Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Valokuvaaja Mikael inspiroituu viestimisestä niin visuaalisen kuin kirjoitetun tarinan kautta

mikael-leppaniemi-kuvaaja-tommi-katajisto

Kuvaaja: Tommi Katajisto

Luovuus ja taiteellisuus näkyivät porilaisessa Mikael Leppäniemessä jo lapsena, ja nämä ominaisuudet ovat olleet vahvasti läsnä hänen toimissaan koko elämän. Tämä on vaikuttanut hänen mielenkiinnon kohteisiinsa, harrastuksiinsa ja myöhemmin myös työhönsä.

”On oikeastaan vaikeaa vetää raja siihen, milloin olen alkanut suhtautua valokuvaamiseen työnä enkä vain harrastuksena”, hän toteaa.

Valo- ja videokuvaus ovat ollut Mikaelin intohimoja jo 15 vuoden ajan. Innostus alkoi yläasteella, ja lukioaikoina hän alkoi saada siihen liittyen toimeksiantoja. Ammattikorkeakoulun viestinnän linjalla hän sitten alkoi opiskella valokuvausta toden teolla.

– Valmistuttuani aloin toimia freelancer-valokuvaajana, ja tein samalla muitakin töitä. UKKO.fi:n kautta aloin laskuttaa kuusi vuotta sitten, Mikael kertoo.

– Vähitellen sain asiakkaita enemmän ja enemmän, ja nyt valokuvaus onkin pääasiallinen tulonlähteeni. Sitä voi hyvin kutsua jo ammatiksi! Toiminimen pystyyn pistämistä on tullut harkittua, mutta toistaiseksi siihen liittyvä byrokratia on tuntunut vievän iloa itse tekemiseltä.

Kuten päätoimisilla valokuvaajilla yleensäkin, Mikaelin työpäivät ovat hyvin vaihtelevia.

– Kiireisimpänä sesonkina päivään kuuluu paljon asiakastyötä: itse kuvausten lisäksi asiakkaiden kanssa viestimistä, jälkityötä, sähköposteihin vastailua, kaluston laittamista kuntoon kuvausta edeltävänä päivänä, sekä tapaamisia ja palavereja. Nyt korona-aikana kasvokkaisia tapaamisia on kuitenkin tullut vältettyä.

Koronan alkaessa keväällä Mikaelin yhtenä henkilökohtaisena huolena oli luonnollisesti töiden riittävyys. Hän kertoo kuitenkin välttyneensä hyvin epidemian vaikutuksilta.

– Tämä on mielestäni se hyvä puoli kevytyrittäjyydessä ja freelancerin hommissa; siinä toimii tavallisesti yksin, eikä toimitiloja, juoksevia kuluja tai suurempia taloudellisia vaatimuksia ole. Näin työskentely on ketterää!

Asiakkaiden kokemukset inspiroivat

Mikael kertoo pitävänsä visuaalisesta mediasta sen kaikissa muodoissa. Valokuvien lisäksi hän tuottaa videoita ja harrastaa vapaa-ajallaan teatteria, lukemista ja elokuvia.

– Mietin kirjojen ja elokuvien tuottoa myös oman työni näkökulmasta, hän kertoo. – Harrastan näiden lisäksi roolipelaamista, ja kirjoitan niihin tarinoita. Pidän viestimisestä niin visuaalisen kuin kirjoitetun tarinan kautta.

Valokuvaamisessa Mikael kertoo nauttivansa eniten siitä, kuinka hän pääsee näkemään oman työnsä jäljen – ja kuinka sen voi nähdä saman tien.

Kuvaaja: Tommi Katajisto

– Odotan keikan jälkeen innolla sitä, että pääsen käymään kuvaamaani materiaalia läpi! On palkitsevaa päästä lopulta esittelemään sitä asiakkaille itselleen ja nähdä heidän reaktionsa. Kaikki saamani palaute inspiroi minua; olen luonteeltani palvelualtis, ja haluan kehittyä jatkuvasti paremmaksi.

Mikael kertoo, että työtä aloitellessa toimeksiannot tuntuivat jännittäviltä. Valokuvaajathan palkataan ikuistamaan tilanteita, jotka ovat toimeksiantajalle hyvin tärkeitä, eikä mahdollisuuksia uusintaottoihin monesti ole.

– Alussa mietitytti oma pätevyys, ja luottamus omaan osaamiseen ei ollut vielä niin varmaa. Varsinkin hääkeikat stressasivat. Nyt minulla ei kuitenkaan ole enää mitään suurempia pelkoja. Toki aina mietityttää se, mikä omassa toiminnassa on kannattavaa, ja mihin päin ala on kehittymässä.

– Hienointa työssäni on, kun onnistun herättämään uuden asiakkaan luottamuksen!

Työhön on mahtunut paljon myös upeita kokemuksia ja muistoja. Mikael kertoo eräästä vuosi sitten kesällä tapahtuneesta hääkuvauksesta, joka on jäänyt erityisen hyvin mieleen.

– Olin mukana kuvauksissa koko päivän, ja kävin ottamassa hääparista potrettikuvat metsikössä. Heti tämän jälkeen hääpari kiitti minua kuvaushetkestä ja -kokemuksesta – jo ennen, kuin he olivat edes päässeet näkemään otettuja kuvia. Se oli todella mieltä lämmittävää; tuli tunne, että on päässyt mahdollistamaan toisille upean hetken ja kokemuksen.

– On upeaa, että on omalla läsnäolollaan saanut antaa toisille kokemuksia, jotka pysyvät muistoissa koko loppuelämän.

Kuvaaja: Mikael Leppäniemi

Muille itsensä työllistämisestä kiinnostuneita Mikael kannustaa kokeilemaan siipiään.

– Jos on yhtään kiinnostusta ja sopivaa osaamista, mutta on epävarma omiin yrittäjyystaitoihin liittyen, niin nykyisin on kuitenkin annettu todella hyvät mahdollisuudet liiketoiminnantestaamiselle ja harjoittamiselle – vieläpä pienin riskein ja laillisesti. On mahtava fiilis, kun voi testata omaa osaamista ja saada siitä myös tuloa.

– Työ on itsessään todella palkitsevaa, kun pääsee tekemään sitä, mitä rakastaa!

Mikaelin tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle-kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Aila Aaltonen keikkailee kevytyrittäjänä eläkkeellä: “Suomessa on pulaa projektipäälliköistä IT-alalla”

    Aila Aaltonen päätti jäädä eläkkeelle 58-vuotiaana vuonna 2016. Suomessa oli kuitenkin pulaa projektipäälliköistä IT-alalla, joten pyynnöstä hän aloitti osa-aikatyöt kevytyrittäjänä. Olen Aila Aaltonen, turkulainen ICT-konsultointia tarjoava ammattilainen. ICT hommia olen tehnyt ikäni eli aloitin ohjelmointihommista ja viimeiset vuodet olin pörssiyrityksen tietohallintojohtajana. Harrastan kuntosalilla käyntiä ja pelaan lentopalloa kaksi kertaa viikossa sekä kierrämme ikänaisturnauksissa 2–3 kertaa vuodessa. Asun aivan Turun keskustassa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Lapsitulkki Hanni Kärkkäinen

    Viikon Kevytyrittäjä lapsitulkki Hanni Kärkkäinen auttaa aikuisia ymmärtämään lapsia paremmin. Kuka olet? Hei, olen Hanni, Lapsitulkki! Sen lisäksi olen myös kahden viisaan pikku opettajan äiti, eli 5- ja 7-vuotiaiden lasteni. Ja se tekee minusta loputtoman uteliaan oppilaan, koulussa nimeltä Ihmisen Elämä. Tällä hetkellä olen luokattomalla luokalla 40 v, ilman kokeita ja todistuksia, oppikirjoina avoin mieli ja sydän. Luokaton luokka on…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kuukauden yrittäjämme Tarja Kapp järjestää kotisi kuntoon

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen Tarja Kapp. Olen toiminut palvelualan yrittäjänä, ammattijärjestäjänä, nyt viiden vuoden ajan. Ammattijärjestäjänä teen työtäni ihmisten kodeissa, yleensä yhdessä asiakkaideni kanssa. Autan ihmisiä karsimaan ja vähentämään kotiensa tavaroita ja järjestämään huoneita ja tiloja. Voimme järjestellä yhdessä asiakkaan kanssa vaikka keittiön, olohuoneen, tai varastoksi muuttuneen kodin ”romuhuoneen”. Järjestämisen kohteena voivat olla vaatteet ja vaatesäilytys, kirjahylly…

    Lue lisää