Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Kuvataitelija Limppu Witick

Viikon Kevytyrittäjä on UKKO.fi:n haastattelusarja, jossa nostamme esiin palvelumme käyttäjiä. Tällä kertaa vuorossa on kuvataitelija Limppu Witickin haastattelu. Haluatko viikon kevytyrittäjäksi? Löydät artikkelin lopusta lisätietoa juttusarjasta.

Kuka olet?

Olen vuonna 1991 syntynyt kevytyrittäjä, kuvataiteilija ja opiskelija. Opiskelen teologian maisteriksi Itä-Suomen yliopistossa, mutta opintojen jälkeen tarkoitukseni on keskittyä täysipäiväisesti taiteeseen.

Mitä teet?

Valmistan tilaustyönä muun muassa lyijykynäpiirroksia ja akryylimaalauksia asiakkaan valokuvan tai idean pohjalta, ja lisäksi kuvitan esimerkiksi kelloja ja teen seinämaalauksia. Erityisalaani ovat muotokuvat.

Koska eläineettiset arvot ovat minulle tärkeitä, käytän taiteillessani ainoastaan synteettisiä siveltimiä ja vegaanisia maaleja.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytyrittäjäksi siten, että minulle alkoi tulla pyyntöjä piirtää ja maalata tilaustöitä. En ollut varma, kuinka verojen kanssa tulisi toimia (ja olen muutenkin melko hajamielinen tyyppi esimerkiksi kuittien ja paperitöiden suhteen), joten UKKO.fi-palvelu vaikutti minulle oikealta ratkaisulta. Vielä tuolloin opinnot olivat sen verran kesken, etten edes haaveillut, että kevytyrittäjyydestäni tulisi mitään muuta kuin satunnainen harrastus.

Opintojen loppuvaiheessa olen kuitenkin jatkuvasti enemmän kiintynyt ajatukseen kuvataiteilijan ammatista.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin kehittää itseäni erityisesti markkinoinnin suhteen. Minun on vaikeaa kehua itseäni, mikä ymmärrettävästi vaikeuttaa mainostamista.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni ovat kaikki maalaus- tai piirustusprosessin eri vaiheet: kun tilaus saapuu sähköpostiin, kun sen pääsee aloittamaan, kun siihen saa keskittyä ja kun asiakas on iloinen sen valmistuttua. Olen pienestä pitäen tykännyt taiteilla etenkin muille ihmisille ja muiden ihmisten toiveiden pohjalta, joten on mahtavaa, että saan tehdä sitä päivittäin.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni kuluu seuraavasti: aamuisin tarkistan sähköpostini ja vastaan mahdollisille asiakkaille. Sen jälkeen rupean näpyttelemään pro gradu -tutkielmaani. Pyrin lopettamaan graduni väsäämisen viimeistään neljältä tai viideltä, minkä jälkeen käyn lyhyellä kävelyllä, laitan ruokaa ja teen muita arkisia askareita.

Illalla rupean sitten maalaamaan tai piirtämään. Maalaus- ja piirustushetket ovat päiväni kohokohtia, enkä malta odottaa, että minulla on enemmän aikaa niille.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

“Mahdotonta”, sanoi ylpeys.
“Uhkarohkeaa”, sanoi kokemus.
“Hyödytöntä”, sanoi järki.
“Onnistut kyllä”, kuiskasi sydän.

Suurin osa tulevaisuudensuunnitelmiani koskevista kommenteista on ollut vähätteleviä. Ymmärrän syyn hyvin, sillä Suomessa kuvataiteilijoita on tilastojen valossa liikaa.

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, enkä halua tulevaisuudessa katua sitä, etten uskaltanut kokeilla unelmaani. Kannustan myös kaikkia muita kevytyrittäjiä ja kevytyrittäjiksi aikovia uskomaan unelmaansa ja tavoittelemaan niitä.

Yhteystiedot
Kotisivut: LimppuWitick.fi
Facebook-sivut: www.facebook.com/synteettinensivellin

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kerttu Jaatinen perusti Noita Digitalin ja löysi yrittäjyydestä itselleen sopivan tavan tehdä töitä

    Nimeni on Kerttu Jaatinen ja olen digitaalisten juttujen moniosaaja. Teen nettisivuja, editoin videoita ja huolehdin elokuva- ja TV-tuotannoissa materiaalin hallinnasta, eli teen DIT:nä töitä (Digital Imaging Technician). Nykyisin olen myös päätoiminen yrittäjä – eli teen kaikkea samaa kuin tein aiemmin freelancerina ja kevytyrittjänä, mutta nyt kaikki on yrityksenä. Yritykseni Noita Digital Oy tekee tyylikkäitä ja responsiivisa nettisivuja ja minä siinä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon Kevytyrittäjämme Heidi on paitsi muistihoitaja, myös ammattijärjestäjä – mitä se oikein tarkoittaa?

    Kuka olet? Olen Heidi, 25-vuotias lähihoitaja, muistihoitaja ja ammattijärjestäjä. Arjenlomatila on sivutyöni henkilökohtaisen avustajan työn rinnalla. Mitä teet? Arjenlomatila-palveluni tarjontaan kuuluu kotiapu- ja ammattijärjestäjäpalvelut. Autan ihmisiä luopumaan turhasta tavarasta ja järjestelemään jäljelle jääneet tavarat ja esineet. Autan paitsi kodin tekemättömien töiden kanssa, myös ikäihmisiä arjen sujumisessa mm. siivouksessa, ulkoilussa ja peseytymisessä. Tämän lisäksi toimin someassistenttina pienille yrityksille/yrittäjille. Autan heitä sosiaalisen…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Taru Laaksonen on tuore hyvinvointialan yrittäjä

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen Taru laaksonen ja ryhdyin hiljattain hyvinvointialan yrittäjäksi. Toimin Personal Trainerina sekä myös Hypoxi studio-ohjaajana. Miten päädyit yrittäjäksi? Päädyin yrittäjäksi, koska halusin päästä tekemään työtä, josta nautin. Yrittäjänä minulla on enemmän vapauksia, kuten esimerkiksi työaikojen määrittämisessä ja lomissa. Yrittäjyys motivoi oman työn tekemiseen ihan eri tavalla kuin tavallisesti palkansaajana. Tykkään myös haasteista ja alkavana…

    Lue lisää