Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

“Minulla on kaivertamisen taito” – Nittiya tekee hedelmistä ja vihanneksista taidetta

FruitGarden-VKY-III

Kuka olet?

Olen Nittiya, Thaimaassa vuonna 1976 syntynyt nainen, mutta asunut nyt Suomessa neljä vuotta, sillä olen naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Thaimaassa minulla on yliopistotutkinto, jonka lisäksi omaan Suomessa kokin ammattitutkinnon.

Asun Helsingissä ja tarkoituksenani on hakea starttirahaa TE-toimistolta tulevalle yritykselleni nimeltä Fruit Garden. Olen jo tehnyt kotisivut, Facebook-sivut ja Instagram-sivut.

Mitä teet?

Teen perinteisesti Thaimaassa harjoitettua vihannesten ja hedelmien kaivertamista. Minulla on kaivertamisen taito ja kaiverrukset on tarkoitettu koristamaan juhlatilaisuuksia ja seremonioita.

Kehitän taitoani edelleen. Aikomuksenani on tehdä kaiverrustuotteita koristamaan yritysten ja yksityishenkilöiden juhlia.

Kaiverrettuja ruusuja

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Sain TE-keskuskselta neuvon harjoittaa tuotteiden tekemistä ja myymistä ennen starttirahan hakemista niin, että laskutus hoidetaan laskutusyrityksen kautta. Ennen starttirahan hakemista, ja mahdollista hyväksymistä, en voi rekisteröidä yritystäni enkä siksi harjoittaa laskutusta suoraan.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallisena päivänä ideoin uusia kaiverrustuotteita ja teen niitä. Otan niistä myös valokuvia, jotka tallennan kotisivulle, Facebook-sivulle ja Instagram-sivulle. Yhdistelen kukkia, esimerkiksi ruusuja kaiverrettujen tuotteiden sekä luonnon kasvien, kuten luonnon ruusujen ja lehtien kanssa. Harjoittelen pöytien koristelemista tuotteillani.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Huomaan, miten kehityn edelleen taidoissani. Voin harrastaa luovuutta ja taiteellisuutta. Asiakkaan saaminen on tietysti aina hienoa.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin kehittyä etenkin markkinoinnissa ja ylipäätään liiketoiminnassa.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Yrittäminen kannattaa aina.

Lisää Nittiyan töitä löydät hänen kotisivuiltaan, sekä Facebookista ja Instagramista – klikkaa Nittiya ja Fruit Garden seurantaan!

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Valmentaja Oona Peltonen: "Kevytyrittäjyys toi varmuutta tekemiseen"

    Hei! Olen Oona Peltonen, 19-vuotias kevytyrittäjä ja valmentaja Vantaalta. Valmennustaustani on yläasteikäisestä asti kaikenikäisiä valmentaen ja ohjaten nykyisten lajien lisäksi esimerkiksi telinevoimistelussa, perheliikunnassa, leiritoiminnassa sekä erilaisissa jumpissa. Päätin tehdä rakkaasta ohjauksesta ammattini ja sen toteutin 2019 joulukuussa, kun valmistuin liikuntaneuvojaksi Kisakallion Urheiluopistosta. Kevytyrittäjänä toimin voimisteluseurassa joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun valmentajana. Valmennettavani ovat iältään suunnilleen 9-16-vuotiaita. Ohjaan myös lapsille akrobatiavoimistelua. Päivisin…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjämme Krista on Ihmemutsi, joka vloggaa elämän pienistä hyvistä asioista

    Olen Krista Lomas, 36-vuotias keravalainen äiti ja vaimo sekä videovloggaaja sekä varhaiskasvattaja. Sain ensimmäisen yhteistyötarjouksen YouTuben kautta. En alkuun oikein tiennyt mitä tehdä. Otin yhteyttä UKKO.fi:hin ja siitä se sitten lähti! Mitä teet? Teen videoita YouTube-kanavalle nimeltä Ihmemutsi. Kanava on lifestylekanava ja teen videoita asioista, jotka kiinnostavat minua, kuten erityislapsen vanhemmuus, minimalismi, eettinen kuluttaminen sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi. Opettelen…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tiina Käpylä on tuottaja, joka on päässyt pitkälle olemalla rohkea ja sanomalla kyllä

    Tiina Käpylä, 39-vuotias filosofian tohtori. Väittelin joulukuussa 2018 musiikkitieteen oppiaineesta Turun yliopistolta. Minulla on korkeakoulutuksen lisäksi kaksi ammattitutkintoa, artesaani ja yrittäjän ammattitutkinto. Mitä teet? Teen aika paljon tuottajan töitä. Tuotan tutkimusaineistoja erilaisiin tarpeisiin. Tuotan tapahtumia, näyttelyitä ja sisältöjä hyvin laajalla aiheskaalalla. Toinen tärkeä osa-alue on tietokirjoittaminen. Koulutukseni myötä olen erikoistunut populaarimusiikkiin. Olen kuitenkin ihmisenä sellainen perusutelias tyyppi. Koska olen kiinnostunut…

    Lue lisää