Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Viikon Kevytyrittäjämme Heidi on paitsi muistihoitaja, myös ammattijärjestäjä – mitä se oikein tarkoittaa?

vky-arjenlomatila

Kuka olet?

Olen Heidi, 25-vuotias lähihoitaja, muistihoitaja ja ammattijärjestäjä. Arjenlomatila on sivutyöni henkilökohtaisen avustajan työn rinnalla.

Mitä teet?

Arjenlomatila-palveluni tarjontaan kuuluu kotiapu- ja ammattijärjestäjäpalvelut. Autan ihmisiä luopumaan turhasta tavarasta ja järjestelemään jäljelle jääneet tavarat ja esineet.

Autan paitsi kodin tekemättömien töiden kanssa, myös ikäihmisiä arjen sujumisessa mm. siivouksessa, ulkoilussa ja peseytymisessä. Tämän lisäksi toimin someassistenttina pienille yrityksille/yrittäjille. Autan heitä sosiaalisen median kanssa

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Aloitin työt kevytyrittäjänä lokakuussa 2015. Silloin vuoden ikäisen lapsen kotiäitinä. Nyt lapsia on kaksi ja töitä teen lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Kevytyrittäjyys mahdollistaa pienet lisäansiot hoitovapaan aikana.

Lisäksi tekemäni työt ovat kotitalousvähennys kelpoisia, joten työnosuudesta saa -50% kotitalousvähennyksen.

Ennen ja jälkeen kuvat inspiroivat usein itseänikin kokeilemaan. Mitä sinä saisit aikaan 5 minuutissa?

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäivät ovat keikkaluontoisia. Joskus asiakas tarvitsee apua kodin järjestelemisessä ja pois vietävien tavaroiden kuljetuksessa. Joskus autan vaihtamaan lamput tai laittamaan tauluja seinälle. Olen tehnyt myös viriketuokioita vanhuspalveluissa.

Ammattijärjestäjä. Keittiö sekainen ja siisti.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa on, että saan auttaa ihmisiä. Koen tekemäni työn merkitykselliseksi.

Joskus suurimman avun asiakas saa siitä että on kuunteleva korva. Yleensä aina saan itselleni siitä hyvän mielen lisäksi paljon oppia ja viisaita neuvoja.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Joka päivä on mahdollisuus kehittymiseen.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Rohkeasti vain yrittämään! Sinulla on taito ja osaaminen – varusta ne rohkeudella ja hitusella hulluutta, niin voit menestyä.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Johanna Mikkola: “Rohkeutta on tehdä työtä omalla persoonallaan”

    Kittilän Könkäällä asuvalla Johannalla on takanaan varsin monipuolinen urapolku. Palkkatöissä hän on ollut ravintola-alalla, perhekodissa ja hotellisiivoojana. Hänellä on myös hevosenhoitajan koulutus, ja hän on pitänyt kevytyrittäjänä ratsastustunteja. Hän oli kuitenkin aina nauttinut erityisesti luonnossa liikkumisesta, ja suunnilleen kahdeksan vuotta sitten hän oivalsi, että voisi tehdä siitä itselleen työn. Johanna lähti eräopaskouluun vuonna 2013, ja alkoi laskuttaa työstä kevytyrittäjänä kolme…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Digimarkkinoija Heidi Hentula aloitti liiketoimintansa kevytyrittäjänä – "Näin saan tuntumaa yrittäjyyteen"

    Kuka olet? Olen Heidi Hentula, digimarkkinoinnin ammattilainen joka asustelee Helsingissä. Olen toiminut erilaisissa markkinoinnin tehtävissä noin kymmenen vuotta. Mitä teet? Toimin tällä hetkellä osa-aikaisena digimarkkinoinnin strategina pilvipalveluyrityksessä ja palkkatyön ohessa teen digimarkkinoinnin konsultointia ja pidän digimarkkinoinnin koulutuksia. Digimarkkinoinnin kanavat, joissa olen auttanut asiakkaitani, ovat mm. hakusanamainonta, Facebook-, Twitter- ja LinkedIn-mainonta. Kevytyrittäjyys sopi tähän kokeiluun erinomaisesti, sillä vielä tässä vaiheessa minun…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Näin syntyi tapahtuma-alan yritys Luxonia - Nicolas haistoi markkinaraon keskellä pahinta korona-aikaa

    Yrittäjä Nicolas Björk viimeistelee opintojaan Oulun Kauppakorkeakoulussa, auttaa kevytyrittäjiä päivätyössään UKKO.fin asiakaspalvelussa ja toimii esiintyvänä artistina ja musiikin tuottajana. Björk paljastaa blogissaan, miten tapahtuma-alan yritys Luxonia sai alkunsa ja kuinka hän jakaa aikansa yrittäjyyden, palkkatyön ja opiskeluiden kesken. Mikä sai minut mukaan menemään perustamaan osakeyhtiötä kolmen kaverini kanssa on kysymys, johon törmään usein. Vastaukseni on tietenkin intohimo tapahtuma-alaa ja musiikkia…

    Lue lisää