Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Kolmannen polven maalari Pauli Tiitinen: “Kevytyrittäjyys antoi aikaa miettiä yrittäjyyden tuomaa lisäpainoa arkeen”

Pauli-Tiitinen-profiilikuva

Olen Pauli Tiitinen, Etelä-Savosta kotoisin ja tällä hetkellä Helsingissä ja lähialueilla vaikuttava maalausalan monipuolinen osaaja.

Maalarin työ ammattina oli kai iskostunut päähäni jo pienenä poikana pappani ja isäni matkassa, seuraten heidän maalaamistaan saneerauskohteissa. Maalipurkit, tapettirullat ja maalarin työvälineet olivat jatkuvasti suurena kiinnostunuksen kohteena ja tarjosivat paljon tutkittavaa pienelle pojalle. Tämä varmasti osaltaan vaikutti tulevaisuuden ammatinvalintaani.

Koulun penkiltä oppia, työmaalta kokemusta

Pintakäsittelyalan perustutkinto oli selkeä valinta toisen asteen opintoja valitessa, eikä epäselvyyttä ollut tulevaisuuden ammatista. Opinnot tarjosivat mahdollisuuksia opetella ruiskumaalausta ja huonekalujen entisöintiä rakennusmaalarin töiden lisäksi. Näistä onkin muodustunut perinteisten maalarin töiden lisäksi osaaminen, joita tänä päivänä yritykseni tarjoaa.

Opinnoista valmistuttuani pääsin suoraan työelämään kiinni ja toimin muutamia vuosia tehtaalla ruiskumaalarina.

Tehdastyö ei kuitenkaan ollut sitä, mitä olin haaveillut tekeväni koko työurani. Rakennustyömaat tuntuivat mielekkäimmiltä ja pääsinkin pian kotikaupungissani sijaitsevalle maalausliikkeelle töihin.

Kyseisessä firmassa minusta muovautui loistavassa työporukassa ammattitaitoinen maalari ja sain mitä parhaimmat opit maalarin monipuolisiin töihin.

Muutto etelään teki yrittäjän

Ammattitaitoa, asiakaspalvelua ja työkokemuksia vuosien mittaan kerryttäessä heräsi ajatus kevytyrittäjyyden kokeilemisesta. Aloin selvittämään vaihtoehtojani ja tätä kautta löysin UKKO.fi-palvelun. Rohkeasti kokeilemalla totesin palvelun selkeyden; helppo tie kokeilla yrittäjyyttä kevyesti, ilman suurempaa paperisotaa. Palvelun käyttö oli mieluisaa ja sivuston ohjeistuksen avulla erittäin selkeää – tämän vuoksi valitsinkin UKKO.fi:n.

Kun elämänsuunnitelmani alkoivat siirtyä kotikaupungistani kohti pääkaupunkiseutua, aloin miettimään kevytyrittäjyydestä siirtymistä täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Tässä vaiheessa minulle oli tarjottu omistajuutta ja valmista asiakaskuntaa firmasta, jossa työskentelin. Ilmeisesti olin jollain tapaa onnistunut ja näyttänyt kykyni yrityksen pyörittämisessä, vaikkakin paljon olisi vielä opittavaa. Tarjous oli mahtava ja tuskin tulen koskaan vastaavaa saamaan. Olin kuitenkin päätökseni tehnyt ja Helsinkiin muutettuani perustin oman yritykseni, Maalaus Tiitinen.

Tähän yrityksen perustamisprosessiin olen saanut kahdelta yrittäjäystävältäni, puolisoltani ja läheisiltäni aivan mahtavaa tukea ja neuvoja, unohtamatta ainutlaatuista työkokemusta ja työympäristöä, josta olin saanut nauttia ennen yrittäjyyttä.

Yritykseni perustamisen jälkeen aloin hiljalleen kasvattamaan näkyvyyttä ja kehittämään kontakteja, jonka myötä työtarjouksia alkoikin tullla.

Menestyksen vuosi 2018?

Vuosi 2018 on lähtenyt rytinällä käyntiin. Voidaan sanoa, että ammattitaitoisesti ja laadukkaasti hoidetut asiakastyöt ovat parasta polttoainetta aloittelevalle yritykselle.

Omalla kohdalla tämä näkyy melkeinpä räjähdysmäisenä kasvuna työtarjonnassa, joka on aina postiivinen asia yritykselle. Tämä luo yritykselle mahdollisuuksia kasvattaa ja kehittää tarjontaansa. Tällä hetkellä yritykseni palvelee monipuolisesti yksityis- ja yritysasiakkaita, tarjoamalla ammattitaidolla muun muassa maalaus-, tasoite-, tapetointi- sekä ruiskumaalaustöitä.

Yrittäjyyden aloittaminen mielletään yleensä hankalaksi ja monimutkaiseksi ja kieltämättä siihen liittyy omat, ei ehkä kertalukemalla selkeät pykälät. Kevytyrittäjyys on mainio vaihtoehto kokeilla helposti ja riskittömästi omaa yritysideaa, heittäytymättä täysin yrittäjyyden armoille.

Kevytyrittäjyys antoi omalla kohdallani lisäksi aikaa miettiä rauhassa yrityksen perustamista ja sen tuomaa lisäpainoa arkeen. Yrittäjänä oleminen ja perhe-elämän yhdistäminen on raskasta, mutta palkitsevaa. Tyytyväiset asiakkaat sekä vapaus suunnitella ja palvella omanlaisena yrityksenä on juuri se, mistä olen aina haaveillut.

Paulin yrityksen yhteystiedot ja referenssejä pääsee katsomaan Maalaus Tiitinen -yrityksen verkkosivuilta. Maalaus Tiitinen löytyy myös Facebookista!

Jos haluat tavoittaa Paulin, se onnistuu sähköpostilla pauli@maalaustiitinen.fi tai puhelimitse numerosta 050 597 3331.

Tutustu rakennusalan kevytyrittäjyyteen

Haluatko sinäkin kertoa oman yrittäjatarinasi?

Yrittäjätarina on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen ammattilaisia, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi kevytyrittäjyyden kautta. Me haluaisimme kuulla, miten sinusta tuli yrittäjä! Ota yhteyttä markkinointi@ukko.fi, niin pääset kertomaan oman tarinasi.

Lue myös

Rakennusalan yrittäjäksi – Mitä kannattaa ottaa huomioon?

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat “Minulla on kaivertamisen taito” – Nittiya tekee hedelmistä ja vihanneksista taidetta

    Kuka olet? Olen Nittiya, Thaimaassa vuonna 1976 syntynyt nainen, mutta asunut nyt Suomessa neljä vuotta, sillä olen naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Thaimaassa minulla on yliopistotutkinto, jonka lisäksi omaan Suomessa kokin ammattitutkinnon. Asun Helsingissä ja tarkoituksenani on hakea starttirahaa TE-toimistolta tulevalle yritykselleni nimeltä Fruit Garden. Olen jo tehnyt kotisivut, Facebook-sivut ja Instagram-sivut. Mitä teet? Teen perinteisesti Thaimaassa harjoitettua vihannesten ja hedelmien…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat “Vaihtelu ja luovuus ovat työssäni hienoa” – livekuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä Aino Sutinen

    Aino Sutinen, helsinkiläinen livekuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Mitä teet? Teen asiakkaille livekuvituksia tapahtumiin sekä erilaisia asioita selittäviä infosarjakuvia. Teen myös tavallisia kuvituksia ja esimerkiksi karikatyyrimuotokuvia, videopiirrosta ja käsintekstausta. Olen erikoistunut yhdistämään tietoa, dokumentointia, viestintää ja huumoria työssäni. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Olen tehnyt sarjakuvia kauemmin ja sarjakuvablogini kautta aloin tallentaa itseäni kiinnostavia puhetilaisuuksia sarjakuva-/livekuvitusmuotoon. Huomasin tällaisen nopean, keskittymistä vaativan muistiinpanopiirtämisen sopivan itselleni…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Miika Manninen ei lannistunut, kun kuvauskalenteri tyhjeni maaliskuussa

    Hei! Olen Miika, kajaanilainen ammattivalokuvaaja ja toimittaja. Mitä teet? Teen kahta työtä: työskentelen osa-aikaisena toimittajana paikallisessa kaupunkilehdessä, ja sen lisäksi teen freelancerina työtä erääseen outdoor-julkaisuun. Kirjoitan siihen juttuja ja valokuvaan. Kevytyrittäjyys mahdollistaa keskittymisen siihen, missä oikeasti olen hyvä! Toinen työni on valokuvaus. Palvelen yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä asiakkaita. Kuvaan promokuvia, lehtikuvia, dokumentaarista juhlakuvausta ja henkilökuvia. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Minulla on…

    Lue lisää