Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Musiikkialan isoimpien levy-yhtiöiden parissa yrittäminen oli Henkalle antoisa kokemus

henkka

Pian kolmen vuoden ajan  UKKO.fin kumppanuuksista vastannut Henkka Korpela on toiminut yrittäjänä aiemmalla työurallaan. Kokemukset yrittäjyydestä olivat antoisat, ja yrittäjyyden kautta saadut opit edelleen mielessä. Ne ovat auttaneet Henkkaa paljon nykyisessäkin työssä. Asettuminen yrittäjän saappaisiin on paljon helpompaa, kun itse nähnyt sen maailman.

– Nyt olen viime vuodet itse päässyt kannustamaan ja vaikuttamaan muiden onnistumiseen sen oman yrittäjäpolun rakentamisessa. Se on aivan mahtava juttu! Omasta yrittäjyydestä jäi niin paljon käteen, erityisesti paljon tietoa ja oppia. Kaikkien kyllä kannattaa yrittää, kannustaa Henkka.

Oman yrittäjyyden Henkka muistelee aloittaneensa kovalla kirjojen ahmimisella. Kun yrittäjyyden liekki syttyi, oli halu oppia ja tietää enemmän valtava.

– Luin paljon kirjoja, ja sitä kautta oma näkemys vahvistui ja maailmankuvakin muuttui. Yrittäminen oli silloin minulle se juttu, jonka kautta pääsin tekemään sitä mitä halusin ja oppimaan nopeasti uusia asioita, Henkka muistelee.

Lukemisen kautta Henkka kertoi löytäneensä inspiraation ja motivaation itse tekemiseen omassa yrittäjyydessään. Sitä kautta myös rakentui erityisesti se näkemys, että aina kannattaa yrittää.

– Kaikki me olemme vain ihmisiä, eikä onnistumiseen ja menestymiseen ole olemassa mitään taikuutta. Kun luin säännöllisesti eri aiheista, tämä ajatus vain vahvistui. Lueskelin päivisin teoksia mitkä käsittelivät yrittäjyyttä, strategiaa, johtamista ja myyntiä. Illat menivät elämäkertojen parissa. Ne ovat helppoa luettavaa päivän päätteeksi, kun ei jaksa välttämättä lukea mitään kovin raskasta luettavaa. Huomasin, että ne aiheet joista luin, vahvistivat oman tekemiseni tuotosta, Henkka kertoo.  

Vuonna 2016 Henkka rohkeni perustaa oman toiminimen. Perustaminen lähti oikeastaan asiakkailta.

– Minulla oli muutamia asiakaskeissejä, ja ideoimme yhdessä tuotteistamista esimerkiksi omiin brändien logoihin liittyen. Seuraavana vuonna oli jo koossa hyvä asiakassalkku, mukana oli muun muassa Suomen musiikkialan isoimpia levy-yhtiöitä. Siinä oli kyllä iso pala purtavaksi. Siihen päästiin ihan yksinkertaisesti sillä, että teki paljon sitä asiakashankintaa ihan meilitse ja soittamalla. Siinä sai tehdä duunia ja uskoa siihen omaan juttuun. 

– Samaan aikaan, kun oli kova usko omaan juttuun, oli kyllä myös tietynlainen naiivius siihen tekemiseen. Mutta sekin oli vain etu siinä hommassa, Henkka naureskelee.  

Kun perhe kasvoi toisella lapsella vuoden 2017 lopussa, piti oma ajankäyttö pohtia uudelleen.

– Seuraavana vuonna totesin, että oma aika ei riitä tähän; tekemistä olisi paljon eikä vielä tarpeeksi pääomaa kasvulle, joten päätin jättää yrittäjyyden. Vaikka se homma keskeytyi, oppi siitä kuitenkin jäi – etenkin alun haasteiden jälkeen. 

–  Omaan juttuun oli kova usko, ja työssä piti olla erityisen johdonmukainen ja kärsivällinen sekä tehdä määrätietoisesti. Ne ovat isoja asioita kaikessa työelämässä. Vaikka se tie loppuikin silloin, niin ikinä ei tiedä mitä tulevaisuus tuo. Magee kokemus se oli, Henkka summaa.

Tällä hetkellä Henkka kertoo kantavansa omista kokemuksistaan yrittäjänä mukana etenkin sen opin, että asiakas tulee aina ensin. Ilman asiakkaitahan ei olisi bisnestä.

– Kannattaa myös muistaa, että on hyvä delegoida eteenpäin sellaista mitä joku muu osaa paremmin. Kaikkea ei tarvitse osata tehdä itse. Pääasia on tuntea oma tontti ja hoitaa se hyvin, Henkka kiteyttää.

Henkan lukuvinkit:

  • Managing Oneself – Peter F. Drucker (Harvard Business Review Classics)
  • How To Win Friends and Influence People – Dale Carnegie (tieto ei täysin relevanttia 2021, mutta konseptien ymmärtäminen on tärkeää, voi välttää monenmoista sudenkuoppaa )
  • Shoe Dog – Phil Knight (Inspiroiva tarina Niken synnystä)
  • Seneca Elämän Lyhyydestä- Juhana Torkki

Lisäksi 5+ vinkkiä oman polkunsa rakentajille

  1.       Usko itseesi ja muista olla johdonmukainen
  2.       Rautainen itsetunto
  3.       Tee määrätietoisesti töitä ja ole kärsivällinen
  4.       Innostu haasteista ja tekemisestä
  5.       Empatia itseään kohtaan, ole rehellinen tunteillesi

+ Näe virheet mahdollisuutena oppia 

Tutustu muihin ukkolaisiin täältä >>

Lisää inspiroivia yrittäjyystarinoita >>

Leena Honkajuuri

Leena on kokenut viestijä, joka innostuu tarinoista ja auttaa itsenäisiä yrittäjiä saamaan äänensä esille. Vapaa-ajalla Leenan löytää hevosten parista tallilta tai joogasta ja yöpöydällä on aina vähintään kolme keskeneräistä kirjaa.

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista UKKO.fi:n koronakysely: Kevytyrittäjillä on uskoa tulevaisuuteen

    Suomen suurimman kevytryrittäjyyspalvelu UKKO.fi:n käyttäjilleen tekemä koronakysely kertoo, että kulunut vuosi ja korona ovat vaikuttaneet monin tavoin kevytyrittäjien työhön ja työn tekemiseen. Kysely oli avoinna vastaajille toukokuun alussa ja vastaajia oli yhteensä 727. – Olemme olleet huolissamme siitä, miten korona on vaikuttanut eri toimialoilla. Halusimme tietää tarkemmin, millainen vuosi kevytyrittäjillä on ollut, ja miten erilaiset rajoitukset ja muutokset ovat vaikuttaneet…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Mitä kaikkea tapahtui vuonna 2014?

    Kaunis valkoinen joulu on takanapäin ja jouluruokia on vedetty enemmän kuin laki sallii. Uuden vuoden kunniaksi istahdimme vielä hetkeksi alas ja kävimme läpi mitä kaikkea ehtikään viime vuoden aikana tapahtua.   Alkuvuosi messujen ja rekrytoinnin merkeissä Alkuvuonna olimme mukana monessa tapahtumassa ja näistä suurimmat olivat Lahden Duuniexpo ja Oma Yritys 14-tapahtuma. Meille on tärkeätä osallistua eri puolella Suomea järjestettäviin messuihin ja tapahtumiin, koska…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista UKKO.fi:n Kevytyrittäjyysopas– perustiedot yksissä kansissa!

    Kevytyrittäjyysoppaamme kokoaa yksiin kansiin perustiedot siitä, mitä kevytyrittäjyys on ja kenelle se sopii. Tutustu oppaaseen tästä Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat ryhtyneet kevytyrittäjiksi ja kevytyrittäjyys on työelämän uusi suunta. Työtapa kiinnostaa monia, sillä sen avulla voit itse hallita omaa työuraasi. Saat paitsi vapauden tehdä sitä mitä rakastat, myös valita milloin, kenelle ja mihin hintaan töitä teet. Laskutuspalvelu hoitaa kaiken byrokratian ja…

    Lue lisää