Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Kun jääkiekkoura ei auennut, tuli Jamista valokuvaaja – “Löysin sisältäni palavan halun kehittyä yhä paremmaksi”

yrittajatarina-jami-ivanoff

Olen Jami Ivanoff, 24-vuotias joensuulainen video- ja valokuvaaja. Kuvaan oikeastaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kesät menevät pitkälti häiden kuvaamisessa ja talvet sitten kaiken muun kuvaamisessa.

Päädyin alalle oikeastaan sattumalta, mutta nopeasti siitä tuli työ ja pikkuhiljaa tiesin mitä tahdon.

Jääkiekkouran päättyminen toi aikaa muulle tekemiselle

Jääkiekkoura oli pitkään unelmani. Olen lähtöisin Kajaanista ja päätin lähteä kokeilemaan jääkiekon pelaamista vielä Joensuuhun. Täällä kuitenkin tajusin, etten pysty elättämään itseäni jääkiekolla. Monen vuoden treenaaminen ja tehty työ päättyivät siihen.

Jääkiekko oli vienyt päivästä paljon aikaa ja oli aika keksiä jotain uutta tilalle.

Oma kamera oli jo pitkään ollut haaveenani, mutta jääkiekon takia minulla ei ollut ollut aikaa kuvausharrastukselle. Nyt päätin marssia kameraliikkeeseen kysymään kameroista ja oman kameran kanssa sieltä lopulta lähdinkin.

Ensin tulivat asiakkaat, sitten kevytyrittäjyys

Lähdin kuvaamaan ensin eläimiä ja luontoa; siellä tutustuin samalla kameraan ja kameran asetuksiin. Aika nopeasti innostuin kuvaamaan myös kavereitani ja valokuvauksesta tuli pian erottamaton osa omaa arkeani.

Käytin paljon aikaa valokuvauksen itseopiskeluun ja itse kuvaamiseen.

Jami Ivanoff valokuva

Kun ensimmäiset asiakkaat ottivat yhteyttä, päätin lähteä kevytyrittäjäksi. Koska miksi ei? Ei ollut mitään riskejä. Pääsin tekemään ensimmäisiä asiakastöitä ja siitä sana pian levisi muuallekin.

Jälleen tiesin, mitä elämältäni halusin. Löysin sisältäni palavan halun kehittyä yhä paremmaksi ja taivavammaksi työssäni.

UKKO.fi -kevytyrittäjäksi päädyin hakukoneen kautta: Rupesin etsimään tietoa yrittäjyydestä ja laskutuksesta muutenkin ja siellä UKKO.fi tuli vastaan. Olin tällöin myyjän hommissa ja sen ohella oli kevytyritäjyys oli hyvä vaihtoehto.

UKKO.fi-palvelu oli helppo käyttöinen ja sain aina apua sitä kysyessäni. Kaikki toimi niin kuin pitikin! Itselleni laskutussummasta menevät kaikki verot ja maksut tulivat yllätyksenä: Arvonlisävero, ennakonpidätys, YEL-vakuutus.

Laskutuksesta oppii kuitenkin paljon, kun sitä vain tekee; Pikkuhiljaa osaa paremmin hahmottaa, mitä oikein itselle jää käteen. Vähitellen rupesin osaamaan myös laskea työtunteja ja sitä, kuinka paljon pitää laskuttaa saadakseen itselleen halutun summan. Liian vähän laskuttamisesta on vaikea päästä pois.

Intohimo ja kirkas päämäärä veivät eteenpäin yrittäjäksi

Tein valokuvausta ja myyjän hommia yhtä aikaa. Uusia asiakkaita tuli koko ajan lisää ja valokuvauskeikkaa tuli yhä enemmän ja enemmän. Koska aika ei enää riittänyt molempiin, piti minun lopulta valita, kumpaa työtä haluan tehdä. Päätös oli minulle kuitenkin todella helppo.

Päädyin perustamaan yrityksen ja siitä se sitten lähti. Sain paljon tukea kollegoilta, jotka osasivat auttaa yrittäjyyden alkutaipaleella; sen myötä kaikki sujui kuin rasvattu.

Olen ollut aina tosi määrätietoinen ja se on varmasti yksi ominaisuus, joka auttaa menestymään.

Aloitettuani valokuvauksen otin nopeasti haltuun kaikki sosisaalisen median kanavat; tämä onkin nykypäivänä todella tärkeää. Käytän päivittäin paljon aikaa päivittämällä omia sosiaalisen median kanaviani.

Oman intohimon suhteen pitää olla määrätietoinen ja rohkea, mutta kannattaa kuitenkin muistaa olla myös realistinen. Omaa juttua kannattaa kokeilla! Kerran sitä eletään ja toista mahdollisuutta ei tule.

Yrittäjäksi aikoville vinkkaan, että jos suinkin mahdollista, niin kasvata kontakteja ensin vaikka muun työn ohella.

Omasta mielestäni yrittäjyydessä parasta on vastuu, “omat” työajat, se miten saa tuoda itseäsi esille.

Valokuvissa kaikkein parasta on ihmisten hymyt. Olen aina ollut tosi luova ja mikä parasta, saan tuoda tätä luovuutta nyt esiin työssäni.

Töissäkin aika menee niin nopeasti, kun on niiiin siistiä tehdä sitä omaa juttua!

jami-ivanoff-valokuva-2

Haluatko nähdä lisää Jamin upeita valokuvia? Klikkaa itsesi hänen verkkosivuilleen osoitteeseen www.jamivanoff.com. Kurkkaa myös Jamin aktiivisesti päivittyvät somekanavat Facebook ja Instagram!

Jos haluat Jamin ikuistamaan ikimuistoiset hetkesi, voit olla yhteydessä sähköpostilla tai puhelimitse ivanoff.jami@gmail.com ja 0445553661.

Haluatko sinäkin kertoa oman yrittäjätarinasi?

Yrittäjätarina on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen ammattilaisia, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi kevytyrittäjyyden kautta. Me haluaisimme kuulla, miten sinusta tuli yrittäjä!

Ota yhteyttä markkinointi@ukko.fi, niin pääset kertomaan oman tarinasi.

Kirjoittaja: Jami Ivanoff

Jami on joensuulainen video- ja valokuvaaja, joka kuvaa oikeastaan kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Elämäntapayrittäjä toivoo mahdollisimman pitkää uraa yrittäjänä

    Pia Lehtinen pyörittää joogakoulu Mysore Yoga Helsinkiä Sörnäisissä Helsingissä. Vuodesta 2017 alkaen yrittäjänä toimineelle Pialle oman joogasalin ja yrityksen perustaminen oli aina ollut leikkisä haave – yrittäjyys itsessään ei ollut hänelle se juttu, vaan päämääränä siinsi oma joogasali. Päätös yrittäjyydestä syntyi nopeasti. Vaihtoehtoina olivat ulkomaille lähteminen joogaa opettamaan tai astanga-joogan opetustarjonnan laajentaminen pääkaupunkiseudulla. Pia Lehtinen kertoo, että yrittäjyys tuntui parhaalta…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tuuli Ahonen on kääntäjä-kevytyrittäjä, joka määrää itse työaikansa

    Kuka olet? Olen Tuuli Ahonen, kääntäjä kieliparissa suomi-englanti. Teen erilaisia suomen ja englannin kieliin liittyviä asiantuntijatehtäviä. Teen samalla jatko-opintojani Itä-Suomen yliopistossa. Parasta työssäni on sen monipuolisuus; koskaan ei ole tylsää. Mitä teet? Teen erilaisia käännöstöitä, kuten asiatekstikäännöksiä sekä ohjelmatekstityksiä. Toimin toisinaan myös copywriterina, tulkkina sekä oikolukijana. Tavallinen työpäiväni alkaa suhteellisen myöhään, kunhan herään! Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Päädyin kevytyrittäjäksi kääntäjäksi valmistuttuani,…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kosmetologi ja bloggaaja Charlotta Takkula

    Viikon Kevytyrittäjä Charlotta Takkula tekee kosmetologin ja meikkaajan töitä sekä kirjoittaa blogia. Kuka olet? Olen Charlotta, 21-vuotias yrittäjänalku Helsingistä. Ammatiltani olen kosmetologi. Mitä teet? Tällä hetkellä teen keikkaluontoisesti kosmetologin ja meikkaajan töitä sekä kirjoitan blogia. Kauneudenhoito on aina ollut lähellä sydäntäni, samoin kirjoittaminen, joten näiden kahden yhdistäminen on täydellinen työ minulle. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Halusin kokeilla siipiäni yrittäjänä, ja eräs asiakas halusi…

    Lue lisää