Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Viikon Kevytyrittäjämme Heidi on paitsi muistihoitaja, myös ammattijärjestäjä – mitä se oikein tarkoittaa?

vky-arjenlomatila

Kuka olet?

Olen Heidi, 25-vuotias lähihoitaja, muistihoitaja ja ammattijärjestäjä. Arjenlomatila on sivutyöni henkilökohtaisen avustajan työn rinnalla.

Mitä teet?

Arjenlomatila-palveluni tarjontaan kuuluu kotiapu- ja ammattijärjestäjäpalvelut. Autan ihmisiä luopumaan turhasta tavarasta ja järjestelemään jäljelle jääneet tavarat ja esineet.

Autan paitsi kodin tekemättömien töiden kanssa, myös ikäihmisiä arjen sujumisessa mm. siivouksessa, ulkoilussa ja peseytymisessä. Tämän lisäksi toimin someassistenttina pienille yrityksille/yrittäjille. Autan heitä sosiaalisen median kanssa

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Aloitin työt kevytyrittäjänä lokakuussa 2015. Silloin vuoden ikäisen lapsen kotiäitinä. Nyt lapsia on kaksi ja töitä teen lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Kevytyrittäjyys mahdollistaa pienet lisäansiot hoitovapaan aikana.

Lisäksi tekemäni työt ovat kotitalousvähennys kelpoisia, joten työnosuudesta saa -50% kotitalousvähennyksen.

Ennen ja jälkeen kuvat inspiroivat usein itseänikin kokeilemaan. Mitä sinä saisit aikaan 5 minuutissa?

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäivät ovat keikkaluontoisia. Joskus asiakas tarvitsee apua kodin järjestelemisessä ja pois vietävien tavaroiden kuljetuksessa. Joskus autan vaihtamaan lamput tai laittamaan tauluja seinälle. Olen tehnyt myös viriketuokioita vanhuspalveluissa.

Ammattijärjestäjä. Keittiö sekainen ja siisti.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa on, että saan auttaa ihmisiä. Koen tekemäni työn merkitykselliseksi.

Joskus suurimman avun asiakas saa siitä että on kuunteleva korva. Yleensä aina saan itselleni siitä hyvän mielen lisäksi paljon oppia ja viisaita neuvoja.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Joka päivä on mahdollisuus kehittymiseen.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Rohkeasti vain yrittämään! Sinulla on taito ja osaaminen – varusta ne rohkeudella ja hitusella hulluutta, niin voit menestyä.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Eemilin metsurin työt toimivat hyvin opintojen ohessa: “Pistän etäluennot soimaan kuulokkeisiin samalla, kun teen sahatöitä!”

    Eemil suoritti metsäalan opinnot Hämeen ammatti-instituutissa, sillä ala oli jo pitkään tuntunut hänestä mielenkiintoiselta. Myös yrittäjyys oli kiinnostanut häntä, ja valmistumisensa jälkeen hänelle tarjoutuikin loistava tilaisuus lähteä kokeilemaan metsurin töitä kevytyrittäjänä. – Odotan tulevaisuudeltani vakaata työuraa. Haluaisin olla ihan työntekijänäkin, mutta olisi mukavaa saada tehdä sivutoimisia yrittäjän hommia niin paljon kuin mahdollista! Ensimmäisen kevytyrittäjän keikkansa Eemil sai erään vanhan luokkatoverinsa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Virve Riissanen pyörittää lemmikkitarvikkeiden verkkokauppaa

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen Virve Riissanen, 23-vuotias opiskelija, työntekijä, sekä nyt myös yrittäjä Järvenpäästä. Keväällä perustetun toiminimen lisäksi opiskelen ammattikorkeakoulussa liiketaloutta, sekä työskentelen päivät isäni yrityksessä. Vapaa-aikaani kulutan kahden koirani kanssa, sekä hevostallilla, joten touhuttavaa todellakin riittää. Miten päädyit yrittäjäksi? Yrittäjyys on ollut itselleni jonkinlainen tavoite niin pitkään kuin muistan. Oikean idean kehittyminen kuitenkin vei aikaa. Toiveeni…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Maikki Kiilavuo kouluttaa eläimiä käyttäytymisanalyysia hyödyntäen

    Kuka olet? Hei vaan! Olen Maikki Kiilavuo, eläintenkouluttaja Haminasta. Olen suorittanut ammattitutkinnon ja tällä hetkellä jatkan opintojani alalla käyttäytymisanalyysiperusteisessa eläinkouluttajien koulutuksessa Tampereen Yliopistossa. Olen työntekijänä kahdessa eri yrityksessä, mutta rakkaudesta eläimiin, niiden hyvinvointiin ja sen parantamiseen kouluttamisen keinoin, aloitin vähän aikaa sitten kevytyrittäjänä UKKO.fi-palvelun avulla. Minulla on myös päivätöitä, joten kevytyrittäjyys oli nopea ja helppo väylä päästä tekemään työtä, jossa…

    Lue lisää