Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Sähköinen taloushallinto tehostaa työskentelyäsi

sahköinen-taloushallinto-tietokone

Digitalisaatio on pyyhkäissyt myös taloushallinnon yli. Tänä päivänä laskut kulkevat automaattisesti kirjanpitoon, arkistot ja tilikartat löytyvät mappien ja kansioiden sijaan pilvestä. Sähköistymisen myötä myös kirjanpitäjällä on enemmän aikaa keskittyä neuvomaan ja auttamaan sinua oikeissa kysymyksissä.

Kokosimme alle vielä muutamia merkittävimpiä hyötyjä, joita sähköinen taloushallinto mahdollistaa!

Ajan säästö

Sähköisen taloushallinnon ohjelman avulla vähennät taloushallinnon rutiinitöihin kuluvaa aikaa, jolloin voit keskittyä entistä paremmin ydintoimintaasi. Säästämäsi ajan voit käyttää tehokkaammin esimerkiksi työstä palautumiseen ja lepoon.

Kustannussäästöt

Sähköinen taloushallinto säästää rahaa perinteiseen taloushallintoon verrattuna. Esimerkiksi UKKO Toiminimiyrittäjyys -palvelusta maksat vain kertyneen liikevaihdon mukaisesti. Palvelussa kaikki toiminnot ovat ilman rajoituksia.

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Hyvästit papereille

Sähköisen taloushallinnon myötä poistuu myös papereiden kuljettaminen tilitoimistoihin. Mikäli tämä on kuitenkin mieluisaa puuhaa, voi olla hyvä pysyä perinteisessä taloushallinnon mallissa. UKKO Toiminimiyrittäjyydessä sinun ei kuitenkaan tarvitse kiikuttaa fyysisesti paperinippuja, vaan voit ottaa niistä valokuvat ja parilla klikkauksella ne siirtyvät ohjelmaamme. Paperittomuus myös säästää luontoa, ja siten se on myös ekoteko.

Sähköinen taloushallinto

Reaaliaikaisuus

Sähköistymisen myötä sinun ei tarvitse enää odottaa kuukautta, että kirjanpitosi olisi valmis. Näet taloustilanteesi aina reaaliaikaisesti paikasta riippumatta. Reaaliaikaisuus hyödyttää myös esimerkiksi tulevaisuuden ennustamisessa. UKKO Toiminimiyrittäjyydessä osto- ja myyntilaskut löytyvät helposti saman ohjelman alta ja niitä on helppo tarkastella jälkikäteen vaikkapa mökiltä tai ulkomailta käsin. Huoli ja stressikin pienenevät, kun talouden tiedot ovat aina ajan tasalla.

Helppous ja tuki aina saatavilla

UKKO Toiminimiyrittäjyys -ohjelman käyttö on helppoa ja tukea saa aina palvelutiimiltämme niin taloushallinnon kiemuroihin kuin myös teknillisiin kysymyksiin palvelumme käytöstä.

Kenelle sähköinen taloushallinto sopii?

Sähköinen taloushallinto soveltuu kaikenkokoisille yrityksille. Me suosittelemme, että sähköinen taloushallinto kannattaa ottaa jo varhaisessa vaiheessa käyttöön, sillä siirtyminen uudenaikaiseen ohjelmaan onnistuu erityisen helposti prosessien ollessa vielä yksinkertaisia.

Sähköisen taloushallinnon myötä pienyrittäjät, kuten esimerkiksi toiminimiyrittäjät, eivät tarvitse erikseen tilitoimistoa tai kirjanpitäjää. UKKO Toiminimiyrittäjyyden avulla hoidat osto- ja myyntilaskut, kuvaat kuitit puhelimellasi suoraan järjestelmään ja muutamalla klikkauksella niistä muodostuu kirjanpitoaineisto. Automatisoitu järjestelmämme käsittelee tositteesi, mikä tehostaa huomattavasti työntekoa ja säästää kuluja. UKKO Toiminimiyrittäjyyden käyttöönotto on mahdollista myös kesken tilikauden.

Parasta ohjelmassa on, että maksat oikeasti vain liikevaihtosi mukaan. Mikäli liikevaihtosi on hyvin pienimuotoista, maksat palvelustamme vain vähäisen summan. Tutustu UKKO Toiminimiyrittäjyyden hinnastoon tarkemmin täällä ja ominaisuuksiin täällä: Kirjanpito-ohjelma UKKO Toiminimiyrittäjyys.

Sähköinen taloushallinto kokemuksia

Yksinkertainen, helppokäyttöinen ohjelma, joka on sopinut täydellisesti minun tarpeisiini! Olen aina saanut vastaukset kysymyksiini todella nopeasti niin chatissa kuin soittamalla. – Kari Saarinen, kiinteistöhuollon ammattilainen

Ohjelman hinta/laatu-suhde kohdallaan. Selkeä ohjelma, jota on alun opastuksen jälkeen helppo käyttää, vaikka aikaisempaa kokemusta kirjanpidosta ei ole. – Timo Niemi, maalari

Olen hoitanut edullisesti ja vaivattomasti yritykseni kuukausittaisen kirjanpidon UKKO Pron avulla (nykyinen UKKO Toiminimiyrittäjyys -palvelu). Hyvä asiakaspalvelu ja IT-tuki. Plussaa ammattikirjanpitäjän tuesta! – Kaija Turunen, graafinen suunnittelija

Kiinteä kuukausihinta ilman piilokuluja, moderni, helppokäyttöinen kirjanpitopalvelu. – Jaana Paasonen, fysioterapeutti

Olen aloittava yrittäjä, joten minulla on ollut paljon kysymyksiä verotuksesta markkinointiin. Olen aina saanut vastaukset kysymyksiini! Ohjelma selkeä käyttää, ja IT-tuki jeesannut tarvittaessa. Suosittelen! – Mika Lahtinen, konsultti

 

Kirjoittaja Suvi Kylmälä

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Muita artikkeleita aiheesta Taloushallinto:

  • Taloushallinto Mietityttävätkö lomakorvaukset - Täällä tietopaketti!

    Työntekijän vuosiloma on palkallista aikaa, joten työntekijöitä palkkaavan yrityksen on valmistauduttava myös siihen, että loma-ajaltakin palkkaa on maksettava. Niin kutsuttua lomakorvausta maksetaan siis vuosiloman ajalta, ja se perustuu vuosilomalakiin. Lomakorvauksen määrä Työntekijän oikeuksiin kuuluu saada lomansa ajalta vähintään säännönmukainen tai keskimääräinen palkkansa, joka hänellä työssä ollessaankin on. Oikeus on myös lomaan, joten lomakorvauksia ei työntekijöitä palkkaava yritys pääse kiertämään. Lomakorvauksen…

    Lue lisää
  • Taloushallinto Itsenäisen yrittäjän tärkeät päivämäärät ja luvut vuonna 2024

    Kokosimme tähän artikkeliin vuoden 2024 päivämäärät, jotka yrittäjän on hyvä merkitä omaan kalenteriinsa. Artikkelin lopusta löydät myös merkittävät tänä vuonna muuttuvat luvut, jotka vaikuttavat yrittäjän arkeen. Nappaa tästä tärkeät päivät talteen!  Yrittäjällä on usein monta rautaa tulessa, eikä huolista vähäisin ole se, tuleeko verot maksettua ajoissa ja viranomaisilmoitukset tehtyä. Siksi laadimme tämän muistilistan. Tässä listassa on vuoden 2024 tärkeät päivät…

    Lue lisää
  • Taloushallinto Pienyrittäjän kirjanpito - 5 syytä valita UKKO Toiminimi

    Miten UKKO Toiminimi ja sen sisältämä pienyrittäjän kirjanpito -ominaisuus eroavat perinteisistä vanhan liiton tilitoimistoista ja heidän tarjoamistaan palveluistaan? Mikä tekee UKKO Toiminimi -palvelusta niin ainutlaatuisen, että se säästää pienyrittäjän aikaa tuottavampaan tekemiseen? Tässä artikkelissa on listattuna viisi syytä, jotka ottavat päähän perinteisissä tilitoimistossa – tai oikeastaan syyt miksi UKKO Toiminimi -palvelu ja sen sisältämä pienyrityksen eli esim. toiminimen kirjanpito kannattaa…

    Lue lisää