Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Piia on aktiivinen luontoihminen, joka rakastaa ihmisten parissa työskentelyä

viikon-kevytyrittaja-piia-ratava

Hei! Olen Piia Ratava, 35-vuotias, monella eri alalla työskennellyt luontoimmeinen. Koulutukseltani olen mm. erä- ja luonto-opas, luonto-ohjaaja, yrttineuvoja ja eläintenhoitaja.

Asiakaspalvelu, ympäristökasvatus ja vapaaehtoistyöt ovat myös iso osa työhistoriaani. Tärkeimmät kouluttajani ovat kolme rakasta poikaani ? Tällä hetkellä asustelen Kuopiossa, mutta kotipaikkani on kauniin Oulujärven rannalla.

Mitä teet?

Järjestän opastettuja luontoretkiä, -kursseja, kerhoja vaikkapa Tyhy-päiville tai synttäri- ja polttariporukoille. Erityisen lähellä sydäntäni on talviretkeily ja ulkona nukkuminen ja näissä taidoissa opastaminen. Toisaalta kesäaikaan mahtavinta on pitää villiyrttikursseja aina parin tunnin retkistä yön yli kursseihin, niin ruoka- kuin rohtokäytöstä.

Upeinta on nähdä innostus kurssilaisen silmissä, kun hän hoksaa vaikkapa luonnon tarjoamat ilmaiset herkut ja rohdot, villiyrtit!

Myös maastomuonitukset, ulkoilmakokousten kahvitukset ja ympäristökasvatus kuuluvat repertuaariini. Teen opastuksia myös englanniksi. Tapahtumat räätälöidään aina asiakkaan toiveiden mukaan.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Halusin kokeilla yrittäjyyttä Kuopion alueella kevyesti, sillä kolmen lapsen äitinä en ole vielä rohjennut ottaa askelta täysin yrittäjyyden varaan. Teen samalla myös mm. kahvilan myyjän ja ympäristökasvattajan töitä, joten kevytyrittäjyys oli helppo yhdistää niihin!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallista 8-16 työpäivää en halua, vaan nimenomaan pidän siitä, että työpäivät ovat erilaisia. Riippuen työkeikan luonteesta, aikaa menee suunnitteluun ja valmisteluun, sillä usein esimerkiksi synttäriretket ovat kertaluonteisia ja kullakin asiakkaalla on omat erityistoiveensa (esim. livemusiikkia nuotiolla, vegaanit tarjoilut, esteetön reitti ja niin edelleen).

Kurssit, joissa valmistetaan villiyrttivoiteita tai vaikkapa ruokaa maastossa, vaativat enemmän valmistelua kuin useasti kesässä toistuvat teorialuennot. Peruspäivä villiyrttejä opettaessa koostuu parin tunnin luennosta, ulkona tehtävästä retkestä, jossa yrttejä opetellaan käytännössä ja lopuksi niistä kokkaillaan herkullinen kolmen ruokalajin menu.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Upeinta on nähdä innostus kurssilaisen silmissä, kun hän hoksaa vaikkapa luonnon tarjoamat ilmaiset herkut ja rohdot, villiyrtit! Tai kiitollisuus siitä, että on avullani uskaltanut vihdoin nukkumaan yön ulkona laavulla. Se, että saa auttaa lapsia ja aikuisia takaisin luonnon pariin.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Markkinointi olisi tärkeää osata hyvin, jotta mainokset löytäisivät kohteensa; siinä on vielä parantamista. Ja luonnostahan toki oppii joka ikinen päivä lisää – siinä ei tule koskaan valmiiksi, enkä haluakaan!

Terveisesi ja vinkkisi muille kevytyrittäjille

Uskaltakaa tehdä sitä, mitä oikeasti haluatte, sillä tämä elämä on aivan liian lyhyt pähkäilyyn. Verkostoitumisen merkitys on valtava – onneksi täällä Savossa on ihan huikean mahtavia immeisiä, keiden kanssa tehdä yhteistyötä!

Ja muistakaa nauraa itsellenne ?

Ota yhteyttä Piiaan ja buukkaa häneltä luontoretki tai -kurssi!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksemme?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja käy kertomassa tietosi lomakkeeseen.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kosmetologi ja bloggaaja Charlotta Takkula

    Viikon Kevytyrittäjä Charlotta Takkula tekee kosmetologin ja meikkaajan töitä sekä kirjoittaa blogia. Kuka olet? Olen Charlotta, 21-vuotias yrittäjänalku Helsingistä. Ammatiltani olen kosmetologi. Mitä teet? Tällä hetkellä teen keikkaluontoisesti kosmetologin ja meikkaajan töitä sekä kirjoitan blogia. Kauneudenhoito on aina ollut lähellä sydäntäni, samoin kirjoittaminen, joten näiden kahden yhdistäminen on täydellinen työ minulle. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Halusin kokeilla siipiäni yrittäjänä, ja eräs asiakas halusi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Meribiologi Päivi: “Jos minun pitäisikin tehdä tulevaisuudessa jotain muuta työtä, tekisin sitä mielelläni edelleen tällä tavoin yrittäjämäisesti”

    Kirkkonummelainen Päivi Hakanen toimii konsulttina määrittäen kasviplanktonnäytteitä. Hänen työpäivänsä toimivat mukavan vapaalla aikataululla, mikä sopii mainiosti yhteen hektisen pikkulapsiarjen kanssa. Päivi löysi intohimon nykyistä työtään kohtaan yliopistoaikoina, kun hän teki maisterin lopputyönsä kasviplanktonista. Hänelle tuli selväksi, että haluaisi tehdä vastaavia töitä myös ammatikseen. Valmistuttuaan Päivi teki jonkin aikaa jatko-opintoja ja työskenteli myös tutkijana määrittäen Itämeren näytteitä Suomen ympäristökeskuksessa. – Sitten…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Mikael Multasuo kääntää ja oikolukee kevytyrittäjänä

    Olen Mikael Multasuo, 24-vuotias kieltenopettajaopiskelija Oulusta. Opiskelen tällä hetkellä kuudetta vuotta Oulun yliopistossa, jossa suoritan sekä pohjoismaisen filologian aineenopettajan opintoja että englantilaisen filologian maisterivaiheen opintoja. Ensimmäinen tutkintoni on käytännössä valmistumista vaille valmis, mutta toisen osalta jäljellä on reilu vuosi, ja siksi osa-aikatyö kevytyrittäjyyden kautta on edelleen ajankohtaista ja tarpeellista. Mitä teet? Kävin opetusharjoitteluni vuonna 2017, jonka jälkeen sain idean oman…

    Lue lisää