Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Vieraskynä: Kevytyrittäjä, näin näytät osaamisesi

lupakortti_testi-1024x683

Hygieniapassi tai työturvallisuuskortti  – tuttua monelle. Entä oletko jo kuullut harvennuskortista tai vesityökortista?  Työelämänkorteilla on kymmeniä nimiä, mutta yksi yhteinen idea. Eri korttien ja passien suorittamisen tarkoitus on lisätä työntekijöiden osaamista ja parantaa työnteon turvallisuutta.

 

Työkortti rakennusmies hyppää

Kortti kertoo, että perustaidot ovat hallussa

Suomessa on käytössä kymmeniä pakollisia ja vapaaehtoisia työelämänkortteja eri aloilla. Joskus korttivaatimuksia tulee eteen yllättävissäkin paikoissa, mutta idea korttien takana on tärkeä ja paikallaan. Kun olet läpäissyt tietyn työelämänkortin testin, todistat, että sinulla on riittävät taidot aiheesta. Osaat myös tehdä työtä niin, ettei siitä aiheudu vaaraa sinulle tai muille.

  • Osa työelämänkorteista on määritelty pakollisiksi. Esimerkiksi hygieniapassi on oltava taskussa, jos työskentelee elintarvikehuoneistossa ja käsittelee pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita.
  • Osa korteista on vapaaehtoisia ja niiden idea on kertoa hankitusta osaamisesta. Tällainen on esimerkiksi työhyvinvointikortti. Vapaaehtoisista korteista on usein etua työnhaussa.
  • Vapaaehtoinenkin kortti voi olla työkeikan edellytyksenä. Lyhyeen trukkikuskin pestiin otettavaa ei ehkä ehditä opettaa trukin ajoon alusta asti. Silloin suoritettu trukkikortti kertoo siitä, että osaaminen on jo valmiiksi hallussa.
  • Osa korteista on voimassa toistaiseksi, osa pitää uusia säännöllisesti.
  • Työelämänkorttien koulutukset ovat usein lyhyitä. Osassa voit mennä pelkkään testiin itsenäisen opiskelun jälkeen, osa pidetään päivän pituisina koulutuksina ja osa verkkokursseina.

Kevytyrittäjän valttikortit auttavat töiden saamisessa

Yleisö osallistuu keikalla

Suoritetut työelämänkortit ovat erityisen hyödyllisiä kevytyrittäjille, joiden osaamista toimeksiantajat eivät tunne vielä. Kortit kertovat siitä, mikä sinua kiinnostaa, mutta myös siitä, mitä sinulla on lupa tehdä.

Kuvitellaan työkeikka vaikka festivaaleille. Veikkaanpa, että mukaan pyydetään riemusta kiljuen se, jolla on järjestyksenvalvojakortti, hygieniapassi, anniskelupassi, tieturvakortti, hätäensiapukortti, henkilönostinkortti ja vielä trukkikorttikin kirsikkana kakun päälle. Ei epäilystäkään – tämän tyypin voi lähettää tapahtuman aikana vaikka mihin hommaan!

Työelämänkorttien hankkiminen kertoo myös siitä, että olet kiinnostunut kehittämään ammattitaitoasi, ja haluat tehdä työsi korkeiden standardien mukaan. Harvennuskortti saattaa mahdollistaa pääsyn entistä haastavampiin metsänhoidon tehtäviin, ja kun sinulla on plakkarissa vesityökortti, et joudu sanomaan “ei” työpäivälle uimahallissa. Ehkä löydät lyhyestä koulutuksesta kipinän ja haluat opiskella uutta alaa entistä enemmän?

Vinkit kevytyrittäjälle

  • Listaa suorittamasi työelämänkortit ja ammattipätevyydet selkeästi näkyville, käytit sitten LinkedIniä, omia nettisivuja tai CV:tä. Osaa.fi:stä voit myös tulostaa valmiin työelämänkortti-CV:n itsellesi.
  • Tutustu erilaisiin kortteihin ja mieti, mikä auttaisi sinua urallasi eteenpäin seuraavaksi.
  • Opiskele aihetta etukäteen sinulle sopivalla tavalla. Hygienia- ja anniskelupassitestiin sekä järjestyksenvalvoja- ja työturvallisuuskorttikokeeseen voit treenata Harjoittele.fi:ssä.
  • Ilmoittaudu testeihin tai koulutuksiin helposti netissä. Esimerkiksi Hygieniapassi.fi:stä  ja Anniskelupassit.fi:stä löydät kätevästi avoimia testejä.

 

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestä

 

anna vikström

Kirjoittaja
Anna Vikström

Anna Vikström työskentelee Osaamistehdas Oy:ssä. Osaamistehdas työelämänkortteihin erikoistunut testaus-, koulutus- ja asiantuntijapalveluita tarjoava yritys, jonka valtakunnallisia verkkopalveluja ovat Hygieniapassi.fi, Anniskelupassit.fi, Osaa.fi ja Harjoittele.fi

 

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Vuokratyö - Myyttejä ja huhuja liikkuu, mutta mitä se oikeasti on?

    Löysitkö sinulle sopivan työpaikan vuokratyö firmasta? Haluaisitko hakea, mutta vuokratyö epäilyttää? Onko vuokratyö sinulle aivan uusi asia? Vuokratyöstä liikkuu jos jonkunlaista huhua ja myyttiä. Kaverit kuiskuttelevat korvaan välillä epäuskottavaltakin kuulostavia väiteitä. Kerromme tässä artikkelissa mitä se vuokratyö oikeasti tarkoittaa. Mitä vuokratyö tarkoittaa? Vuokratyö tarkoittaa käytännössä sitä, että työllistävä yritys on eri kuin se yritys, jossa työt tehdään. Kun siis haet…

    Lue lisää
  • Työelämä Viisi pahinta virhettä, jotka voit tehdä työnhaussa

    Työnhaku on lopulta yksinkertainen ja useimmiten melko samankaltaisena toistuva prosessi, jossa pyritään mahdollisimman onnistuneesti saattamaan yhteen työntekijää tarvitseva työnantaja, ja työpaikkaa etsivä työnhakija. Työnhaussa on tärkeää olla rennosti ja aidosti omana itsenään, mutta liika välinpitämättömyys voi kostautua. Kokemus opettaa välttämään suurimmat karikot töitä hakiessa, mutta seuraavana ovat listattuna pahimmat virheet, joihin työnhakija ajattelemattomuuksissaan saattaa sortua. 1. Väärän työpaikan tavoittelu Itselle…

    Lue lisää
  • Työelämä Kevytyrittäjyys 2020: Mitä tiedämme kevytyrittäjyydestä?

    Kuten aiempina vuosina, teimme tänäkin syksynä vuosittaisen kyselyn kevytyrittäjyydestä käyttäjillemme. Suomen suurimpana kevytyrittäjäpalveluna meidän on helppo puhua kevytyrittäjyyden ilmiöstä, ja käytössämme on valtava määrä dataa ilmiön taustalta. Tänä syksynä tehdyn kyselymme avulla halusimme ymmärtää erityisesti, millaista kevytyrittäminen on ja millainen vuosi 2020 on ollut kevytyrittäjyyden näkökulmasta. Kyselyymme vastasi yli tuhat kevytyrittäjää – saimme siis varsin kattavan otoksen. Vastaajien hurja määrä…

    Lue lisää