Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Esittelyteksti itsestä – Mitä kannattaa kertoa?

esittele-itsesi

Mitä itsestä ja omasta yritystoiminnasta kannattaa kertoa asiakkaille? Mitkä ovat tärkeimmät asiat sinun ja asiakkaan kannalta? Millaisen mielikuvan haluat herättää? Nämä ovat tyypillisiä kysymyksiä, kun mietitään esimerkiksi kotisivujen tekstejä tai ihan perinteistä myyntitilannetta.

Käännä ominaisuudet hyödyiksi

Saman kilpailun kohtaa toki aina asiakashankinnassa. Tämän vuoksi onkin tärkeää miettiä mitä esittelytekstiinsä kirjoittaa. Eli mitkä ovat ne oman toiminnan kannalta suurimma hyödyt asiakkaalle. Kannattaa keskittyä juuri hyötyihin. Perinteisesti suomalaisssa “myyntiteksteissä” painotetaan erilaisia työvaiheita, ominaisuuksia ja erikoisosaamista. Nämä ovat kiinnostavia tietoja lähinnä hyvin valistuneelle asiakkaalle.

Kävin tänään autoliikkeessä keskustelemassa uusien kesärenkaiden hankinnasta. Uutena auton omistajana, minulla ei ole juuri mitään tietoa renkaiden ominaisuuksista tai mallien eroista. Tiedän, että auton vanhat renkaat ovat niin kuluneet, että tilalle on hankittava uudet. Tässä vaiheessa myyjän tulisi jättää ominaisuuksien ja malliteknisten seikkojen esittely ja kertoa selvällä suomen kielellä mitä hyötyä kalliimmista renkaista olisi käytännössä.

Tämä esimerkki kannattaa pitää mielessä, kun suunnittelee omaa esittelytekstiään. Sinä olet oman alasi asiantuntija, asiakkaasi tuskin on. Käytä siis sellaista kieltä jota asiakkaasi ymmärtää. Vältä teknisiä termejä ja ominaisuusluetteloita. Jos asiakkaasi ovat yrittäjiä, kerro miten palvelus hyödyttää konkreettisesti heidän liiketoimintaansa. Kerro miten sinun palvelusi tuottaa heille enemmän arvoa kuin se maksaa.

Kerro aina mielenkiintoinen tarina

Ihmiset muistavat tarinat helpommin kuin faktalistaukset. Käytä tätä eduksesi myös esittelytekstissäsi. Kerro tarina palveluistasi ja anna käsinkosketeltavia esimerkkejä onnistuneista asiakkuuksista. Nosta näissäkin tarinoissa asiakkaan saama hyöty kaikkein tärkeimmäksi kohokohdaksi. Tarinat joissa asiakkaan liiketoiminta lähtee valtavaan nousuun tai ratkaiset asiakkaan liiketoiminnan esteenä olevan ongelman antavat hyvän kuvan palveluidesi arvosta. Asiakkaat maksavat enemmän palveluista, joista he saavat konkreettista hyötyä.

Palataan vielä aiempaan renkaiden ostotilanteeseen. Myyjä voisi selvittää millaisia hyötyjä kyseiset mallit tarjoavat. Hän voisi kertoa tarinan perheestä, jonka hengen kyseiset renkaat pelastivat. Hyvät automyyjät osaavat tarinankerronnan. Ostaessani autoa yksi kriteerini oli, että kohtuullisen kookas Newfoundlandinkoirani Olga mahtuu takakonttiin. Automyyjä osasi heti kertoa tarinoita heidän perheessään aiemmin olleesta samanrotuisesti koirasta. Tämän jälkeen hän myös osasi suositella autoja jotka tämänkokoiselle koiralle sopivat parhaiten. Myyjä ei puhunut auton ominaisuuksista, tehoista tai muista asioista joista en itse olisi juuri mitään ymmärtänytkään. Ostin hänen suosittelemansa auton. En toki pelkästään koiratarinoiden perusteella, mutta kyllä ne ostopäätökseen vaikuttivat.

Sinun tulisi miettiä automyyjän lailla, mitä asioita potentiaalinen asiakkaasi arvostaa? Mitkä ovat ne kipukohdat joihin palvelusi tuo ratkaisun? Tämän jälkeen nosta esiin aikaisemmista asiakkaistasi tarinoita, jotka kertovat miten olet ratkaissut nämä ongelmat.

Palveluesittelyjen tarinallistamista on käsitelty tarkemmin ilmaisella Suosittelun voima -kurssillamme.

Profiilin hakukoneoptimointi

Hakukoneet tuovat verkkosivustoille hyvin merkittävän osan liikenteestä. Ja mikä tärkeintä, hakukoneet tuovat sivustolle potentiaalisia asiakkaita. Kun kävijä saapuu sivustolle hakukoneen kautta, on hän jo ilmoittanut kiinnostuksensa palveluitasi kohtaan.

Jotta profiilisivusi tai kotisivusi näkyisi hakukoneiden kärkisijoilla, tulee sinun kiinnittää tekstisisällön hakukoneoptimointiin erityshuomiota. Käytännössä helpoin tapa hakukoneoptimoida tekstiä, on puhua palveluistasi samalla kielellä jota asiakkaasi käyttää.

Keywordtool.io ja Ubersuggest-työkaluilla voit selvittää millaisilla hakusanoilla ihmiset palveluitasi etsivät. Käytä näitä hakusanoja myös tekstissäsi. Älä kuitenkaan ylikorosta avainsanoja, vaan keskity siihen, että tekstisi on laadukasta ja myyvää.

Profiilin näkyvyyttä hakukoneissa voit parantaa myös linkittämällä profiiliisi esimerkiksi kotisivuiltasi ta Facebookista. Tämä tukee myös sivuston kokonaiskehitystä ja kävijämäärien kasvua.

Lue myös

Linkedin on paras työkalu työnhakijalle ja yrittäjälle, mutta moni hukkaa siellä mahdollisuutensa – asiantuntija Hannu Pelli kertoo, mitä siellä pitää hoksata

CV eli ansioluettelo priimakuntoon – Nappaa haastattelukutsu!

5+1 vinkkiä: opi paremmaksi puhujaksi

Olli Kopakkala

Olli on toiminut tulospohjaisen markkinoinnin parissa lähes kymmenen vuotta. Hän rakastaa rugbyä, ja huonoa huumoria. Olli on ollut mukana perustamassa UKKO.fi:tä vuonna 2012.

Muita artikkeleita aiheesta Markkinointi:

  • Markkinointi Miksi ihmiset maksavat pullotetusta vedestä ylihintaa – ja kuinka hyödynnät tätä omassa markkinoinnissasi

    Suomalainen vesijohtovesi on huippulaatuista. Siitä huolimatta kauppojen hyllyt ovat täynnä kalliita merkkivesiä. Röyhkein esimerkki kalliista vedestä on norjalainen luksusvesi Voss, joka on maultaan huonompi kuin Helsingin kaupungin vesijohtovesi. Jostain syystä pullotettua vettä voidaan myydä yli yhdeksän euron litrahintaan. Tässä artikkelissa kerromme miksi saman tuotteen hinta vaihtelee ulkokuoren mukaan. Näiden vinkkien avulla voit myydä itseäsi kilpailijoita kalliimmalla ja tienata enemmän rahaa. Brändi, brändi, brändi, henkilöbrändäys, ajatusjohtajuus,…

    Lue lisää
  • Markkinointi TikTok-markkinoinnin vinkit yrittäjälle – tavoita nuoret ennen kilpailijoitasi

    Keitä ovat TikTokin miljoonat aktiiviset käyttäjät? Mitkä ovat parhaita tapoja tavoittaa TikTokkaajat? Tästä artikkelista löydät TikTok-markkinoinnin perusteet ja parhaat vinkit TikTok-markkinointiin itsenäiselle yrittäjälle. Somekanavat ovat tänä päivänä tärkeä osa-alue jokaisen yrittäjän markkinoinnissa. Jos kohderyhmääsi kuuluu alle 30-vuotiaita, kannattaa ehdottomasti panostaa myös somekentän uusimpiin tulokkaisiin, kuten TikTokiin. (Tutustu tästä muihin somemarkkinoinnin perusteisiin.) TikTokilla on maailmanlaajuisesti jo yli miljardi käyttäjää ja suosio…

    Lue lisää
  • Markkinointi Vieraskynä: Kuinka yrittäjä löytää uusia asiakkaita? 4 vinkkiä

    Yrittäjäksi ryhtyminen on asia, joka herättää monenlaisia tunteita. Tunteet vaihtelevat innostuksesta epävarmuuteen, ja lähes jokainen yrittäjä pohtii mielessään yhtä asiaa: miten potentiaaliset asiakkaat löytävät yritykseni tuotteet ja palvelut? Poimi alta vinkit uusien asiakkaiden hankkimiseen! 1. Ole siellä, missä asiakkaat ovat Yrittäjän on tultava löydetyksi, tavalla tai toisella. Tämä tarkoittaa sitä, että yrittäjän on oltava siellä missä asiakkaat ovat. Tee itsesi…

    Lue lisää