Blogi

4.7.2016

Ravintolasiivooja Susanna Lahtinen

Kuka olet?

Olen 41-vuotias nainen, kahden aikuisen lapsen äiti Lahdesta.

Mitä teet?

Olen aina rakastanut siivoamista, ja aiemmin tosin työtä tehnyt enemmän myyntialalla, mutta alan työtilanne huono, joten ajauduin ”vahingossa” ravintolasiivouksia tekemään.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Ensin siivosin Lahden keskustassa yhtä ravintolaa, minkä jälkeen minulle tarjottiin toista. Nyt minulla on jo kolme ravintolaa siivottavana! Vaikka työni on hyvin fyysistä ja herätykset yöllä tai aamuvarhain, niin pidän siitä, kun näen omien käsieni tuloksen sekä puhtaan ja hygieenisen jäljen, jotta ravintolan asiakkaat ja henkilökunta viihtyisivät. Myyntialan kokemuksia voin myös hyödyntää paljon! Kevytyrittäjyys on mahtava portti yrittäjyyteen, koska voi rauhassa suunnitella ja opetella kaiken ilman byrokratiahässäkkää. UKKO.fi on helppokäyttöinen ja aina saa apua myös puhelimen kautta, jos tulee ongelmia. Suosittelen palvelua lämpimästi! Uskaltakaa ihmiset toteuttaa unelmanne!

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Työ tekijäänsä opettaa ja ainahan on kehitettävää vaikkapa tekniikassa ja ajan käytössä.
Otan paljon asioita selville sekä internetin avulla että muiden siivousalan ihmisten osaamista hyödyntäen. 🙂

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on vapaus suunnitella kaikki alusta asti itse ja se, kun saan tehdä työni tasokkaasti ilman kireitä aikatauluja!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni alkaa varhain joko yöllä tai viimeistään kello 6.00, jolloin aloitan ensimmäisessä ravintolassa, ja työpäivää venyy sen mukaan, kuinka ravintolassa on sotkua, mutta viimeistään olen valmis kello 17.00. Usein päivät ovat toki lyhyempiäkin.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

Toivotan kaikille kevytyrittäjille paljon tsemppiä, jaksamista ja ennen kaikkea SUURTA INTOA työssänne! Toivon, että me kaikki menestyisimme! 🙂

Yhteystiedot

Sähköposti:
Facebook: Susanna Lahtinen

Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Jos haluat kertoa oman tarinasi, täytä seuraava lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

sanna
Kirjoittaja

Sanna Laitinen

Sanna työskentelee UKKO.fi:ssä markkinoinnin ja asiakaskokemuksen kehittämisen parissa.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta