Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Kesäduuni kevytyrittäjänä

kevytyrittaja-ilman-paperitoita

Intoa työn tekemiseen olisi, mutta et silti ole löytänyt kesäduunia itsellesi? – Mitä jos työllistäisitkin itsesi kesän ajan kevytyrittäjänä?

Kesäduunin saaminen ilman suhteita tai juuri osuvaa työkokemusta voi olla hankalaa. Erityisesti vasta työelämään siirtyville nuorille kokemuksen kerryttäminen olisi tärkeää, mutta mistä oikein aloittaa, kun kesätyöt tuntuvat olevan kiven alla?

Miltä kuulostaisi kesätyö, jossa saisit olla oman itsesi pomo, päättää omat työaikasi ja hinnoitella työsi haluamallasi tavalla? Tämä kaikki onnistuu kevytyrittäjänä!

Liikkeelle kannattaa lähteä miettimällä, mikä voisi olla sellaista työtä, jossa olet tarpeeksi hyvä, että joku voisi maksaa tekemästäsi työstä. Oletko esimerkiksi innokas mopojen tai pyörien korjaaja? Osaisitko ehkä auttaa naapuria pitämään puutarhan loisteliaana tai ainakin leikata nurmikkoa säännöllisesti? Entä sujuuko ikkunoiden tai autojen pesu? Lenkkeilyttäisitkö alueen koiria tai hoitaisit muita lemmikkejä lomamatkojen ajan? Tarvitseeko joku apuasi kauppareissulle tai voisitko mennä esiintymään hääjuhliin tai syntymäpäiville? Voisiko valokuvausharrastuksesi muuttaa kesätyöksi?

Varma juttu on se, että ainakin piha-aitojen ja terassien pinnat tarvitsevat uudistusta tiheästi, joten mikset tänä kesänä tarjoaisi aidanmaalausapua?

 

KUvassa kevytyrittäjä maalaa talon seinää

 

Kun olet keksinyt oman liikeideasi, on aika miettiä potentiaalisia asiakkaita ja tehdä markkinointisuunnitelma! Kartoita alueen ja naapuruston asukkaita, lomalaisia ja yrityksiä ja tarjoa rohkeasti omaa työpanostasi; pyydä tyytyväisiä asiakkaitasi suosittelijoiksi ja kokoa näin oma referenssilista.

Tekemätöntä työtä kyllä on, kun vain sopiva tekijä löytyy!

Kesätyö kevytyrittäjänä on riskitön ja vaivaton vaihtoehto sekä sinulle että asiakkaallesi. Kevytyrittäjyys on myös helppoa: sinä teet työt ja asiakkaasi maksaa laskun – UKKO.fi hoitaa kaiken lopun eli laskutuksen, palkanmaksun ja viranomaismaksut ja -tilitykset. Voit siis huoletta keskittyä etsimään asiakkaita ja tienaamaan osaamisellasi!

Päätät itse milloin työsi teet, kenelle teet ja mihin hintaan.

Saat palkkaa!

Ei sitoumuksia ja kiinteitä kuluja – voit aloittaa jo tänään ja lopettaa milloin tahansa.

Laskuta kesätyöt suoraan tilillesi – ilman omaa yritystä!

Nyt vain reippaasti tuumasta toimeen! Kesä on kohta.

Kuvassa kevytyrittäjä ajaa ruohoa

Entä jos olisit kesätöissä kevytyrittäjänä?

Kesätöitä tehdekseen ei enää tarvitse päästä jonkun yrityksen palkkalistoille tai saada kaupungilta kesätyöseteli muutaman viikon työrupeamaa varten. Riittää, että löydät itse osaamisestasi kiinnostuneita asiakkaita ja laskutut tekemästäsi työstä. Niin helppoa sen on!

Palkkaaminen on kulu aina yritykselle, joka sitoutuu sinuun ja sinun työpanokseesi. Molemmille osapuolille on helpompaa, kun tarjoat työpanostasi laskua vastaan. Se on helppo ja vaivaton tapa ostaa työtä, sillä asikkaasi ei tarvitse muuta kuin maksaa lasku. Eikä sinunkaan tarvitse huolehtia veroista tai vakuutuksista, kun ulkoistat tämän homman laskutuspalvelulle. Simppeliä, eikö totta?

Tienaa rahaa kesätöissä kevytyrittäjänä

Me tiedämme, kuinka arvokasta on saada se ensimmäinen kesätyö ja kartuttaa kokemusta sekä ansaita omaa rahaa. Siksi tarjoammekin sinulle tilaisuuden hankkia tärkeitä referenssejä, kokemusta ja kontakteja kevytyrittäjänä UKKO.fi-laskutuspalvelun kautta.

KUvassa kevytyrittäjä maalipensselien kanssa

Kevytyrittäjänä sinun ei tarvitse huolehtia byrokratiasta ja viranomaismaksuista, vaan UKKO.fi tekee sen puolestasi. UKKO.fi-laskutuspalvelun avulla voit laskuttaa samaan tapaan kuin yrittäjä, mutta saat rahat suoraan palkkana tilillesi.

Kevytyrittäjyys on varmasti hauskin ja hyödyllisin tapa tienata kesällä!

Helppo ja riskitön tapa tienata

Takuuvarmasti hauskempi vaihtoehto kesätöille! Kevytyrittäjänä sinun ei tarvitse tehdä paperitöitä vaan voit keskittyä työn tekemiseen.

Käykö kesätyöksi mikä vain? Jääkö kesätöistä muuta käteen kuin rahaa?

Kuinka paljon rahaa saan tililleni?

Testaa tulolaskurillamme helposti, kuinka paljon rahaa saat pankkitilillesi laskutetusta summasta!

Puskaradio teki taikuri-Aatusta kuuluisan

KUvassa Aatu Itkonen taikurina

Aatu aloitti taikurin uransa pienistä keikoista tuttujen juhlissa, mutta puskaradion kautta sana levisi ja nykyisin Aatu on toiminut kevytyrittäjänä jo useamman vuoden.

“Kevytyrittäminen ei ole iästä kiinni, vaan omasta innostuksesta ja mielenkinnosta! Voisiko laskuttaminen enään helpompaa olla? Ei! Kevytyrittäminen laskutuspalvelussa on kyllä yksinkertaista ja viisasta!”

Lue Aatun tarina.

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestä
Leena Honkajuuri

Leena on kokenut viestijä, joka innostuu tarinoista ja auttaa itsenäisiä yrittäjiä saamaan äänensä esille. Vapaa-ajalla Leenan löytää hevosten parista tallilta tai juoksulenkiltä ja yöpöydällä on aina vähintään kolme keskeneräistä kirjaa. Leena on UKKO.fin viestintäpäällikkö.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Vanhempainvapaalla työskentely

    Haluaisitko hyödyntää osaamistasi vanhempainvapaalla? Ala kevytyrittäjäksi! Tiesitkö, että vanhempainvapaalla työskentely sunnuntaina tai arkipyhinä ei vaikuta vanhempainrahaan? Näin on! Kevytyrittäjyys mahdollistaa helpon tavan laskuttaa satunnaiset keikkatyöt ilman omaa yritystä – myös vanhempainvapaalla. UKKO.fi hoitaa laskutuksen, eikä sinun tarvitse murehtia kirjanpidosta tai muista yrittäjän paperitöistä. Päätä itse milloin, kenelle ja mihin hintaan työsi teet. Et tarvitse omaa y-tunnusta, etkä ole kirjanpitovelvollinen Hoidamme paperityöt…

    Lue lisää
  • Työelämä Kuumin trendi sitten startup-boomin! Milloin coworking-tiloista tuli juttu?

    Termeihin coworking, yhteistyötila ja toimistohotelli törmää nyt jatkuvasti – kyseessä on pitkään nousussa ollut trendi, joka tuo yhteen ammattilaiset kaikilta aloilta, fyysisesti. Tyylikkäästi sisustettuja, kompaktisti suunniteltuja ja verkostoitumisen trendissä kylpeviä coworking, eli yhteistyötiloja, avataan nyt huimaa vauhtia ympäri Suomen suuria ja pienempiäkin kaupunkeja. Kyseessä onkin ehkä yksi työelämän kuumimmista trendeistä sitten startup-boomin – kerrassaan ihanaa! Kaikki tiivistyy yrittäjämäiseen työntekoon, joka…

    Lue lisää
  • Työelämä Jännittääkö työhaastattelu? - Harjoittele kaverin kanssa

    Työhaastattelun jännittäminen on normaalia Punastutko helposti? Rupeaako ääni värisemään ja kädet tärisemään? Saatat olla menossa työhaastatteluun. Työhaastattelua pidetään usein piinavana tilanteena ja moni jännittää sitä valtavasti, mikä on yleensä tarpeetonta. (Tietysti välillä haastattelija saattaa olla pelottava peikko joka vain röyhtäilee ja kovistelee työnhakijaa.) Työhaastattelussa ratkaistaan saatko unelmiesi työpaikan, sen vuoksi on tärkeää olla parhaimmillaan ja esiintyä edukseen. Parhaan tuloksen saamiseksi …

    Lue lisää