Arvioitu lukuaika: 7 minuuttia

Jonna jätti asiantuntijatyön toimistossa ja nauttii nyt ulkoilmasta luksustelttailua tarjoavana yrittäjänä

telttaillen-jonna-heinonen-kansikuva-2

Työpäivä on täydessä vauhdissa. Hommat sujuvat rutiinilla, mutta tunnet jatkuvasti pientä motivaation puutetta. Katselet ulos ikkunasta ja haaveilet aivan toisenlaisesta työpäivästä. Kuulostaako tutulta?

Näin koki myös Jonna Heinonen, joka uskaltautui toteuttamaan pitkäaikaisen urahaaveensa ja perusti luksustelttailua tarjoavan Telttaillen-yrityksensä!

Luonnosta ja retkeilystä aina nauttinut Heinonen ammensi nuorempana näihin liittyen kokemuksia muun muassa vaellusriparilla, eräopaskoulutuksessa ja reppureissulla Oseaniassa. Tämän jälkeen opiskelut ja akateeminen elämä veivät hänet mukanaan useamman vuoden ajaksi.

Hän valmistui asiantuntijan työhön, joka sisälsi paljon kirjoittamista ja tietokoneen ääressä istumista. Vaikka Heinonen koki työn mielenkiintoiseksi, siitä tuntui kuitenkin puuttuvan "se jokin".

"Huomasin työpäivien aikana haaveilevani jostain fyysisestä työstä – sellaisesta, jossa saisin olla ulkona raittiissa ilmassa", hän muistelee.

Reilu vuosi sitten alkanut koronaepidemia löi Heinosen mukaan lopulta viimeisen naulan arkkuun.

"Työhöni kuului paljon matkustelua, ja kun kaikki fyysiset tapaamiset koronan takia peruttiin, alkoi työ olla lähes pelkkää tietokoneella istumista. Siinä alkoi mielen lisäksi jo kroppakin pistää vastaan.”

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

Jonna Heinonen

Heinonen ei ole katunut päätöstään vaihtaa alaa ja siirtyä yrittäjyyteen. Vaikka akateemisessa työssä ei ollutkaan mitään vikaa, hän toteaa, että näin jälkikäteen ajatellen hän ei tuntenut täyttä intohimoa sitä kohtaan.

"Ainahan sanotaan, että työssä pitäisi olla intohimo vahvasti mukana, jotta sitä jaksaisi tehdä. Telttaillen-yritystäni kohtaan intohimoa todellakin riittää!"

Yritysidea syntyi erilaisista kokemuksista

Yritysidea sai alkunsa viime syksynä Heinosen omalta takapihalta, kun hän keksi tarjota telttamajoitusta Airbnb-palvelun kautta.

”Olin jo pidemmän aikaa ajatellut laittaa sinne sijoitusasuntojani vuokrattavaksi. Mieleeni juolahti, että voisin yhtä hyvin tarjota siellä majoitusta kauniilla pihallamme. Tilasin sitten ensimmäisen luksustelttani ja laitoin sen Airbnb:hen.”

Tämä persoonallinen majoittumistapa sai nopeasti suosiota, ja telttaan tuli varauksia runsaasti. Tällöin Heinonen alkoi miettiä toiminnan viemistä eteenpäin.

”Yllätyin, kuinka pähkinöinä ihmiset olivat yöpymisestä luksusteltassa. Tähän oikeastaan yritykselläni tähtäänkin: että ihmiset saavat elämyksiä ja innostuvat myös lähtemään telttailemaan hieman pienemmällä kynnyksellä!”

Telttaillen-yritys perustettiin lopulta vuoden 2021 vaihteessa. Vaikka idea siihen vaikuttikin syntyneen sattumalta, Heinonen toteaa, että näin jälkikäteen ajatellen hän on saanut siihen vaikuttimia vähitellen uransa varrella. Ideoita on kertynyt niin opintojen ja erilaisten työkokemusten kuin matkustelunkin kautta.

Luksustelttamajoitus Jonnan takapihalla

"Eräopaskoulutukseni jälkeen lähdin opiskelemaan liikunnanohjaajaksi Rovaniemelle, ja tein siinä ohessa töitä eräässä luontoretkiä järjestävässä safariyrityksessä. Opin tuolloin paljon yritystoiminnasta: näin, kuinka retkiä organisoitiin ja kuinka logistiikka toimi niihin liittyen.”

Opintojen päätyttyä Heinonen reissasi vuoden ajan Oseaniassa, missä hän sai ensimmäistä kertaa kokea luksustelttailun viehätyksen. Hän toteaa tämän kokemuksen toimineen yhtenä suurimmista vaikuttimista yrityksen perustamisessa.

"Ennen tätä olin aina ajatellut, että telttailun kuuluu olla hiukan nihkeää ja se on ikään kuin välttämätön paha retkeilyn lomassa. Tässä pääsin kokemaan ensimmäistä kertaa sen, että telttaan voi mennä suihkunraikkaana ja herätä aamulla kuin hotellihuoneessa! Vaikka yövyin teltassa vain yhden yön, kokemus jäi vuosiksi mieleeni kytemään.”

Mistä luksustelttailussa on kyse?

Glamour camping on maailmalla jo melko tuttu majoittumistapa, jossa on lyhyesti kyse astetta mukavammasta telttailusta. Toisin kuin perinteiset teltat, luksusteltat ovat halkaisijaltaan suuria ja niissä mahtuu seisomaan. Telttapatjan ja makuupussin sijaan niissä nukutaan sängyssä.

"Teltat eivät ole pelkästään nukkumista varten, vaan niissä voi viettää aikaa muutenkin. Niihin saa monenlaisia lisäosia, ja halutessaan niistä saa luotua ihan viiden tähden hotellihuoneen", Jonna kuvailee.

Suomessa majoittumistapa on nimetty luksustelttailuksi. Käsite on vielä melko tuntematon, mutta Heinonen näkee toiminnassa valtavia mahdollisuuksia. Hän toteaa sen olevan mainio vaihtoehto ihmisille, jotka nauttivat luonnossa oleilusta, mutta joilla ei ole erätaitoja tai kokemusta perinteisestä telttailusta. Kaikilla eivät myöskään välitä niin askeettisista oloista.

"Tarkoitus on, että luksustelttailun kautta ihmiset lähtisivät luontoon ja huomaisivat, että ei siellä mitään pahaa tapahdu. Ennen kaikkea haluan yritykselläni tarjota asiakkaille miellyttäviä elämyksiä, joita he voivat muistella pitkään."

”Meillä Suomessa on valtavasti upeita luontokohteita – mutta ilman telttaa niistä monia ei pääse hyödyntämään, sillä kohteiden lähettyvillä ei ole hotellia tai muuta majoittumismahdollisuutta”, Heinonen kertoo.

Luksusteltta sisältä

Luksusteltta voi näyttää sisältä esimerkiksi tältä!

Luksustelttaillessa ei ole tarvetta huolehtia siitä, riittävätkö omat taidot leiripaikan pystyttämiseen; teltan vuokrauksen lisäksi Heinosen yritys huolehtii siitä, että se odottaa asiakasta valmiina sovitulla paikalla. Majoituksen päätyttyä teltta myös puretaan asiakkaan puolesta. Yrityksen toimipiste sijaitsee Tampereella, mutta kuljetus onnistuu ympäri Suomen.

Heinonen huomauttaa, että teltat on valmistettu pohjoisen sääolosuhteet huomioon ottaen.

"Luksusteltat voivat olla hyvinkin heppoisia, eivätkä ne sovellu Suomen säihin. Meidän telttamme ovat jämäkämpiä, ja ne kestävät sateen ja tuulen. Niissä on myös puulämmityksen mahdollisuus: sisälle saa kamiinan, ja näin telttailu on mahdollista talvellakin."

Yrittäjyys päihittää palkkatyön

Jo ennen Telttaillen-yritystä Heinonen oli toiminut yrittäjänä yli 10 vuoden ajan, joten yrittäjyys sinänsä ei ollut hänelle hyppy tuntemattomaan. Se jännitti silti ja hän mietti pitkään, uskaltautuuko hän ottamaan riskin.

”Aloittaminen tuntui ristiriitaiselta: vaikka liikeidea olikin mielestäni loistava, on korona tehnyt toiminnasta matkailu- ja tapahtuma-alalla epävarmaa."

”Airbnb-asiakkaiden innostus telttaani kohtaan ja heidän runsaat yhteydenottonsa kuitenkin innostivat minua viemään toimintaani eteenpäin! Saamani palaute kertoi minulle, ettei liikeidea ollut hyvä vain omassa päässäni – se selvästi kiinnosti ihmisiä oikeasti."

Rohkea riskinotto kannatti, ja toiminta on edennyt vauhdikkaasti. Kesäksi 2021 oli jo luvassa paljon töitä, kuten Ylöjärvelle nouseva parinkymmenen teltan kylä. Tulossa on myös 50 teltan pop up -kylä, joka tarjoaa väliaikaista majoitusta festareille ja muihin kesän tapahtumiin.

Tukea Heinonen on saanut toimintaansa paitsi puolisoltaan, myös yhteistyökumppaniltaan Peltomäki Resortilta. Hän on lisäksi saanut paljon apua Pirkanmaalla toimivalta konsultaatioavulta, joka tarjoaa neuvoja aloitteleville yrittäjille.

Telttaillen Instagramissa

Telttaillen löytyy myös Instagramista.

Heinonen kertoo, että koska toiminta on Suomessa vielä niin uutta, siinä on ollut omat haasteensa: tietoa siitä, kuinka asiat kannattaa tehdä, ei juuri ole ollut tarjolla. Hän onkin saanut tehdä paljon selvitystyötä, ja telttojen maahantuonti sekä valmistajien kanssa asiointi on toisiaan aiheuttanut päänraapimista.

Toistaiseksi kaikesta on kuitenkin selvitty, ja Heinonen on todennut toiminnan uutuudessa olevan paljon hyviäkin puolia.

"Yhteistyökumppanien kanssa asiointi ja ideoiden pallottelu on sujunut loistavasti. Koska tämä on kaikille niin uutta, ei kenelläkään ole myöskään ollut ennakkokäsityksiä siitä, miten asiat pitäisi hoitaa; itsellänikään ei ole ollut valmiita vastauksia. Uskon tämän olevan iso syy siihen, että kaikki ovat olleet niin avoimia ja idearikkaita!"

Sekä yrittäjyyttä että palkkatyötä tehneenä Heinonen toteaa on kokenut yrittäjyyden täysin omakseen. Parasta toiminnassa on hänen mielestään ehdottomasti vapaus.

”En usko, että paluuta palkkatöihin on enää; mieleni ja kroppani ovat täysin asettuneet yrittäjyyteen. Vaikka tässä onkin paljon stressiä ja kiirettä, loppujen lopuksi toiminnan positiiviset puolet voittavat aina ne negatiiviset.”

Yrityksen tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia

Heinosen mukaan yritystoiminnan tulevaisuus näyttää hyvältä, ja suuria suunnitelmia on jo runsaasti myös kesälle 2022. Edellinen kesä oli paljolti uuden oppimista.

"Keräämme ihmisten antamaa palautetta ja muokkaamme palveluja niiden mukaisesti. Kesä tulee myös paljolti näyttämään, millaiseksi tapahtumatelttailu tulee jatkossa  muodostumaan."

"Eräs visio, jonka myös haluaisin teltoilla toteuttaa, on se, että asiakkaat voisivat järjestää niissä tapahtumia paikassa kuin paikassa. Maailmalla on esimerkiksi suosittua järjestää häitä luksusteltassa luonnon keskellä; tämä olisi melko erilainen tapa mennä naimisiin, siinähän yleensäkin tavoitellaan persoonallisuutta."

Vaikka Heinonen on tyytyväinen siitä, että Telttaillen on Suomen ensimmäinen – ja vielä toistaiseksi ainoa – luksustelttailuyritys, ei hän aio pitää ideaa vain omana tietonaan. Sen sijaan hän toivoo yhä useampien yrittäjien innostuvan tuomaan luontokokemuksia asiakkaille.

"En ole missä vaiheessa ajatellutkaan pitää tätä toimintaa omana salaisuutenani. Suomi on suuri maa, ja täällä riittää luontokohteita. Muillekin yrittäjille on siis tilaa yllin kyllin!"

"Sitä paitsi se, että muutkin toimijat alkaisivat tuomaan tätä toimintaa tutuksi, olisi hyvä juttu minullekin. Silloin ei tarvitsisi tehdä kaikkea selvitystyötä itse", Heinonen naurahtaa.

Entä onko ajatuksena ollut viedä toimintaa ulkomaille? Heinonen kertoo miettineensä tätä aluksi, mutta toistaiseksi hän on jättänyt ajatuksen.

"Suomi on oikeastaan viimeisten maiden joukossa luksustelttailun suhteen; esimerkiksi Keski-Euroopassa tämä on jo iso bisnes, ja yrityksiä on paljon. Ei ulkomaille vieminenkään täysin poissuljettua ole, mutta ensisijaisesti haluan keskittyä Suomen maaperään ja hyödyntää käsittämättömän upeaa luontoamme!"

Jonna Heinosen vinkit retkeilyyn

Iskikö sinuun retkeilykuume artikkelia lukiessa? Jos innostuit itse varaamaan luksustelttareissun tulevaksi kesäksi, ota huomioon Heinosen retkeilyvinkit!

"Kannattaa muistaa, että kyseessä on kuitenkin edelleen telttailu, vaikkakin astetta mukavampi sellainen. Reissulle on hyvä ottaa mukaan villasukat, sillä teltan lattia on maata vasten, ja voi siis olla viileä. Muutenkin kannattaa ottaa varmuuden vuoksi mukaan kunnon lämpökerrasto, sillä Suomen kesäyö voi olla yllättävän kylmä."

”Muuten retkeilyvinkkini keskittyvät lähinnä turvallisuuteen; tämä on kai iskostunut minulle eräopasajoilta!"

  1. Laita luontoretkelle hyvät kengät
    Kengät ovat melkeinpä tärkein retkeilyvaruste – oli kyse sitten parin tunnin reissusta tai pidemmästä vaelluksesta. Kengät eivät saisi hiertää. Ja jos ne esimerkiksi kastuvat ja jalat ovat nihkeät, on koko ihminen nihkeä; tämä voi koitua isommaksi ongelmaksi.
  2. Kun lähdet retkelle, ilmoita siitä jollekin
    Jos et ole täysin tuttu retkeilykohteesi kanssa, kannattaa sinun ilmoittaa lähdöstäsi jollekulle. Näin myös silloin, kun kyseessä on vain marjastusreissu. Kerro, mihin olet menossa ja milloin olet tulossa takaisin. Moni unohtaa tämän tai ei edes ajattele, että niin pitäisi tehdä.
  3. Pakkaa mukaan tulitikut, kartta ja vesipullo
    Nämä ovat pelastaneet monta ihmishenkeä. Suomen kesäkin voi olla todella kylmä, joten jos retkellä eksyy ja luonnon helmaan joutuu jäämään vaikkapa yön yli, on rasiallinen tulitikkuja valtava apu. Pelkkään mobiilisovellukseen ei kannata turvautua, sillä puhelimesta voi loppua akku; ota siis mukaan kunnon paperinen kartta alueesta. Myös vesi on olennainen; ilman ruokaa voi pärjätä monta päivää, mutta ilman vettä ei kovinkaan pitkään.

Telttaillen löytyy myös somesta!

Kotisivut: Telttaillen.fi

Instagram: telttaillen

Juttu julkaistu ensi kerran 6.5.2021.

Hei, kevyt- tai toiminimiyrittäjä, haluamme kuulla sinun tarinasi!

Etsimme jatkuvasti uusia yrittäjiä haastateltavaksi Yrittäjyyskouluumme. Kerro meille oma tarinasi tai vinkkaa yrittäjäkaverista! Ilmoittaudu mukaan täällä.

Yrittäjätarinat saavat näkyvyyttä verkkosivuillamme ja UKKO.fi:n sosiaalisen median kanavissa. Lisäksi tarjoamme haastateltaviamme säännöllisesti muille medioille, joten oman tarinan jakaminen kannattaa aina! #ainakannattaayrittaa

Voit tutustua yrittäjätarinoihimme täällä.

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat “Joskus unohdan, että teen tärkeää ja arvokasta työtä” – Kevytyrittäjä ja valokuvaaja Teemu Parta

    Olen Teemu, osa-aikainen valokuvaaja, perheenisä sekä pesäpallo- ja jääkiekkofani Kouvolasta. Mitä teet? Olen prosessinhoitajana UPM:llä. Olen valokuvannut “aina”, siis noin 20 vuoden ajan. RC-lennokit on läheisesti harrastuksissa myös. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Jossain vaiheessa opetin valokuvausta kansalaisopistolla ja kuvauksia kyseltiin suuntaan jos toiseen. Mietin, että miksei kysyntää voisi kokeilla myös kevytyrittäjänä. Sitten aloin googletellen selvittää, millaisia kokemuksia ihmisillä on kevytyrittäjyydestä ja…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Opettaja Mari Hakanen viettää pitkät kesälomansa valokuvaustyön parissa

    Kuvaaja: Lauri Hakanen Joensuussa asuva Mari on ammatiltaan maantiedon ja biologian opettaja, mutta sen ohessa hän toimii valokuvaajana. ”Nämähän ovat sinänsä hyvin samanlaisia töitä: molemmissa saa tavata ihmisiä ja tutustua heihin”, toteaa Mari tyytyväisenä. Ensimmäisen kameransa Mari sai joululahjaksi jo 6-vuotiaana, jolloin hän muistelee ottaneensa taiteellisia kuvia lähinnä ovenkahvoista. Varsinainen kiinnostus valokuvausta kohtaan alkoi syntyä vasta myöhemmin opiskeluaikoina, ja Mari…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjä Merja: “Voisin melkeinpä onnitella kaikkia kevytyrittäjiä – hyvä me!”

    Olen Merja Turunen, 39-vuotias jooga-, jumppa- ja kuntosaliohjaaja Oulusta. Innostuin lukioikäisenä aerobicista ja kuntosaliharjoittelusta ja aloin opintojen ohella ohjata ryhmiä paikallisella kuntosalilla ja jumppaseurassa. Mielessäni pesi kuitenkin ajatus, ettei pelkillä jumppahommilla voi elää. Niinpä opiskelin maa- ja metsätaloutta sekä pukeutumisneuvojaksi. Lisäksi olen toiminut osastovastaavana puutarhamyymälässä sekä myymäläpäällikkönä muotiliikkeessä. Lopulta olen kuitenkin todennut, että kyllä se liikuttaminen vaan on juttuni –…

    Lue lisää