Blogi

5.10.2017

Kokemusasiantuntijan vinkit etätyöskentelyyn

Jo otsikossa on oikeastaan virhe. Enää ei pitäisi puhua etätyöstä, sillä etätyö on jo niin tavallista, että yhä useammat haluavat puhua vain työstä. Ja montaa työtä voikin tehdä fyysisen työpaikan lisäksi muuallakin, kuten junassa, kahvilassa, kotona, kirjastossa. Tuoreimman Euroopan työolotutkimuksen mukaan noin joka viidennellä on mahdollisuus tehdä etätyötä ainakin joskus.

Myös työaikalakia ollaan uudistamassa ja uuden lain luonnoksissa käytetään etätyön sijaan termejä joustotyöaika ja paikasta riippumaton työ.

Työn tekeminen ei ole sidottu edes yhteen maahan, vaan yhä enemmän on yleistynyt työn muoto, jota voi tehdä missä päin maailmaa tahansa. Monet kevytyrittäjätkin lähettävät laskuja ulkomailla oleville asiakkailleen tai tilapäisesti muualla kuin Suomessa asuvat kevytyrittäjät laskuttavat tuttuja asiakkaita kotimaassa. Myös monet yritykset ovat tarjonneet halukkaille työntekijöilleen mahdollisuutta työskennellä tovin esimerkiksi Espanjan tai Thaimaan lämmössä keskellä Suomen pimeintä ja märintä vuodenaikaa.

Itsekin teen töitä muualla kuin toimistolla noin puolet työviikosta. Työmatkaa Tampereelta Helsinkiin kertyy suunnilleen 180 kilometriä, joten sen matkustaminen päivittäin edestakaisin ei ole tarkoituksenmukaista. Kotitoimistolla työmatka supistuu siihen, että kannan läppärin aamulla mukanani keittiöön.

Olen tehnyt töitä etäältä enemmän ja vähemmän nyt reilun kahden vuoden ajan, joten tänä aikana kerryttämäni kokemuksen tuomia vinkkejä päätin nyt jakaa blogimme lukijoille.

1. Älä tee töitä pyjama päällä – jos se ei tunnu mukavalta

Jos kaipaat kotona työskennellessäsi työpaikan päivärytmiä, kannattaa sinun luoda sellainen itsellesi. Toisille sopii parhaiten se, että kun heti aamusta pukeutuu työvaatteisiin, saa päivän käyntiin ja oikean työskentelyvireen päälle. Rutiinia päiviin saa aloittamalla työn aina samaan aikaan ja tauottamalla päivän samoin kuin olisi töissä toimistolla tai muulla työpaikalla.

Jollekin taas kotona tehty työ merkitsee vapautta sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Tämä saattaakin siis tarkoittaa sitä, että koko päivä vierähtää pyjamassa. Tärkeintä kuitenkin on, että löydät sen sinulle parhaiten sopivan tavan työskennellä, jotta saat työpäivästäsi kaiken hyödyn irti.

2. Aseta rajat ystäville ja perheelle

Jos muut perheenjäsenet ovat kotona, kun teet töitä, tee selväksi, että olet nyt töissä eikä sinua saa häiritä. Jos sinulla on erillinen työhuone, laita ovi kiinni.

Suljetuista ovista on myös apua, jos lemmikkisi on huomionkipeällä tuulella ja kuljeskelee pitkin näppäimistöäsi. Toisaalta esimerkiksi kissan silittämisen on tutkittu laskevan verenpainetta ja stressitasoa, joten voi välillä olla hyvä idea ottaa lemmikki syliin, jotta saat hieman etäisyyttä kaikkein stressaavimpiin työtehtäviin. Oman kissani kanssa olemme päässeet pääosin yhteisymmärrykseen siitä, milloin hän voi häiritä minua, kun työskentelen kotona. Aina nämä sopimukset eivät tosin muistu kissan mieleen ja silloin ei auta muu kuin kääntää kissan huomio muualle tai sulkea ovi.

Opettele myös sanomaan ei, mikäli sinun on tarkoitus työskennellä ja ystäväsi pyytävät sinua lähtemään ulos tai kertovat piipahtavansa yllätysvierailulle. Toki etukäteen sovitut lounastreffit ystävän kanssa tuovat kaivattua taukoa ja voivat rytmittää päivääsi samalla tavoin kuin lounas kollegoiden kanssa tauottaa päivääsi työpaikalla.

3. Aseta rajat myös asiakkaille ja kollegoille

Etätyö saattaa tuntua sanana vanhahtavalta, sillä enää etätyössä ei olla etäällä työstä tai työyhteisön ulkopuolella. Vaikka työtä tehdään muualla kuin työpaikalla, ollaan nykyisin yhä paremmin tavoitettavissa. Omaan työyhteisöön tai asiakkaisiin ollaan yhteydessä puhelimen ja sähköpostin lisäksi pikaviestipalvelulla tai videopuheluin. Kokoukset onnistuvat verkossa minne päin maata tai maailmaa tahansa.

Jatkuva viestien tulo voi kuitenkin hankaloittaa oman työn rytmittämistä tai keskittymistä vaativien tehtävien tekoa. Jos on tarpeen, sulje piippaavat pikaviestisovellukset ja sähköposti, jotta saat omaa työlistaasi edistettyä.

Myös työn ja vapaa-ajan ero on erilaisissa asiantuntijatöissä yhä häilyvämpi. Moni lukee sähköposteja iltaisin ja viikonloppuisin tai vastaa vielä yhteen somessa tulleeseen kysymykseen ennen viikonlopun alkamista. Jos haluat pitää työn erillään vapaa-ajasta, älä vastaa työpuheluihin ja sähköposteihin, jos olet jo työskennellyt koko päivän. Harva asia oikeasti on niin kiireinen, ettei se voisi odottaa seuraavaan työpäivään. Vaikka työskentelet kotoa käsin, se ei tarkoita, etteikö sinullakin olisi oikeus vapaa-aikaan.

Jos olet toistuvasti siinä tilanteessa, että jokin projektiin liittyvä asia pitää hoitaa vielä ennen puoltayötä illalla, kannattaa miettiä, voisitko lisätä hinnastoosi kiirelisän tai veloittaa erikseen ylimääräisistä puhelinpalavereista ja viime hetken muutoksista.

…Oletko edelleen sitä mieltä, että sinun on pakko vastata yhteydenottoon jo illalla?

Asiaa ei muka olisi voinut ennakoida ja hoitaa aiemmin? Uskotaan sitten! Oletkohan haalinut liikaa asiakkaita ja projekteja yhtäaikaa? Opettele sanomaan myös ei.

4. Panosta ergonomiaan

Ergonomia ei aina ole ensimmäisenä mielessä, kun töitä tehdään kotona. Olen itsekin havahtunut tähän vasta viime aikoina. Kunnolliseen työpisteeseen kannattaa kuitenkin panostaa. Jos haluat istua työpäivänäsi, hanki tuoli, jossa pystyt oikeasti istumaan koko päivän. Kiinnitä myös huomiota istuma-asentoosi. Jos taas seisot mieluummin, järjestä tähän sopiva taso, joka on oikealla korkeudella.

Itse työskentelen vaihtelevasti sekä seisten että istuen. Työasennon vaihtaminen riittävän usein onkin tärkeää terveyden kannalta. Itse hankin vastikään vaihtelun varmistamiseksi suuren jumppapallon, jonka päällä istun osan työpäivästä. Jumppapallo on edullinen hankinta, joka lisää lihasten aktiivisuutta merkittävästi istuessa.

5. Oma työpiste

Ideaalein tilanne olisi, jos sinulla on oma erillinen työhuone kotona työskentelyä varten. Monelle tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa kuitenkin erottaa itselle selkeärajainen työpiste työpäiväsi ajaksi. Rauhoita työpisteesi vain työskentelyyn, äläkä kasaa sinne kaikkea mahdollista ei-työhön-littyvää, joka voi häiritä keskittymistäsi.

Omaksi työpisteekseni on valikoitunut ruokapöytä, jolle ei muuten löydy paljoakaan käyttöä. Keittiössä oleva taso on enimmääkseen ruokailua varten ja toisessa huoneessa sijaitseva suurehko pöytä pääasiassa työntekoa varten.

6. Aseta tavoitteita ja pidä taukoja

Kotona tai julkisella paikalla työtä tehdessä ajatus pääsee helposti harhailemaan. Ajankäytön seuraamiseen onkin tarjolla useita erilaisia ajanhallintasovelluksia.

Jos keskittyminen tuntuu vaikealta, päätä esimerkiksi, että teet nyt tunnin töitä kunnolla ja sitten voit pitää pienen tauon. Tai voit käyttää niin sanottua Pomodoro-tekniikkaa ja tehdä työtäsi 25 minuutin intervalleissa, jonka jälkeen pidät lyhyen ajatus- tai verryttelytauon. Kokeile eri tekniikoita ja työkaluja, jotta löydät itsellesi sopivimman!

Oma ajanhallintakeinoni on vastata kaikkiin sellaisiin sähköposteihin ja viesteihin heti, jotka vievät työaikaani alle 10 minuuttia. Muut viestit jäävät odottamaan niille varattua aikaa.

Mikä on sinun vinkkisi muualla kuin toimistossa työyhteisön parissa työskenteleville?

Lue myös vierasbloggaajamme Leena-Mari Laukkasen kirjoitus yksinyrittäjän arjen siitä toisesta puolesta.

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Parhaiden juttujen kärkipäässä ovat hyvä kahvi, koukuttava kirja, lentokoneen nousun aiheuttama kipristys mahassa ja kaikki urheilulajit, joissa on mukana pallo.

Rekisteröidy nyt - Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta

Ole itse paras pomosi

Itsensä johtaminen on oikeastaan itsensä käskemistä, jotta saisi aikaan jotakin. Kevytyrittäjät tekevät usein töitä itsenäisesti, jolloin he saavat itse päättää kenelle, milloin ja minkä...
21.6.2016 Lue lisää »