Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Kristiina nauttii sisällöntuotannosta päivätyönsä ohessa

viikon-kevytyrittaja-kristiina-mehto

Hei! Olen Kristiina Mehto, varhaiskasvatuksen opettaja Helsingistä Kokopäivätyöltäni olen varhaiskasvatuksen opettaja esiopetuksessa. Tuotan sen ohessa sisältöä eri somekanaviini.

Mitä teet?

Kaikki alkoi blogistani Kauniimpaa kuin koskaan reilut neljä vuotta sitten. Blogini ympärille on rakentunut sisällöntuotantoa Instagramiin, Facebookiin ja viimeisimpänä Tiktokiin. Lisäksi minulla on Oriflamen verkkokauppa.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Olin nähnyt UKKO.fi:n mainoksia usein, ja kun Kauniimpaa kuin koskaan alkoi pikkuhiljaa myös tuottaa, sain yhteistöistä myös rahapalkkioita. Näin valintani kevytyrittäjäksi ryhtymisestä oli helppo.

Lisäksi Oriflamen verkkokaupan laskutus hoituu myös kätevästi UKKO.fi:n kautta. UKKO.fi:n palvelu on ensiluokkaista ja luotettavaa!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Teen kokopäivätöitä esiopetuksessa ja somekanaviin teen sisältöä iltaisin ja viikonloppuisin. Tykkään sisällöntuotannosta niin paljon, että teen sitä lukuisia tunteja viikossa.

Mikä on hienointa työssäsi?

Seuraajani! On ollut mukavaa tutustua uusiin ihmisiin. Lisäksi nautin sisällöntuottamisesta – valokuvaamisesta ja tekstien kirjoittamisesta. Yhteistyöt ovat myös hieno juttu.

Punainen kukka ja mustekynä

Mikä sinua inspiroi eniten toiminnassasi, ja millaisia tavoitteita sinulla on sen suhteen?

Seuraajien reaktiot sisältöihin ovat innostavia ja onnistuneet yhteistyöt antavat lisää tsemppiä. Seuraajamäärien kasvattaminen eri kanaviin on aina yksi tavoitteeni. Pidän työstäni niin paljon, että voisin tehdä sisältöä myös muille, esimerkiksi yrityksille.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Ehkä laskutusasioissa ? Mutta toisaalta, eihän minun tarvitse, kun on tämä UKKO.fi!

Terveisesi ja vinkkisi muille kevytyrittäjille tai kevytyrittäjyydestä kiinnostuneille

Itselleni tämä on ollut juuri sopiva! Kokopäivätyössä ollessa kevytyrittäjyys on loistava ratkaisu.

Linkit Kristiinan blogiin ja sosiaalisen median kanaville

Blogi: Kauniinpaa kuin koskaan
Instagram: kauniinpaakuinkoskaan

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksemme?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa alta ja käy kertomassa tietosi lomakkeeseen.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kosmetologi ja bloggaaja Charlotta Takkula

    Viikon Kevytyrittäjä Charlotta Takkula tekee kosmetologin ja meikkaajan töitä sekä kirjoittaa blogia. Kuka olet? Olen Charlotta, 21-vuotias yrittäjänalku Helsingistä. Ammatiltani olen kosmetologi. Mitä teet? Tällä hetkellä teen keikkaluontoisesti kosmetologin ja meikkaajan töitä sekä kirjoitan blogia. Kauneudenhoito on aina ollut lähellä sydäntäni, samoin kirjoittaminen, joten näiden kahden yhdistäminen on täydellinen työ minulle. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Halusin kokeilla siipiäni yrittäjänä, ja eräs asiakas halusi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sonja Siikanen on helposti lähestyttävä valokuvaaja, joka saa kuvattavan rentoutumaan

    Olen Sonja Siikanen, kohta 25-vuotias valokuvaaja ja journalistiopiskelija Turusta. Asun kumppanini kanssa Portsassa, käyn Kupittaalla koulussa ja työkeikoilla ympäri Etelä-Suomen. Mitä teet? Journalistiopinnoista huolimatta olen edelleen ensisijaisesti valokuvaaja. Olen vahvimmillani henkilökuvauksessa ja dokumentaarisessa tapahtumakuvauksessa. Olen saanut paljon palautetta siitä, että kamerani edessä on helppo olla, ja yleensä pahinkin jännittäjä yllättyy myös tuloksista positiivisesti! Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Oman yrityksen perustaminen ei…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Elämäntapayrittäjä toivoo mahdollisimman pitkää uraa yrittäjänä

    Pia Lehtinen pyörittää joogakoulu Mysore Yoga Helsinkiä Sörnäisissä Helsingissä. Vuodesta 2017 alkaen yrittäjänä toimineelle Pialle oman joogasalin ja yrityksen perustaminen oli aina ollut leikkisä haave – yrittäjyys itsessään ei ollut hänelle se juttu, vaan päämääränä siinsi oma joogasali. Päätös yrittäjyydestä syntyi nopeasti. Vaihtoehtoina olivat ulkomaille lähteminen joogaa opettamaan tai astanga-joogan opetustarjonnan laajentaminen pääkaupunkiseudulla. Pia Lehtinen kertoo, että yrittäjyys tuntui parhaalta…

    Lue lisää