Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

Maarit Liukolampi: ”Keikkatöissä minulla on utelias ja tutkiva suhtautuminen töihin”

Maarit-Liukolampi

Maarit on tehnyt pitkän työuran toimimalla 29 vuotta yrittäjänä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla. Hän kokee kyseisen alan itselleen merkitykselliseksi, ja pitää sen kehittämistä tärkeänä. Nykyisin Maarit on päätoimisena työnään opettajana ammattioppilaitoksessa. Hän ei ole kuitenkaan halunnut jättää kenttätyötä täysin, ja hyvä ratkaisu päätyön ja sivutoimiston kiinteistöpalvelualan töihin löytyi kevytyrittäjyydestä.

Työssäkäyntiä tasapainottavat urheiluharrastukset ja sivutoimiset työt. ”Olisi mahtavaa, jos voisi tuplata päivät ja ehtisi tekemään lisää kaikkea kiinnostavaa!”

– Työskentelen Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudassa. Tällä hetkellä opetan lähinnä oppisopimusopiskelijoita; koulutan siis puhtausalan ammattilaisia ammatti- ja perustutkintoon. Tavallisesti koulutukset tapahtuvat asiakkaiden tiloissa. Toimipisteitä on ympäri Keski-Uudenmaan kaupunkeja, mutta pääsääntöisesti työskentelen Helsingissä.

– Opetustyössä minua inspiroi erityisesti uuden oppiminen. Opiskelijoilla on intoa ja tarve tehdä; on upeaa, että voin avata heille uutta maailmaa. Samalla, kun opetan opiskelijoitani, voin itsekin oppia paljon uutta. On hienoa nähdä oivallus ihmisessä, joka oppii jotakin uutta. Se on aivan huikeeta!

-Yrittämisen aloittamiseen ei aikoinaan liittynyt erityisemmin pelkoja. Alalla olen oppinut lisää myös messuilta, seminaareista ja lukemalla alan tekstejä lehdistä ja verkosta.

-Puhtaus- ja kiinteistöpalveluala on mulle tosi tärkeä, ja koen sen kehittämisen tärkeänä. Kun olen keikkatöissä, niin minulla ei ole sitä opettajan roolia. Keikkatöissä mulla on sellainen tutkiva ja utelias suhtautuminen työhön. Koen, että opettajuus ja keikkatyö täydentävät toisiaan hyvin. Keikkatöillä saankin hyvin ylläpidettyä ammattitaitoani!

Ura kevytyrittäjänä lähti ystävien auttamisesta

Sivutoimiseen kevytyrittäjyyteen Maarit päätyi muutama vuosi sitten. Hän auttaa esimerkiksi ystävien ja tuttujen yrityksissä ajoittain vapaapäivinä ja lomajaksoilla.

– Ensimmäiset keikat tein tuuraajana ystäväni yrityksessä. Lähinnä käyn jeesaamassa tuttavieni toimipisteissä. Mielestäni on hyvä, että minulla on fyysinen kosketus sinne kenttätyöhön. Teen toisinaan myös tyttäreni kanssa pienremonttihommia.

Kevytyrittäjyyteen Maaritia houkutteli helppous ja laskutusjärjestelmän yksinkertaisuus. Kevytyrittäjänä toimiessa saa mielenrauhan ja varmistuksen, että kaikki on kerralla selvää ja sivukulut maksettu ja muut paperityöt hoidettu, Maarit toteaa.

Maarit Liukolampi 2

– Osa lähipiiristä tietysti aluksi hieman kummastui, kun ryhdyin keikkailemaan. Hienoa tässä on ennakkoluulojen voittaminen, niin omien kuin läheistenkin!

-Laskutuspalvelut mahdollistaa myös pimeän työn vähentymisen. Kun työ on virallista, on hinnoittelukin selvää. Laskujen virallisuus lisää myös alan arvostusta.

Maarit muistelee lämmöllä erästä isompaa keikkaa, jonne hän pyysi muutamaa lähipiiriinsä kuuluvaa nuorta mukaan. Heidän oli ollut vaikea löytää töitä, joten Maarit päätti hyödyntää työssä heidän apuaan. Työstä saadun palkan he saivat jaettua kätevästi tiimilaskulla.

-Keikka soljui oikein mukavasti, ja siinä sitten nautittiin työn hedelmistä yhdessä. Tuntui todella hyvältä, kun pystyi auttamaan!

Työelämän tulevaisuus: monipuolisuus osaamisessa ja eri taitojen yhdistely työssä kannattavaa

Maarit uskoo, että yrittäjyys ja itsensä työllistäminen ovat iso osa tulevaisuutta. Ammatteja ei tulevaisuudessa nähdä enää niin lokeromaisina. Myös korona on vaikuttanut työnäkymiin, ja sen myötä on tullut suuria muutoksia monella alalla.

-Muutenkin tulevaisuudessa työn luonne tulee varmaankin muuttumaan. Uskon, että entistä enemmän tehdään monta uraa elämän aikana ja elinikäiset työsuhteet tulee vähentymään. Ihmiset eivät ole enää lukittuja siihen yhteen työhön, vaan työelämän ja uran repaleisuus ja periodimaisuus tulee luultavasti lisääntymään.

Maarit pohdiskelee, että koronatilanne on vaikuttanut ihmisten elämään monin tavoin. Hän sanoo, että tilanne on tuonut tullessaan myös hyvää, sillä ihmiset ovat alkaneet laajasti yhdistämään kaikkea osaamistaan ja tekemään töitä monipuolisesti selvitäkseen esimerkiksi lomautuksista.

Maarit ja tryffelikoira

-Vaikea yhteiskunnallinen tilanne tietysti ravistelee ihmisiä – erityisesti niitä, jotka ovat täysin omassa urassaan kiinni. Luulen, että jatkossa tullaan hyödyntämään monia eri osaamisaloja rinnan. Korona tavallaan pakottaa selviytymään. Kun päätyössä on heikko työtilanne, käytetään eri alan osaamisia selvitäkseen tilanteesta. Vähän on tietty tuurista kiinni, minkälaista osaamista ihmisellä sattuu olemaan.

– Joka tapauksessa tilanne suodattaa ratkaisukeskeisiä osaajia eteenpäin! Luulen myös, että ihmiset tulevat yhä enemmän kouluttautumaan moniin eri aloihin. Eri alan töistä jää aina jotain ammattitaidon siemeniä ja osaamista käteen.

Maaritin mielestä monipuolisuus työssä ja osaamisessa voi pelastaa vaikeissa tilanteissa. On hyvä, että osaa hyödyntää ja yhdistellä kaikkea osaamistaan, hän toteaa.

-Oikeastaan minustakin piti tulla ravintolakokki. Opiskelin ravintola- ja tarjoilijakoulutuksessa, mutta sitten jäinkin ystäväni yritykseen töihin. Puhtausalan työ oli varteenotettava ja joustava vaihtoehto silloin. Hyödyn silti nykyäänkin keittiökokemuksesta, sillä teen koulutusta myös keittiöhygieniassa. Tässä on yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka voi hyödyntää useampaa eri ammattiosaamista samaan aikaan.

Tasapainoa työelämään vapaa-ajasta

Vapaa-ajalla Maarit touhuaa kaikennäköistä. Hän liikkuu aktiivisesti, käy toiminnallisilla treenitunneilla kamppailusalilla ja lisäkouluttautuu. Hän harrastaa myös swimrunia eli urheilulajia, jossa yhdistyy avovesiuinti ja juoksu. Maaritilla on työnsä lisäksi toinenkin intohimo: tryffelien kasvatus.

-Harrastan sienestystä ja sienet ovatkin minulle oikea intohimo. Kasvatan Pohjois-Karjalassa aromaattisia ranskalaisia tryffeleitä. Opiskelen itse asiassa tryffelien kasvatusta Uppsalan yliopistossa tässä samalla. Sienissä minua kiinnostaa kulinaarinen puoli, kauppa ja ylipäätään koko sienigenre. Välitän jonkun verran tryffeleitä ravintoloillekin laskutuksen avulla.

Moniosaaja ja innostunut puhtausalan ammattilainen toivoisi päiviin lisää aikaa. Hän mainitsee, että töissä haastavinta onkin saada aika riittämään. Ideoita löytyisi niin paljon, että aika ei tahdo päivässä riittää kaikkeen.

-Olisi mahtavaa, jos voisi tuplata päivät ja ehtisi tekemään lisää kaikkea kiinnostavaa. Maailmassa ja elämässä on paljon mahdollisuuksia. Kaikkea ei välttämättä ole vielä edes keksitty. On kiehtovaa nähdä, mitä kaikkea uutta vielä tulevaisuudessa löytyykään esimerkiksi työsaralla.

Maaritin tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle-kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Kirjoittaja: Noora Hämäläinen

Noora on kevytyrittäjämme, joka luo monipuolista tekstiä erilaisista aiheista. Päivätyönään hän toimii viestinnän ja vuorovaikutuksen opettajana.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat: