Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Elmeri Härkönen, eli Dr. Bokeh, järjestää valokuvausretkiä

viikon-kevytyrittaja-Elmeri-Härkönen

Olen Elmeri Härkönen, valokuvaaja, kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja, graafikko ja jatkuvasti itseäni kehittävä suhteellisen onnellinen ihminen, oikea persoona.

Mitä teet?

Olen toiminut media-alalla jo yli 25 vuotta. Perustin taannoin muutamia hyvin ja huonosti menestyneitä IT- ja pelialan yrityksiä. Pidin seitsemän vuoden tauon yrittämisestä, jolloin itseopiskelin muun muassa mediaa, elokuvakäsikirjoitusta ja valokuvausta. Nyt olen kevytyrittäjä.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Kaikista harrastuksistani valokuvaus on avannut minulle eniten ovia, joten halusin tehdä siitä ammattini. Kevytyrittäjyys oli kuin raikas tuulahdus yrittäjän arkeen.

UKKO.fi:n palvelun käyttöönotto oli yksinkertainen prosessi ja läpeensä ajateltu. Kunpa kunnalliset palvelut toimisivat näin!

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Mainostan Hop On -valokuvausretkiä somessa. Järjestän siis valokuvaustapahtumia harrastajille, joissa he pääsevät ohjauksessani kuvaamaan oikeata mallia pienen päiväretken merkeissä.

Kuvaamme yleensä ulkona. Annan positiivista palautetta valokuvaajille ja vinkkejä, kuinka heidän valokuvaus voisi vielä parantua entisestään.

Jälkikäsittelen omat kuvani ja jaan ne osallistujille. Printtaan kuvat niitä tilaaville.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Parasta työssäni on yhteiset hetket nuotiolla onnistuneen kuvaussession jälkeen. Uskomatonta, että nyt saan kehittää omaa valokuvaustaitoani samalla, kun jaan tietoa muille.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Nautin kaikenlaisesta uuden oppimisesta ja kehitän itseäni aina kiinnostuksen kohteen vaatimalla tavalla. Tällä hetkellä kehitän itseäni valokuvausoppaan rooliin.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Olen avoin myös yhteistyöprojekteille. Järjestän yrityksille muun muassa fantasiakuvauksia, joissa muuntaudutaan erilaisiin rooleihin. Olen myös head shot- valokuvaaja eli kuvaan yrityksen edustajat parhaassa valossa.

Käy fiilistelemässä Elmerin Facebook-sivuilla!

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Oletko innokas valokuvaaja ja haluaisit työskennellä kevytyrittäjänä? Lue tarkemmin tästä artikkelista: Kevytyrittäjän työ valokuvaajana.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kesäiset kevytyrittäjät: Susanna Leinonen johdattaa asiakkaansa Tampereen kattojen ylle

    Toinen kesäinen kevytyrittäjämme Susanna Leinonen ryhtyi elämysoppaaksi, kun hänen työnhakunsa keskeytyivät koronakevään aikana. Tämän ohessa hän toimii somemarkkinoijana ja suorittaa viimeistä opiskeluvuottaan. Susanna kehottaa kaikkia nauttimaan rankan kevään jälkeen täysin rinnoin Suomen kesästä ja hyödyntämään kotimaisten yrittäjien palveluita. Olen Susanna, 33-vuotias kevytyrittäjä Ylöjärveltä. Teen elämysoppaan töitä Tampereen Finlaysonilla Roofwalkilla sekä somemarkkinointia Niitty-Seppälän kesätorille. Tällä hetkellä teen töitä Tampereen lisäksi Pälkäneellä.…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Jani tarjoaa kitaratunteja kaikenikäisille ja eritaitoisille!

    Valokuvaaja: Mari Manninen Hei! Olen Jani Kilponen, 29-vuotias kitaristi ja laulaja itä-Helsingistä. Olen itseoppinut muusikko, joka on saanut oppia lukuisilta musiikkipedagogian ammattilaisilta. Minulla on useamman vuoden kokemus kitaransoitosta, live-esiintymisestä, laulujen kirjoittamisesta sekä soitonopetuksesta. Omia tuotoksiani voit kuunnella Facebookissa ja Instagramissa: @janiartist @kaspiankaski @kitaratuntejanuorille Mitä teet? Tarjoan kitaratunteja kaiken ikäisille, tällä hetkellä suurimpana kohderyhmänä ovat nuoret ja nuoret aikuiset. Opetettavieni ei…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Ammattijärjestäjä Milja rakastaa sekamelskoja: "Moni asiakas tuntee häpeää kotinsa kaaoksesta"

    22-vuotiaalle Milja Nivalle yrittäjyys on keino työllistää itsensä mielekkäästi ja omien taitojen mukaisesti. Hän on päivätyönsä ohessa ammattijärjestäjä sivutoimisena yrittäjänä. Milja aikoo jatkaa yrittäjyyttä tulevaisuudessakin, mutta ei epäröi vaihtaa fokustaan, jos löytää uusia kiinnostuksen kohteita. "Mielestäni turhaan pelotellaan, että yrittäjyys olisi kauhean vaikeaa!" Kodin siistinä pitäminen tuottaa monille päänvaivaa. Joillekin paikkojen ja tavaroiden järjestäminen on ikävä urakka; toiset taas turhautuvat, kun…

    Lue lisää