Blogi

11.8.2020

Työkit-palvelun perustaja Emilia Olkoniemi antaa asiakkailleen työkalut työnhakuprosessiin

Viikon kevytyrittäjämme Emilia Olkoniemi on työnhakuvalmentaja ja Työkit-palvelun perustaja. Hänen missionaan on auttaa jokaista löytämään oma unelmien työpaikkansa!

Valokuvaaja: Pauli Huutonen

Mitä teet?

Päivätyössäni toimin asiakaspalvelun ja markkinoinnin tehtävissä terveysalan yrityksessä. Kevytyrittäjänä annan työkaluja työnhakuun: palveluihini kuuluvat yksilölliset CV:t ja työhakemustsekkaukset.

Autan CV:n ja työhakemuksen sisällöllisissä ja ulkonäöllisissä seikoissa, kuten asettelussa, oman osaamisen tunnistamisessa ja sanoittamisessa, sekä henkilöbrändäyksessä.

Tavoitteenani on, että asiakas saa konkreettisia neuvoja ja uusia oivalluksia, jonka avulla hän pääsee lähemmäksi unelmien työpaikkaansa. Uutuuspalveluna on valmis CV-pohja, joka antaa konkreettisia vinkkejä CV:n asetteluun ja sisältöön.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Halusin jakaa neuvojani ja kerryttämääni tietämystäni työnhausta eteenpäin, joten kevytyrittäjyys tuntui juuri oikealta vaihtoehdolta. Kevytyrittäjänä pääsen testaamaan omaa liiketoimintaa helposti ja vaivattomasti. Yrittäjyydessä kiehtoo myös sen vapaus ja vastuu.

UKKO.fi-kevytyrittäjyys on mahtava alusta testata ja aloittaa oma yritystoiminta! Parasta on, että paperinpyörittely jää muille, ja voin keskittyä täysillä itseäni innostavaan toimintaan.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Kevytyrittäjänä vapaus on yksi parhaimpia puolia. Voin tehdä työtäni missä ja milloin haluan!

Minun ei tarvitse kuin aukaista läppäri ja alkaa töihin. CV ja työhakemustsekkauksien lisäksi teen postauksia Työkitin Instagramiin, kirjoitan blogikirjoituksia ja kehitän Työkitin toimintaa.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Ihmisten auttaminen. Se, että voin omalla työpanoksellani tuoda jotain hyödyllistä toiselle, lämmittää sydäntäni. Isoimmat onnistumisen ja ilon tunteet tunnen, kun asiakas kertoo, että hänet on valittu työhaastatteluun. Silloin oma työ konkretisoituu ja jaettu ilo asiakkaan kanssa on paras ilo.

Minua inspiroi nähdä, kuinka asiakas oivaltaa jotain uutta työnhausta ja hän pääsee viemään käytäntöön uusia oppejaan. Työttömyys ja siihen liittyvät ilmiöt koskettavat, koska olin itse valmistuttuani työtön pari kuukautta. Nyt haluan jakaa kerryttämiäni oppeja myös muille.

Uskon, että jokaiselle löytyy työelämässä oma paikka, jossa pääsee loistamaan omien vahvuuksien avulla!

Työkit-palvelu

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Näen kehittämisen ja oppimisen paikkoja jatkuvasti. Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut psykologiasta ja työhyvinvoinnista. Haluaisin myös kehittyä myynnissä – omien palveluiden myyntiprosessin läpivienti tuntuu välillä haastavalta.

Terveisiä ja vinkkejäsi muille kevytyrittäjille

Kannustan kaikkia toteuttamaan omia intohimon kohteitaan. Varsinkin kevytyrittäjyydessä riskejä ei liiammin ole, joten miksi et yrittäisi? Omien kiinnostusten kohteiden kanssa työskentely ja vapaus päättää omasta tekemisestä palkitsee mielettömästi. Rohkeasti siis omia unelmia kohti!

Työkit -palvelun kotisivut: Työkit.fi 

Instagram: instagram.com/tyo.kit

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksemme?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa alta ja käy täyttämässä lomake.

Täytä lomake

Milla Alhanen
Kirjoittaja

Milla-Maria Alhanen

Milla-Maria on Porista kotoisin oleva, sittemmin espoolaistunut kynäniekka, joka inspiroituu vaikuttavista viestinnän ilmiöistä, koukuttavasta tarinankerronnasta sekä lennokkaista keskusteluista. Hän pyrkii pitämään tasapainon luovan tiimityön ja itsenäisen flow-tilan välillä.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Lisää aiheesta

Kerro mielipiteesi

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.