksien pitää siis ilmoittaa maksamansa palkat tulorekisteriin. Tulorekisteri on siis verohallinnon ylläpitämä sähköinen tietokanta ansiotuloille, etuuksille ja eläkkeille. Vuodenvaihteen jälkeen työnantajat ilmoittavat sinne kaikkien maksamiensa palkkojen tiedot viimeistään viiden päivän kuluessa niiden maksamisesta. Vuoden 2020 alusta alkaen rekisteriin ilmoitetaan myös kaikki tuet ja eläkkeet. Mitä tulorekisteri…

    Lue lisää
  • Työllistäminen Kotitalous työnantajana: uusi helpompi tapa ostaa työtä?

    Monesti kotitaloudelle voi tulla tarve teettää jokin remonttiin, siivoukseen tai vaikkapa pihan huoltoon liittyvä työ ammattimaisella, kun omat taidot tai aika ei riitä. Miten kotitalous voi ostaa työtä? Tähän on kaksi eri väylää: joko apuun voi palkata osaavan ammattilaisen ja huolehtia hänen palkan maksustaan itse tai voi ostaa työn palveluna ja maksaa ainoastaan yhden laskun ja antaa jonkun muun huolehtia…

    Lue lisää
  • Työllistäminen Koontilasku: näin maksat kaikki freelancereiden palkkiot kerralla

    Työllistääkö yrityksesi useampia kevyt- ja toiminimiyrittäjiä? Freelancereiden kasvava määrä aiheuttaa aina lisätöitä esimerkiksi palkkioiden maksamisessa. Tähän on onneksi ratkaisu! UKKO.fi:n koontilaskutus säästää aikaa ja vaivaa sekä toimeksiantajilta että freelancereilta. Mikä on koontilasku? Yksinkertaisimmillaan koontilasku tarkoittaa kymmenien ellei satojen laskujen yhdistämistä yhdelle laskulle. UKKO.fi:n koontilaskun taustalla toimii edistyksellinen laskutusautomaatio, jonka ansiosta toimeksiantajan tarvitsee maksaa vain yksi lasku ja freelancerit saavat palkkiot…

    Lue lisää