Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Yrittäjyys on trendikästä – uusia yrityksiä perustettu viime vuotta enemmän

yrittajyys-kasvaa-suosiossa

Tuntuuko sinusta, että yrittäjyys on teemana tapetilla yhä enenevässä määrin? Voit olla oikeassa, sillä yrittäjyys on nyt trendikästä Suomessa. Uusia yrityksiä on perustettu tänä vuonna viime vuotta enemmän, kertoo tiedotteessaan myös Suomen Uusyritykset ry.

Uusyrityskeskukset tarjoavat ympäri Suomen laadukasta ja käytännönläheistä neuvontaa aloittavan yrittäjän tarpeisiin, sillä heidän tavoitteenaan on auttaa yrittäjyydestä kiinnostuneita saamaan paras mahdollinen alku yritystoiminnalle.

Uusyrityskeskusten mukaan tämän vuoden tammi-syyskuun aikana uusyrityskeskusten maksuttoman yritysneuvonnan avulla perustettiin yhteensä yli 6 000 uutta yritystä. Tämä on seitsemän prosenttia enemmän uusia yrityksiä kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Päätoimisten uusien yritysten lisäksi myös sivutoimisen yrittäjyyden suosio näyttää kasvaneen.

”Yrittäjyyden into on noussut. Se trendi on näkynyt jo jonkin aikaa”, kertoo Jari Jokilampi, joka on Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja.

Yrittäjyysneuvontaan tulevilla yhä valmiimpia ideoita

Uusyrityskeskuksista kerrotaan, että tavallisesti noin kolmasosa yritysneuvontaan tulevista asiakkaista päätyy yrittäjiksi. Tänä vuonna kuitenkin yli puolet uusista asiakkaista on perustanut yrityksen. Jokilampi selittää ilmiön taustoja Kauppalehdessä näin:

”Pakkoyrittäjyys on vähentynyt työmarkkinoiden ja palkkatyön vetäessä. Samalla epätoivoiset yritysideat ovat karsiutuneet pois. Aines on nyt parempaa. Kyse ei ole enää ajatuksenpoikasesta vaan moni on jo alustavasti tehnyt liiketoimintasuunnitelmaakin.”

Yritysneuvonnassa käyneiden aloittavien yrittäjien liikeideoita on testattu, kehitetty ja sparrattu huolella. Tämän vuoksi Jokilampi uskoo myös nyt hyvässä taloustilanteessa perustettujen yritysten kestävän suhdannevaihteluita tulevaisuudessa.

Jari Jokilampi

Juuri nyt suosittuja aloja uusien yrittäjien keskuudessa ovat Jokilammen mukaan erityisesti terveyspalvelut, rakennusala, ohjelmointi- sekä kauneudenhoitoala.

Sivutoiminen yrittäjyys polkuna yrittäjyyteen

Kevytyrittäjyys on kasvava työntekemisen muoto ja moni aloittaakin yrittäjäuransa sivutoimisesti laskutuspalvelun kautta ja siirtyy sitten myöhemmin täysipäiväiseksi yrittäjäksi, jos omalle palvelulle riittää kysyntää. UKKO.fi:n käyttäjät perustivat viime vuonna yli 700 uutta yritystä, mikä on usean prosentin osuus kaikista viime vuonna Suomeen perustetuista yrityksistä.

yrittäjyys kasvattaa suosiota

Sivutoimisia yrityksiä perustettaessa on monella mielessä ajatus siitä, että yritystoiminta kehittyy jossain vaiheessa päätoimiseksi. Toisaalta joillekin sivutoiminen yrittäjyys tai kevytyrittäjyys on vain tapa ansaita hieman ekstraa tai työllistää itsensä oman intohimon pariin. Aina tausta-ajatuksena ei ole laajentua ja kasvaa päätoimiseksi yrittäjäksi.

Monille kevytyrittäjyys on välivaihe kohti unelmaa omasta yrityksestä. UKKO.fi onkin mielellään mukana tukemassa käyttäjiensä matkaa kohti yrittäjyyttä ja omien unelmien tavoittelua. Teemme myös yhteistyötä Uusyrityskeskusten kanssa mahdollistaaksemme jouhevan siirtymän yrittäjyyteen. Yksi esimerkki kevytyrittäjästä potkua saaneesta yrittäjästä on markkinointialan osaaja ja bloggaaja Maiju Markkanen, joka vastikään kirjoitti omista kokemuksistaan blogiinsa.

Kirjoittaja Piia Peiponen on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjyys:

  • Yrittäjyys Yrittäjäisä, tahdotko enemmän vapaa-aikaa ja lyhyemmät työpäivät?

    Koetko, että aikasi ei riitä kaikkeen, mitä haluaisit tehdä päivän aikana? Suunnilleen puolet pienyrittäjistä kamppailee jatkuvasti oman jaksamisensa sekä ajanhallintansa kanssa. Pitäisi ehtiä markkinoida omaa yritystä ja ehtiä tehdä asiakashankintaa, toisaalta myös pitäisi kehittää yritystä ja sen toimintoja. Lisäksi aikaa kuluu myös nykyisten asiakkaiden palvelemiseen. Unohtamatta tietysti niitä paperitöitä, lakisääteistä kirjanpitoa, alv- ja veroilmoituksia ja muita yrittäjän velvollisuuksia. Kuulostaako tutulta?…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Yrittäjä, muista huolehtia itsestäsi ja nauttia kesästä!

    Yrittäjän loma voi olla hankala järjestää, kun kaikenlaista työkiirettä riittää kesällekin. Kerromme, kuinka voit kesän aikana laskea stressitasoasi ja ladata akkujasi – oli sinulla lomaa tai ei. Kesällä lomailijat voivat rentoutua ja nauttia olostaan, oli sää sitten helteinen tai sateinen. Osalla yrittäjistä ja muista itsensä työllistäjistä kiireet näyttävät kuitenkin puskevan päälle kesälläkin, ja lepääminen uhkaa jäädä vähemmälle. Mikä neuvoksi? Ei…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Yrittäjä ja etuuksien menettäminen

    Tietyissä tapauksissa yrittäjä voi myös menettää hänelle myönnettyjä etuuksia. Tämä koskee varsinkin työttömyysturvaa. UKKO.fi on yksityishenkilöille suunnattu laskutuspalvelu. Se tarjoaa mahdollisuuden laskuttaa ilman omaa yritystä. Tutustu UKKO.fi-palveluun ilmaiseksi jo tänään! Liian pitkä työttömyys Kun työttömyys venyy syystä tai toisesta liian pitkäksi, ei työttömyysturvaa voida yrittäjälle enää myöntää. Ansiosidonnaista päivärahaa SYT -kassasta voi saada enintään 500 päivän ajan. Tämän ajanjakson jälkeen…

    Lue lisää