Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Mindy Mad Magnolia – “Olen elinikäinen opiskelija ja asioiden tutkija”

viikon-kevytyrittaja--mindymadmagnolia-burleski

Olen performanssi- ja burleskiesiintyjä sekä burleskin ja ilmaisutaidon ohjaaja-opettaja Espoosta. Kotoisin olen Kotkan seudulta. Artistinimeni on Mindy Mad Magnolia.

Olen elinikäinen opiskelija ja asioiden tutkija – niimpä moni harrastukseni onkin elämän aikana muuttunut tavalla tai toisella ammatilliseksi. Niin myös esimerkiksi 16-vuotiaana aloitettu teatteriharrastus.

Harrastan myös valokuvausta, kuvataidenäyttelyissä käyntiä, käsitöitä sekä askartelua ja bändikeikoilla käymistä. Suosikkimusiikkiani onkin metalli. Lisäksi olen kiinnostunut Kalevalasta ja muinaissuomalaisuudesta.

Mitä teet?

Ohjaan burleskia muun muassa vapaan sivistystyön opistoissa ja esiinnyn itse erilaisissa burleskitapahtumissa. UKKO.fi-palvelua käytän juuri laskuttaessani burleski- ja performanssiesiintymisiä sekä työpajoja ympäri Suomen.

Lisäksi käytän UKKO.fi:tä laskuttaessani paria yrittäjää siitä, että pidän heidän työtilansa siistinä.

Kolmena päivänä viikossa taas autan ihmisiä kotipalvelutyöntekijänä heidän arjen kiireissään. Satunnaisesti toimin myös ohjaajana työpajatoiminnassa ja oppilaitoksissa.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

En osaa itse tehdä kirjanpitoa ja laskutuksia, joten luotan UKKO.fi-palveluun ja heidän taloushallinnon ammattilaisiinsa. Esiintymisiä ja ohjauksia on satunnaisesti – kesäisin ei esimerkiksi oikeastaan ollenkaan.

Minun ei siis kannata perustaa omaa yritystä. Mieluummin maksan ammattilaiselle pienen korvauksen, kuin sählään raha-asioita itse.

Mindy Mad Magnolia esiintymässä

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Voisin melkein kysyä mitä tavallinen tarkoittaa. Työskentelyyni sisältyy paljon junissa ja busseissa vietettyä aikaa kohti keikkapaikkoja. Matkoilla kudon usein sukkia ja ehostan arkinaamani burleskihahmon överiin maskiin.

Matkustaessani ohjaustyön pariin teen usein ohjaussuunnitelmia ja kuuntelen musiikkia työskentelyä varten.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa on, että tapaan uusia ihmisiä ja saan kiitosta osaamisestani. Erityisesti ilahduttaa nähdä, kuinka ohjattavat heittäytyvät leikkimään ja hassuttelemaan.

Esiintymisten jälkeen on puolestaan kiva, kun yleisö tulee kiittelemään muun muassa sanoin “rohkeaa ja hauskaa”.

Kiitosta on aina ihana saada – oli työ sitten mikä tahansa.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Olen turhan vaatimaton markkinoinnin suhteen, joten siinä kaikista suurin kehittymisen paikka. Esiintyjänä taas pitää vain harjoitella enemmän. Toivoisinkin, että minulla olisi enemmän mahdollisuuksia kouluttautua.

Seuraava etappini harrastusten ammatiksi muuttamisessa on kouluttautua kuntonyrkkeilyohjaajaksi ja aloittaa kuntonyrkkeilyn ohjaaminen jo nuoruusvuodet ohittaneille liikkujille.

Olen melko nopeatempoinen ja tempperamenttinen ihminen, joten huomaan usein ohjatessani meneväni eteenpäin kuin pendolino. Yritänkin siis jatkuvasti opetella hidastamaan.

Mindy Mad Magnolia kuva 3

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Tehkää rohkeasti asioita, joita ette ehkä ole ikinä kuvitelleetkaan tekevänne. Työ tekijäänsä opettaa ja siinä ohessa voi suorittaa opintoja ja ammattitutkintoja.

Haluatko sinä viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja: Saara Teirivaara

Saara tuottaa sanoja, kuvia ja tarpeen tullen melkeinpä mitä tahansa muuta jota markkinoinnin maailmassa saattaa tarvita. Erityisen lähellä tämän some-Picasson sydäntä ovat Instagram, lämmin sää, valkoiset tennarit ja kaikki visuaaliset asiat.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kevytyrittäjä Aatu Itkonen, 17 – “Koen tekemäni työn merkitykselliseksi”

    Kuka olet? Olen Aatu Itkonen, nuori 17-vuotias esiintyjä. Olen esiintynyt 13-vuotiaasta asti, ensin Kaakkois-Suomessa mutta nykyään ympäri Suomea. Synnyin Lappeenrannassa, mutta muutimme sittemmin Kouvolaan ja näin ollen koen olevani kouvolalainen! Mitä teet? Teen taikurin, juontajan sekä yrittäjyysluennoitsiijan töitä. Olen esiintynyt isommissa ja pienemmissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa noin neljän vuoden ajan sekä taikurina että juontajana. Tästä esimerkkinä muun muassa valtakunnallinen Suomen…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjämme, Esa Pesonen, on toimittaja, bloggari ja runoilija

    Olen Esa Pesonen, 41-vuotias toimittaja-bloggaaja-runoilija. Asun Helsingissä, alun perin olen Vantaalta. Pidän erilaisten näkökulmien ja asioiden löytämisestä. En ole suomalainen jörrikkä, mutta en konsulttikaan. Mitä teet? Freelancetoimittajana kirjoitan juttuja pääasiallisesti aikakauslehtiin. Olen kirjoittanut Hymyyn, Alibiin, Seuraan, Iltalehteen ja SuPer-lehteen. Lisäksi kirjoitan myös Publicon asiakaslehtiin. Ennen kevytyrittäjäksi ryhtymistä minulla oli 20 vuoden kokemus tiedottajan ja toimittajan vakituisissa työsuhteissa. Kirjoitan myös omaa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tuukka Taponen on kunnianhimoinen karting-kuski, joka hoitaa itse sponsorisopimuksensa

    Vähän aikaa sitten UKKO.fi-toimistolle tuli yllättävä puhelu. Soittaja oli 12-vuotias lohjalainen karting-kuski Tuukka Taponen, joka tiedusteli, olisimmeko halukkaita sponsoriyhteistyöhön. Meistä tämä kuulosti mainiolta, ja kutsuimmekin Tuukan ja hänen äitinsä Satu Taposen vierailulle toimistollemme! Tuukan haastattelun voit kuunnella tämän kirjoituksen lopusta. Tuukka suhtautuu karting-uraansa suurella kunnianhimolla, ja se näkyy. Hänen kymmenvuotinen uransa on pitänyt sisällään runsaasti menestystä: Tuukka on voittanut useita…

    Lue lisää