Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

UKKO.fi kannanotto: Lähetit eivät saa joutua laskutuspalveluyritysten piittaamattomuuden maksajiksi

mobiili-tilitoimiston-vaihtaja

Tänään on uutisoitu laajasti läheteille virheellisesti maksetuista kulukorvauksista ja niiden veroseuraamuksista (KL 10.11.). Tämä ikävä tapahtuma korostaa laskutuspalveluiden vastuuta siitä, että ne hoitavat asiakkaidensa palkanmaksun, verotuksen ja muut velvoitteet oikein.

UKKO.fi haluaa painottaa luotettavuuden ja vastuullisuuden merkitystä laskutuspalveluiden ja taloushallinnon toiminnassa. UKKO.fi korostaa, ettei se ole millään tavoin liittynyt julkisessa keskustelussa mainittuun toimintaan. Olemme huolehtineet, että asiakkaamme eivät saa meidän toimintamme takia mätkyjä tai muita ikäviä yllätyksiä. Dokumentoimme kulukorvaukset perusteellisesti ja toimimme muutenkin kaikkien verottajan ohjeiden mukaisesti. Kulukorvaus- ja muut prosessimme on auditoitu verottajan toimesta verotarkastuksessa, eikä merkittäviä epäkohtia ole löytynyt.

UKKO.fi on toiminut markkinoilla vuodesta 2012 alkaen ja palvellut yli 160 000 pienyrittäjää vastuullisesti, laillisesti ja oikein.

"Työn tekemisen uudet muodot ja alustatalous helpottavat itsensä työllistämistä ja tarjoavat joustavia ansaintamahdollisuuksia. On kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että väärinkäytökset kitketään pois ja yrittäjien oikeuksista huolehditaan. Tässä tapauksessa virhe ei ole ollut alustatoimijoiden vaan mediassa nimettyjen laskutuspalveluiden. Ne ovat toimineet täysin vastoin Verohallinnon ohjeistusta ja pettäneet asiakkaidensa luottamuksen", sanoo UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren.

UKKO.fi:llä on yli kymmenen vuoden kokemus pienyrittäjille suunnatun taloushallintajärjestelmän kehittämisestä. Asiakkaamme voivat jatkossakin luottaa siihen, että hoidamme heidän talousasiansa ammattitaidolla ja huolellisesti.

”Pienyrittäjät eivät saa joutua laskutuspalveluyritysten välinpitämättömyydestä johtuvien virheiden maksajiksi. Tämä on täysin kohtuutonta. Asiakkaiden täytyy kyetä luottamaan laskutuspalveluun, ja vastuullinen laskutuspalvelu hoitaa asiat aina oikein”, sanoo Timgren.

Yhteyshenkilöt

UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren, 050 341 1960

UKKO.fi viestintä Netta Siljanen, 040 588 4777

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista Ei enää verokortteja — UKKO.fi on verottajan rajapinnan suurin yrityskäyttäjä 

    Yli 100 000 kevytyrittäjän arkea helpotettiin entisestään alkuvuodesta, kun UKKO.fi-palvelussa luovuttiin verokorttien lähettämisestä. Tammikuussa tehty muutos tarkoittaa sitä, että UKKO.fi-käyttäjien ei tarvitse enää toimittaa verokorttia erikseen. UKKO.fi on verottajan rajapinnan suurin yrityskäyttäjä. – Tammikuusta alkaen olemme saaneet käyttäjiemme ennakonpidätystiedot suoraan Verohallinnolta automaattisesti. Tämä tarkoittaa, että meille ei tarvitse enää lähettää verokorttia erikseen. Saamme kaikki ajantasaiset tiedot suoraan Verohallinnolta ja itsenäinen…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista UKKO.fi avaa oman asiakaspalvelunsa koirille – ”lemmikeissä on suuri yrittäjäpotentiaali”

    UKKO.fi:n Yrittäjyyskoulu kertoi 19. maaliskuuta havannankoira Vilin tarinan. Vili on paitsi somevaikuttaja, myös toiminimiyrittäjä. Vilin yrittäjätarinan esittelyn jälkeen asiakaspalvelun puhelin on soinut kuumana ja nyt UKKO.fi on päättänyt reagoida asiaan. ”Olemme olleet hyvin hämmästyneitä kyselyiden määrästä, mutta toisaalta sosiaalisen median aikana on hyvinkin ymmärrettävää ja luontevaa, että koiratkin tekevät tiliä. Olemme nyt ymmärtäneet, että lemmikeissä on suuri yrittäjäpotentiaali”, kommentoi viestintäpäällikkö…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Miltä näyttää UKKO.fin asiakaspalvelijan työviikko? Milka piti Yrittäjyyskoululle päiväkirjaa

    Miltä näyttää UKKO.fin Toiminimiyrittäjiä asiakaspalvelussa auttavan Milkan työviikko? No ei ainakaan tylsältä! Sukella mukaan Milkan arkeen ja ylläty siitä, miten monipuolista asiakaspalvelijan työ voikaan kaikissa erilaisissa tilanteissa olla. Tällä viikolla vietetään kansainvälistä asiakaspalveluviikkoa. Maanantai / Kirjanpidon kiemuroiden selvittelyä Aamu alkaa teekupillisen keittämisellä ja aamupalaverilla, jossa pidetään pikakatsaus sekä oman tiimin viime viikon kuulumisiin että alkavan viikon tuleviin juttuihin. Katsauksen jälkeen…

    Lue lisää