Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Rohkea asiakasrajaus voi näyttää tältä: Lisa McWhirter kuvaa vain pariskuntia, jotka karkaavat naimisiin Islannissa

valokuvaaja-lisa-mcwhirter-haapari-islannissa-paakuva

Valokuvaaja Lisa McWhirter asuu Suomessa, mutta hänen asiakkaansa tulevat eri puolilta maailmaa. Hän pääsee kohtaamaan heidät kasvokkain Islannissa. McWhirterille ja hänen kuvaustaidoilleen löytyy kysyntää: "Kalenterini on buukattu täyteen syksyyn 2022 asti!"

Jylhiä vesiputouksia, mustaa hiekkaa, tulivuoria, sumua, pylväsmäisiä kallioita. Nämä upeat maisemat taltioituvat turkulaisen Lisa McWhirterin kuvaamien hääparien taustalle. Hän on keskittynyt tekemään häävalokuvausta nimenomaan Islannin persoonallisessa, unenomaisessa luonnossa.

Itse asiassa kyseessä on eräs hääkuvauksen alalaji, elopement-kuvaus. McWhirterin asiakaskuntaa ovat pariskunnat, jotka eivät koe isoja hääjuhlia omaksi jutukseen, vaan karkaavat mieluummin naimisiin kahdestaan. Konsepti on hyvin suosittu varsinkin Yhdysvalloissa, mutta Suomessa se on toistaiseksi melko tuntematon.

”Suomalaisten perinteisyyden isoja sukuhäitä kohtaan huomasi hyvin, kun vielä tein hääkuvausta täällä. Nykyiset asiakkaani ovatkin pääasiassa yhdysvaltalaisia; he tahtovat juhlistaa häitään uusilla kokemuksilla ja seikkailulla, ja niitä Islanti heille tosiaan tarjoaa.”

Yrittäjän keskittyminen suppeaan asiakaskuntaan voi olla hyvinkin epävarmaa. McWhirter kuitenkin kertoo, ettei asiakkaiden löytäminen ole tuottanut hänelle vaikeuksia.

”Olen hyödyntänyt ahkerasti hakukoneoptimointia verkkosivuillani, se on ollut erittäin tehokas keino. Olen tavoittanut paljon asiakkaita myös Instagram Reelsien kautta.”

”Uskokaa tai älkää, mutta kuvauskalenterini on buukattu täyteen ensi vuoden syksyyn asti!”

Asiakkaista on tullut jopa ystäviä

McWhirter on onnellinen, että rohkaistui työllistämään itsensä ulkomaille ja on menestynyt siinä erinomaisesti. Hän asuu osan vuodesta Suomessa, osan Islannissa, ja vuorottelu kahden maan välillä on tuntunut hänestä helpolta.

"Suunnittelen aina tietyn ajankohdan, jonka vietän Islannissa ja myyn palvelujani sen mukaisesti. Tähän mennessä kuvauskeikkoja on peruttu vain kahdesti, ja nekin johtuivat koronapandemiasta. Onneksi ne eivät kuitenkaan peruuntuneet kokonaan, vaan siirtyivät vain eteenpäin puolella vuodella."

Se, missä McWhirter milloinkin pitää majapaikkaa Islannissa ollessaan, vaihtelee. Usein hän saa asua pääkaupunki Reykjavikissa asuvan ystävänsä luona; jos kuvauskeikka kuitenkin sisältää paljon matkustamista, pyrkii hän löytämään majoituksen vihkipaikan lähettyviltä.

Aikaisemmin hän on tehnyt elopement-kuvauksia muissakin maissa – muun muassa Intiassa ja Saharan autiomaalla – mutta on menettänyt sydämensä nimenomaan Islannille.

”Täältä taas löytyy jatkuvasti jotain uutta ja tutkimatonta! Rakastan Islannin luontoa jäätiköineen, vesiputouksineen ja vuorineen. On myös hauskaa, kuinka lampaat kulkevat täällä vapaana ja niitä voi nähdä kiipeilemässä vuoria pitkin.”

Vaikka McWhirter pääsee kohtaamaan asiakkaansa kasvokkain vasta paikan päällä, onnistuu yhteydenpito hyvin myös etukäteen sähköpostin tai Google Meetsin välityksellä. Kuvausten suunnittelut aloitetaan tätä kautta; palveluvalikoimaan kuuluu kolme erilaista pakettia, joista hääpari voi valita itselleen sopivimman.

"Paketista riippuen he voivat saada minulta myös esimerkiksi vinkkejä matkansa ja hääpäivän suunnitteluun, tietoiskun islantilaisesta kulttuurista, ehdotuksia majoituspaikoista ja ravintoloista sekä 49-sivuisen oppaan elopement-häiden suunnitteluun."

Islanti on käynyt McWhirterille kerta kerralta tutummaksi, mutta hänen monelle hänen asiakkaalleen se on täysin uutta maaperää. Niinpä hän saa tehdä jonkin verran selvitystä ja tutkimustyötä kuvauksia varten.

"Etsin hyviä kuvauspaikkoja ja otan selvää niihin mahdollisesti liittyvistä luvista. Tässä hiljattain olen jopa selvitellyt, miten katuvalot ovat talvella yöaikaan päällä itäisessä Islannissa."

Suurin osa hääpareista on saapunut paikan päälle go with the flow -asenteella: yhdessä suunniteltu aikajana vihkimiselle ja kuvaukselle antaa reissulle hyvän rungon, mutta viime hetken muutoksiin suhtaudutaan avoimesti. Islannin nopeasti muuttuvissa ja toisinaan hieman arvaamattomissa sääoloissa tämä onkin tarpeen.

”Esimerkiksi nyt syyskuussa erästä hääpäivää jouduttiin siirtämään myrskyvaroituksen vuoksi. Islannissa nämä varoitukset tulee ottaa vakavasti: ulkona liikkumista ei suositella ja ajoteitäkin suljetaan."

"Onneksi tälläkin hääparilla oli kuitenkin rento aikataulu, joten siirsimme kuvauksen seuraavalle päivälle ja teimme sen lopulta toisessa kohteessa.”

Jotta hääkuvaukset onnistuisivat, on aina tärkeää, että kuvaajan ja hääparin kemiat kohtaavat. Tämä korostuu etenkin McWhirterin työssä, joka sisältää paljon suunnittelua, järjestelyjä ja yhdessäoloa asiakkaiden kanssa.

"Valokuvaaja voi pahimmillaan olla se tekijä, joka tuottaa hääparille kaikkein eniten stressiä häiden järjestämisessä – esimerkiksi silloin, jos hän on epäluotettava eikä vastaile yhteydenottoihin.”

Tätä ongelmaa hänellä itsellään ei kuitenkaan ole ollut. McWhirter nauttii työssään eniten juuri asiakkaista ja heidän kohtaamisestaan, ja monen hääparin kanssa yhteydenpito on jatkunut myös kuvausten jälkeen. Muutaman asiakkaan kanssa hänellä on jopa muodostunut ystävyyssuhde.

"Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta tähän mennessä kaikki asiakaskokemukseni ovat olleet upeita. Parhaiten mieleeni on jäänyt palaute, jonka mukaan tiesin jopa hääparia itseään paremmin, mitä he halusivat kuvauspaikkojen suhteen!"

"Eräs hääpari jätti minulle myös videotestimoniaalin, mikä oli todella ihanaa. Voit katsoa sen tästä."

Avoin asenne ja uteliaisuus ovat vieneet uraa eteenpäin

Vaikka McWhirterin liiketoiminta on nykyisin hyvin spesifiä, ei idea tullut hänelle heti alussa. ”Elopement-kuvaus Islannissa” -konsepti on selkeytynyt hänelle pikkuhiljaa kokeilujen kautta.

”Mielestäni yrittäjän kannattaa lähteä aluksi kokeilemaan erilaisia juttuja. Erikoistuminen rakentuu yleensä ajan kanssa.”

Hänen urasuunnitelmansa olivat alun perin hyvinkin erilaiset nykyiseen verrattuna, sillä hän valmistui lastenohjaajaksi. Alan huono työllisyystilanne sai hänet innostumaan valokuvauksesta, ja hän lähti opiskelemaan sitä Lahden kansanopistoon.

”Ajatus yrittäjyydestä valokuvaajana syntyi opintojeni aikana. Kävin sitten niiden lisäksi vielä muutaman kuukauden yrittäjyyskurssin. Siitä on nyt kuusi vuotta, kun pistin yritykseni pystyyn."

Toimintansa alussa McWhirter ei rajannut asiakaskuntaansa; häiden lisäksi hän valokuvasi monipuolisesti erilaisia tapahtumia, perheitä, lapsia ja lemmikkejä. Hän uskalsi lähteä edistämään toimintaansa, vaikka ei saanutkaan sitä varten starttirahaa.

"Turun kaupungilla oli silloin starttirahat loppu jo huhtikuussa, vaikka niiden olisi pitänyt riittää koko vuodelle. Rahan myöntäminen on yrittäjälle tietysti aina helpotus; silloin tietää, että vuokran ja muiden laskujen lisäksi on varaa tehdä myös hankintoja yrittäjyystoimintaa varten, ja pystyy muutenkin elättämään itsensä.

"Toisaalta se, etten saanut ollenkaan starttirahaa, opetti minua tekemään asioita hiukan epävarmemmalla pohjalla – ja yrittäjyyshän on aina hieman epävarmaa.”

Varsinkin alussa McWhirter osallistui paljon erilaisiin tapahtumiin, joissa hän pääsi tutustumaan ja verkostoitumaan muiden yrittäjien kanssa. Hän neuvoo muitakin uusia yrittäjiä tekemään näin.

”Se on kannattavaa varsinkin silloin, jos toimii yrittäjänä luovalla alalla ja työskentelee nimenomaan ihmisten kanssa. Itselläni nämä tapahtumat ovat toimineet ponnahduslautana omalla urallani!”

”On ollut myös hienoa huomata, että monista näissä tilaisuuksissa tapaamistani yrittäjistä on tullut ystäviäni. Kannustankin kaikkia uusia yrittäjiä tutustumaan yrittäjäkollegoihinsa. Se voi tuntua jännittävältä ja sitä se oli itsellenkin aluksi – mutta se todella kannattaa.”

Juttu on alun perin julkaistu marraskuussa 2021.

Lisa McWhirterin löydät myös somesta!

Verkkosivut: McWhirter elopements

Instagram: mcwhirterelopements

Lue myös

Luovan alan yrittäjä Nina Laitiala muuttaa pakettiautoon ja saa muutkin tavoittelemaan omia unelmiaan

Jonna jätti asiantuntijatyön toimistossa ja nauttii nyt ulkoilmasta luksustelttailua tarjoavana yrittäjänä

Reija Eva palasi kolmatta kertaa yrittäjäksi: Päätin, että enää en voi luottaa tulevaisuuttani muiden käsiin

Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Ammattibloggaaja ja toiminimiyrittäjä Emilia Huttunen kirjoittaa Mutsis on -blogia ja pyörittää pian neljän lapsen perhettä

    Emilia Huttunen odottaa neljättä lastaan ja laskuttaa samalla sievoisia summia bloggaamisella. Iso perhe, raskausajan haasteet ja kymmeniä tuhansia lukijoita keräävä blogi ovat melkoinen yhtälö. UKKO Toiminimiyrittäjänä Emilia voi kuitenkin päättää itse, minkä verran tekee töitä ja sovittaa työskentelynsä perheen aikatauluihin. Millaista on olla ammattibloggaaja ja mistä keksit aiheita uusiin kirjoituksiin? Blogini sisältö on aina kummunnut aidosta arjestani, joten ideoin uusia kirjoituksia…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sisustuskirvesmies Timo löysi uutta intoa remontoimiseen kevytyrittäjyyden avulla

    Kajaanilainen Timo Leinonen on tehnyt lähes 30-vuotisen urapolkunsa saneeraustöiden parissa. Hänen mielenkiintonsa remontointia kohtaan alkoi 17-vuotiaana, ja näkyy hänen harrastuksissaankin: vapaa-ajalla hän tekee moottoripyörärakentelua. Kevytyrittäjänä Timo on toiminut nelisen vuotta ja kokee saavansa tehdä työtä, josta todella pitää. Töitä on monipuolisesti eri paikoissa ja päivät vaihtelevat. Yrittäjänä Timolle ovat tärkeitä tyytyväiset asiakkaat ja oman remontointijäljen näkeminen. Myös positiiviset asiakaspalautteet ja…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Pasi harjoitteli yrittäjyyttä UKKO.fi:n avulla

    Pasi Ahola, 42, toimi vuodesta 2010 lähtien konsulttina palkkatöissä maksu-tv:n puolella. Siitä lähtien Pasi oli miettinyt työpäivien lomassa, miksi hän tekee töitä jollekin muulle? Töitä voisi hyvin tehdä vain itselleen. Pasi oli aiemmin ollut mukana myös kolmessa startup-yrityksessä. Kokemusta yrityksen pyörittämisestä oli karttunut ja startup-henkeä kerätty taskut täyteen. Vuoden 2013 loppupuolella palkkatyö konsulttina oli vaarassa loppua lomautuksen takia. Se oli viimeinen niitti. Pasi…

    Lue lisää