Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Itsensätyöllistäjä, näin huolehdit sosiaalisista kontakteistasi!

itsensatyollistaja

Itsensä työllistämisessä on runsaasti plussapuolia, mutta se voi käydä myös yksinäiseksi. Työmuoto on itsenäinen, eikä alaisia tai työkavereita välttämättä ole.

Sosiaalisten suhteiden vaaliminen on tärkeää, ja ”yksinäiset” työskentelijät voivatkin onneksi keskittyä niihin vapaa-ajallaan. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, kuinka he voivat hoitaa niitä myös työaikanaan!

Itsensätyöllistämisen suosio kasvaa Suomessa jatkuvasti. Yhä useampi kokee olevansa onnellisin työssä, jossa pääsee hyödyntämään todellisia kykyjään ja suunnittelemaan aikataulunsa sekä yhteistyönsä itse. Itsensätyöllistäjiin lukeutuvat muun muassa yksinyrittäjät, kevytyrittäjät, freelancerit ja apurahansaajat.

Itsensätyöllistäjiä toimii hyvin monenlaisilla ammattikentillä, kuten rakennus- ja palvelualalla sekä erityisasiantuntijoina. Työtiloille on monipuolisia vaihtoehtoja; riippuu paljolti työntekijän tarpeista ja työn muodosta, missä ja millainen oman tilan pitäisi olla.

Joillakin itsensätyöllistäjillä on toiminnalleen erillinen toimitila, osa työskentelee asiakkaan luona ja moni hoitaa työt kotoaan käsin.

Itsensätyöllistäjä. Mies ja kissa.

Joustavuuden lisäksi itsensä työllistäminen on hyvin itsenäinen työmuoto, sillä usein heillä ei ole kollegoja – ainakaan vakituisia – eikä palkattuja työntekijöitä. Joillekin itsensätyöllistäjille tämä voi olla negatiivista. Vaikka he nauttisivatkin työstä sinänsä, saattaa heitä vaivata seuran puute.

Itsensätyöllistäjät voivat kuitenkin hyödyntää joustavaa aikatauluaan myös sosiaalisten kontaktiensa ylläpitoon ja uusien luomiseen. Seuraavaksi muutama vinkki siihen, miten tätä muun muassa voi toteuttaa!

Sovi treffejä myös työpäiviin

Yksin työskentelevän on helppo majoittua työpisteelleen koko päiväksi ja ottaa eväätkin mukaan. Jos sovittua lounasaikaa ei ole, saattaa ruokailu jopa unohtua kokonaan.

Tauot ovat mitä otollisin tapa työpäivän rytmittämiseen. Samalla ne ovat hyvä hetki tavata ihmisiä, mikäli tunnet olevasi juttuseuran tarpeessa! Onkin virkistävää vaihtaa tauon ajaksi ympäristöä tai jakaa kuulumisia mukavan tuttavan kanssa.

Onko sinulla hyvä ystävä tai entinen kollega, joka työskentelee tai opiskelee työpisteesi lähettyvillä? Tai tuttava, jolla on joustava aikataulu loman tai vanhempainvapaan vuoksi? Tunnetko mahdollisesti muita, jotka toimivat itsensätyöllistäjinä ja viettävät päivät paljolti itsekseen?

Sovi tuttaviesi kanssa treffejä läheisiin lounaspaikkoihin tai pyydä kaveri vaikka luoksesi kahvitauolle! Tapaamisia voi sopia säännöllisestikin, esimerkiksi tietyille viikonpäiville. Kuten mainittu, itsensä työllistäjän on usein helppo päättää työajat itse ja ruokailla joustavasti; jos treffikumppanin aikataulu ei anna yhtä hyvin periksi, voi tapaamiset ajoittaa hänen taukojensa mukaan.

Itsensätyöllistäjä kahvitauolla.

Kollegojen kanssa tulee jatkuvasti vaihdettua ajatuksia töiden suhteen paitsi tauoilla, myös palavereissa. Itsensätyöllistäjillä heitä ei välttämättä ole, mutta ideoinnin voi hoitaa tauoilla tuttavia tavatessa.

Kun sovit treffejä ystäviesi kanssa, voittekin kuulumisten vaihdon lisäksi puhua siitä, kuinka työnne sujuvat, ja brainstormata yhdessä. Asioiden pohdiskelu muiden kanssa kannattaa aina – se voi synnyttää loistavia ratkaisuja, joita ei yksin olisi välttämättä keksinyt!

Laajenna verkostoasi

Sosiaalisiin kontakteihin kuuluvat luonnollisesti myös erilaiset verkostot ja niihin kuuluvat henkilöt. Varsinkin viime vuosina verkostoitumisesta on tullut muotitermi, jota on hoettu kyllästymiseen asti. Usein siitä puhuttaessa painotetaan sitä, kuinka ilman verkostoja saattaa jäädä täysin ilman työpaikkaa; tämä onkin saanut monen opiskelijan ja uransa aloittaneen pureskelemaan kynsiään.

Verkostoituminen ei kuitenkaan ole mikään mörkö, jota pitäisi stressata liikoja.

Kyse on tuttavuuksista ja yhteistöistä, jotka usein saavat alkunsa jo kouluaikana. Monesti verkostoja ei edes tarvitse erikseen metsästää, vaan ne voivat alkaa kehittyä yllättävissäkin tilanteissa kuin luonnostaan! Olennaista on pitää oma mieli avoimena ja muistaa myös antaa, ei ainoastaan ottaa.

Yrittäjien ja itsensä työllistäjien toiminnassa verkostojen tärkeyttä korostetaan; ilman niitä se naapurustossasi toimiva parturikampaajakaan ei voisi hoitaa liiketoimintaansa. Me kaikki kuitenkin tarvitsemme ainakin jossain määrin verkostoja myös henkilökohtaisessa elämässämme.

Sen lisäksi, että verkostojen kautta voi löytää töitä ja yhteistyökumppaneita, ovat ne keino vilkastuttaa omaa sosiaalista elämää!

On myös mahdollista hypätä mukaan täysin uuteen verkostoon; esimerkiksi erilaiset järjestöt ja kerhot järjestävät erilaisia tapahtumia. Ota halutessasi selvää, milloin lähelläsi pidetään sellaisia ja mene käymään!

Verkostojen kautta saattaa aueta monipuolisia mahdollisuuksia – vähintään juuri sitä seuraa kahvitauoille ja erilaisiin tapahtumiin. Verkostojen kautta voit hyvin löytää myös elinikäisiä ystäviä.

Hanki mentori – tai ryhdy itse sellaiseksi

Mentorointi on vuorovaikutusta, jossa kokenut henkilö (mentori) tapaa kahden kesken vähemmän kokenutta (aktori) ja jakaa tälle osaamistaan. He voivat miettiä yhdessä esimerkiksi aktorin tulevaisuuden tavoitteita ja mentori jakaa neuvojaan osaamisensa ja omien kokemustensa mukaisesti.

Menetelmästä on valtavasti hyötyä molemmille osapuolille.

Tavallisesti mentorilla ja aktorilla on jotain yhteistä; he voivat työskennellä samassa organisaatiossa tai heillä on yhteneväiset uratavoitteet. Menetelmästä on valtavasti hyötyä molemmille osapuolille, sillä aktori tuo usein mukanaan sellaista tietoa, mitä mentori ei välttämättä olisi saanut mitään muuta kautta.

Itsensätyöllistäjä puhelimessa.

Menetelmä on Suomessakin yleistynyt muun muassa työpaikoilla ja ammattijärjestöissä. Mentorin voi kuitenkin halutessaan hankkia myös itsenäisesti lähestymällä esimerkiksi urallaan edennyttä ystävää, kollegaa tai jotain muuta henkilöä, jota ihailee.

Mentorin etsiminen saattaa tuntua jännittävältä, mutta suurin osa ihmisistä on todennäköisesti vain imarreltu, jos häntä pyydetään sellaiseksi.

Mikäli saat itse mentorointipyynnön, ota se vastaan, jos sinulla vain on aikaa ja olet vähänkin kiinnostunut. Tämä on jälleen erinomainen tie sosiaalisten suhteiden ja verkostojen vahvistamiseen!

Hyödynnä tilaisuus – kirjaimellisesti!

Erilaisia koulutuksia, workshopeja ja muita tapahtumia riittää, ja niihin itsensätyöllistäjienkin kannattaa mahdollisuuksien mukaan ehdottomasti osallistua. Osa tilaisuuksista on suunnattu tiettyjen ammattiryhmien edustajille tai liittojen jäsenille, osa taas on avoinna kaikille kiinnostuneille.

Tarkkaile kotikaupunkisi tai lähiseudun tilaisuuksia, ja osallistu niihin mielenkiintosi ja omien tarpeidesi mukaan. Yrittäjille ja yrittäjämäisestä toiminnasta kiinnostuneillekin tapahtumia järjestetään paljon; ne voivat liittyä esimerkiksi toiminnan aloittamiseen tai johonkin sen osa-alueeseen, kuten markkinointiin, esiintymistaitoihin tai rahoitukseen.

Tällaisissa tilanteissa on helppo aloittaa jutustelu ventovieraidenkin kanssa.

Ja taas kerran: tapahtumat ovat erinomainen tilaisuus uusien kontaktien solmimiseen. Jotkin tilaisuudet on tarkoitettu nimenomaan ihmisten tapaamiseen, mutta yleensä kaikenlaisissa tapahtumissa on aikaa vapaalle keskustelulle. Tällaisissa tilanteissa on helppo aloittaa jutustelu ventovieraidenkin kanssa, ovathan hekin tulleet paikalle tutustumaan ja oppimaan uutta.

Yhteisölliset työtilat

Moni yksityisyrittäjä ja muukin itsensä työllistäjä on tyytyväinen saadessaan keskittyä töihinsä rauhassa kotitoimistolla tai muussa työtilassa. Heille riittääkin, että sosiaalisia suhteita hoitaa vapaa-aikana.

Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että kaipaat ympärillesi seuraa myös työaikana, voisit harkita siirtymistä yhteisölliseen työtilaan!

Yhteisölliset työtilat ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan ympäri maailman. Niissä erilaiset yksinään työskentelevät henkilöt – itsensätyöllistäjien lisäksi esimerkiksi opiskelijat ja tutkijat – kerääntyvät samaan tilaan hoitamaan hommiaan.

Tilat on pyritty rakentamaan viihtyisiksi. Yhteisen työskentelytilan lisäksi niissä on usein vuokrattavia tai varattavia toimistoja ja neuvotteluhuoneita sekä keittiö.

Tällainen tila on loistava vaihtoehto sinulle, jos seuran kaipuun lisäksi voit keskittyä töihisi pienen hälinän keskellä. Se on myös kätevä keino tutustua ihmisiin sekä sparrailla puolin ja toisin! Yhteisöllisiä työtiloja löytyy nykyisin ympäri Suomen; jos innostuit, ota selvää oman paikkakuntasi mahdollisuuksista.

Näitä ohjeita noudattamalla toimenkuvasi pysyy itsenäisenä, vaan ei ole enää yksinäistä!

Lue myös

Somen parhaat yrittäjäyhteisöt – mikä porukka sopii juuri sinulle?

Yrittäjyys ystävän kanssa – uhka vai mahdollisuus?

Vieraskynä: Yksinäisyys, yrittäjyyden vähemmän puhuttu puoli

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Viisi pahinta virhettä, jotka voit tehdä työnhaussa

    Työnhaku on lopulta yksinkertainen ja useimmiten melko samankaltaisena toistuva prosessi, jossa pyritään mahdollisimman onnistuneesti saattamaan yhteen työntekijää tarvitseva työnantaja, ja työpaikkaa etsivä työnhakija. Työnhaussa on tärkeää olla rennosti ja aidosti omana itsenään, mutta liika välinpitämättömyys voi kostautua. Kokemus opettaa välttämään suurimmat karikot töitä hakiessa, mutta seuraavana ovat listattuna pahimmat virheet, joihin työnhakija ajattelemattomuuksissaan saattaa sortua. 1. Väärän työpaikan tavoittelu Itselle…

    Lue lisää
  • Työelämä Millaista on työnhaku nykyisin?

    Kesätyönhakuruljanssi tuntuu aikaistuvan vuosi vuodelta. Mitä isompi organisaatio, sitä aiemmin rekrytointi aloitetaan. Monissa yrityksissä, kunnissa ja organisaatioissa kesätyöhaku on aloitettu jo alkuvuodesta. Jos haaveena siintää työpaikka kesäksi, kannattaa työnhaku aloittaa viimeistään nyt. Silti tulevanakin kesänä osa hakijoista, koululaisista ja opiskelijoista, jää kovasta yrityksestä huolimatta ilman työtä, sillä yhtä avoinna olevaa paikkaa kohden voi tulla satoja hakemuksia. Millaista työnhaku nykyään oikein…

    Lue lisää
  • Työelämä Miten pukeutua työhaastatteluun? Nappaa Yrittäjyyskoulun 4 vinkkiä!

    Olet saanut kutsun työhaastatteluun, hienoa! Nyt alkaakin valmistautuminen tärkeää hetkeä varten. Suunnittelet reitin paikan päälle niin, että olet hyvissä ajoin paikalla (tai jos haastattelu pidetään etänä, varmistat, että videotapaamisen käytettävä ohjelma toimii tietokoneellasi) ja keräät kaikki tarvittavat todistukset valmiiksi haastattelupäivää varten. Monille suurimmaksi ongelmaksi saattaa koitua asun valitseminen. Miten työhaastatteluun kannattaisi pukeutua? Onko sillä väliä, miten on pukeutunut? Pukeutuminen on…

    Lue lisää