Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

19-vuotias Elia kannustaa nuoria yrittäjyyteen ja tavoittelee itse menestystä vaatebisneksessä

elia_ahola-yrittaja

19-vuotias Elia Ahola on ehtinyt olla monessa mukana. Energinen Elia ei pidä toimettomuudesta ja se käy selväksi miltei välittömästi, kun nuoren miehen kanssa keskustelee. Ei ole ihme, että Elian tapaamat yritysjohtajatkin ovat vakuuttuneet nuoren yrittäjän itsevarmuudesta ja aktiivisuudesta.

UKKO.fi:llä ja Elian perustamalla lehdellä on yhteinen tavoite; kannustaa ihmisiä kohti yrittäjyyttä ja kohti sitä, mikä tuntuu itsestä kaikkein mielekkäimmältä tekemiseltä. Olikin siis itsestään selvää tarttua Elialta tulleeseen tarjoukseen, joka liittyi hänen perustamansa Nuori Yrittäjä -lehteen. Kuultuamme yritteliään nuoren miehen tarinan, halusimme ehdottomasti kertoa siitä muillekin.

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestä

Lehtiprojekti opetti monenlaisia taitoja

Kun Kempeleeltä kotoisin olevan Elian oppisopimuskoulutus oli keväällä loppumaisillaan, huomasi hän, että luppoaikaa viimeisten koulutöiden ja erilaisten projektien jälkeen jäi. Vaikka viimeisissä koulun näyttötutkinnoissa oli paljon tehtävää ja erilaisia projekteja riitti vapaa-ajalle asti, halusi Elia käyttää innostustaan ja osaamistaan vielä muuhunkin. Reilussa kuukaudessa syntyi nuoria yrittäjyyteen kannustava Nuori Yrittäjä -lehti.

Elialla oli jo pidemmän aikaa ollut mielessä oman lehden teko, mutta lehden teema ja kohderyhmä eivät olleet vielä hahmottuneet. Yhtenä yönä idea kuitenkin syntyi ja jo seuraavana aamuna oli tartuttava tuumasta toimeen.

Elia sai oppia, että lehden teossa on monta liikkuvaa osaa ja se vaatii paljon työtä sekä lukuisten eri alojen osaamista. Elia opetteli lehtiprojektin aikana muun muassa koodaamaan, taittamaan ja haastattelemaan. Kunnianhimoisessa hankkeessa Elia otti apua vastaan ainoastaan pikkuveljeltään Andreakselta – miltei kaikki lehden teon vaiheet sujuivat siis mieheltä itseltään.

Motivaatio antaa voimaa oppia mitä tahansa

Elia kertoo, kuinka hän jo pienestä pitäen on halunnut olla omilla teoillaan muuttamassa maailmaa ja tekemässä jotakin suurta. Kun Elialta sitten kysyy, mistä hän eniten pitää yrittäjyydessä, tulee vastaus nopeasti:

”Yrittäjyydessä on parasta, että voi lähteä tekemään juuri sitä mistä tykkää, pääsee toteuttamaan omia intohimoja, oli ne sitten mitä tahansa. Pidän myös itseni haastamisesta ja uuden opettelemisesta.”

Tämä on helppo uskoa, kun miettii, mitä kaikkea uutta Elia opetteli lehtiprojektin myötä.

”Uskon, että kuka tahansa voi oppia mitä tahansa, jos vain motivaatio on kunnossa ja tavoite selvillä. Täytyy vain tarttua toimeen ja alkaa tehdä”, kuvailee Elia omien kokemuksiensa valistamana.

Vastoinkäymisiin ja ongelmiin Elia suhtautuu nykyisin tyynesti. Aiemmin Elia saattoi lannistua ja murehtia vastoinkäymisiä, mutta nyt hän kertoo ymmärtävänsä, että yrittäminen on ongelmien ratkomista. Tavoitteeseen pääseminen vaatii tietyn määrän luovaa ongelmanratkontaa ja jokaisesta ongelmasta voi löytää opin siemenen.

Lehteä tehdessä oppia tuli esimerkiksi kahdesta eri taitto-ohjelmasta, sillä aluksi Elia oli editoinut jo suunnilleen puolet lehdestä sellaisella ohjelmalla, joka ei ollut yhteensopiva painotalon ohjelmiston kanssa. Oli siis aloitettava alusta. Kömmähdys opetti useamman taitto-ohjelman käytön lisäksi sen, että yksityiskohdat kannattaa tarkastaa ennen aloittamista.

Tavoitteet on asetettu ylitettäviksi

Elian pääasiallinen yritystoiminta keskittyy Plako Clothing -vaatebrändin ympärille, jota hän luotsaa kahden muun innokkaan nuoren kanssa. Elia ei ujostele kertoessaan itse asettamiaan tavoitteita uralleen. Kunnianhimoinen tavoite onkin viedä merkkiä ulkomaille ja tehdä siitä seuraavan kymmenen vuoden aikana yksi Suomen johtavista vaatebrändeistä. Sitä ennen Elian on kuitenkin astuttava armeijan harmaisiin ja suoritettava asevelvollisuus.

Nuoret yrittäjät
Placo Clothing -tiimi eli Elia Ahola, Antto Nissilä ja Viljami Karjula.

Vaatemerkin lisäksi Elia haluaa toteuttaa itseään innostamalla nuoria omalla esimerkillään; hän käy pitämässä aina pyydettäessä puheita muun muassa oppilaitoksilla omasta urastaan ja omien unelmien toteuttamisesta. Esimerkillään Elia haluaa rohkaista muitakin tarttumaan tilaisuuteen tehdä sitä, mistä eniten pitää. Elia haluaisikin löytää myös itselleen ja omalle yrittäjän uralleen yhden suuren, konkreettisen tavoitteen, jota kohti hän sitten voi pienin askelin tai suurin harppauksin kulkea.

Elia vakuuttaa, että intoa piisaa myös jatkossa, kun koko ajan löytää itsestään niitä intohimoja, jotka antavat voimaa ja energiaa työn tekoon, niin ettei työ juurikaan tunnu edes työltä.

Miksi rajana olisi vain taivas, onhan kuussakin kävelty?

Mitenkäs Elian lehtiprojektin sitten kävi?

Lehti valmistui etuajassa ja tarkoituksena on jatkossakin julkaista sitä kerran vuodessa saman teeman ympärillä; nuoria ei voi koskaan kannustaa liikaa tavoittelemaan sitä omaa juttua. Tähän liittyvät myös Elian neuvot nuorille, jotka haaveilevat omasta yrityksestä:

”Mieti tarkkaan ne asiat, joita haluat elämässäsi tehdä. Kun olet löytänyt mielenkiinnon kohteesi, aseta tavoitteet, joita kohden voit kulkea.”

Vaikka yhteiskunta tai ympäristö asettaisi eteesi tietyt rajat tai normit, joiden mukaan pitää toimia, mieti, kuinka voisit laajentaa ja uudistaa näitä ympyröitä, neuvoo Elia.

”Yhteiskunta koittaa sanoa, että taivas on rajana, mutta tosiasia on, että kuussakin on joskus kävelty. Älä siis kuuntele niitä, jotka sanovat, ettei tuosta tule mitään.”

Nuori yrittäjä -lehti
Elia paiskaa kättä ZEFin Jaakko Alasaarelan kanssa, josta laadittiin juttu Nuori Yrittäjä -lehteen.

Elian luotsaaman vaatemerkin verkkosivut löytyvät osoitteesta www.placoclothing.com ja somessa yritystä kannattaa seurata erityisesti Instagramissa ja Snapchatissa @placoclothing.

Kirjoittaja: Piia Peiponen

Lue myös

7 vuotta kevytyrittäjänä ennen toiminimen perustamista – viihdealan yrittäjä Aatu, 20, kertoo, miksi oikea aika uudelle yritysmuodolle oli juuri nyt

Kevytyrittäjyys alaikäisenä on mahdollista! 16-vuotias Rene ja 17-vuotias Jon tekevät tiliä kevytyrittäjinä

Bloggaaja Janina toimi kolme vuotta kevytyrittäjänä ennen seuraavaa siirtoa – ”yrittäjyydessä kaikki oli alkuun uutta minulle”

Urheiluselostaja Toni Saukkola muutti hauskan ajanvietteen mielekkääksi työksi

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestä

 

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Satu Nisu jätti vakityönsä ja aloitti erehdyksessä väärät opinnot – nyt hän valloittaa maailmaa uniikeilla tekstiileillään

    Kuopiolainen tekstiilialan yrittäjä Satu Nisu sai inspiraation desingniinsa suomalaisesta luonnosta opiskeluaikoinaan. Nyt tuo design toistuu kaikissa hänen tekstiilitöissään, joita on esillä myös 10. lokakuuta 2021 avatussa Dubain maailmannäyttelyssä. Sadulta ei puutu toimintansa kansainvälistymiseen tarvittavaa sinnikkyyttä, ja sen ansiosta hän pääsi mukaan maailmannäyttelyynkin. "Dubaissa ulkomaiset yrittäjät eivät kuitenkaan pääse toimimaan noin vain. Heidän on kuuluttava sisäpiiriin, ja siihen pääseminen kestää jopa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Hollannissa opiskeleva Ville on myös kevytyrittäjä: “Nykyään olisi enemmän hommaa kuin mitä ehtii tekemään”

    Olen Ville Vaajanen, 22-vuotias freelance-copywriter. Opiskelen toista vuotta yritysviestintää Arnhem Business School -nimisessä oppilaitoksessa Arnhemin kaupungissa Alankomaissa. Mitä teet? Kirjoitan asiakkailleni ja heidän asiakkailleen tekstiä, pääasiassa nettisivuille ja blogeihin. Suunnittelen tekstit markkinointitoimiston antaman briiffin perusteella, etsin aihetta tukevaa taustatietoa tarvittaessa ja kirjoitan jutut puhtaaksi. Kirjoitan sekä suomeksi että englanniksi. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Olen toiminut freelancerina reilut kaksi vuotta. Aloitin urani…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Matilda Komulainen teki lahjakkuudestaan osa-aikaisen työn

    Olen Matilda Komulainen, 19-vuotias juuri lukiosta ylioppilaaksi valmistunut nuori nainen Lahdesta. Mitä teet? Toteutan kaupallisia yhteistöitä pääosin Instagramissa erilaisten yrityksien kanssa. Lisäksi suoritan valokuvauskurssia, joka avaa minulle ovet valokuvaajan ammattiin. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Olen aina ollut luova ja omasta mielestä lahjakas – etenkin tässä valokuvausjutussa. Tykkään tehdä asioita itse ja toteuttaa niitä haluamallani tavalla. Olen panostanut aina kuviini, jotka ensi…

    Lue lisää