Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Näin tuhlasimme 10 000 euroa Twitter-mainontaan

nain-tuhlasimme-10 000-euroa-twitter-mainontaan-palavia-seteleita-2

Aina kannattaa yrittää jotain uutta – niin mekin teemme koko ajan. UKKO kokeilee jatkuvasti uusia juttuja, emmekä me säikähdä, vaikka joku kokeilu ei toimisi täydellisesti. Usein on parempi kokeilla, epäonnistua ja ottaa opit talteen, kuin jättää kokonaan yrittämättä.

Hyvä esimerkki tästä työskentelyn tavastamme on vuonna 2014 tekemämme kokeilu, jossa testasimme Twitter-mainontaa. Kokeilu oli lyhyesti kuvattuna epäonnistunut, mutta ei turha: tähän alunperin vuonna 2014 julkaistuun artikkeliin yksi yrityksemme perustajista ja markkinointikonkari Olli Kopakkala on koonnut seikat, jotka opimme tästä kokeilusta. Haluamme jakaa opit muillekin rohkeille yrittäjille ja kannustaa tämän tarinan myötä myös juuri sinua kokeilemaan jotain uutta.

Yksi epäonnistunut markkinointikokeilu ei kaada startuppia – kuten ei meitäkään. Tänä päivänä UKKO on elinvoimainen kasvuyritys ja meidät listattiinkin juuri Suomen suurimmaksi fintech-kasvuyritykseksi Fintech Farmin toimesta.

Tilaa Yrittäjyyskoulun suosituimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi

    Löytöretkemme Twitteriin ja mitä opimme siitä

    Toteutimme syksyn 2014 aikana mainoskampanjan Twitterissä. Kampanja maksoi meille 10 000 euroa ja saimme 25 uutta käyttäjää. Tästä huolimatta kampanja oli varsin onnistunut. Tässä blogikirjoituksessa käymme läpi mitä opimme kampanjasta ja kuinka sinä voit hyödyntää kokemuksiamme oman toimintasi markkinoinnissa.

    Twitter-mainonta

    Twitter-mainonta on ollut mahdollista suurimmilla markkina-alueilla vuodesta 2013 lähtien. Puolisen vuotta sitten kuulimme huhuja, että mainonta on mahdollista myös Suomessa, jos mainosbudjetti on tarpeeksi suuri. Rupesimme selvittämään asiaa ja kävi selväksi, että mainonta on tosiaan mahdollista, kunhan se toteutetaan mediatoimiston kautta. Otimme yhteyttä eri mediatoimistoihin ja löysimme itsellemme sopivan kumppanin. Minimibudjetti Twitter-mainonnassa oli tuohon aikaan 10 000 euroa. Summa on meille valtava, mutta ajattelimme ottaa riskin ja lähteä testamaan Twitter-mainontaa, vielä kun se oli uutta.

    Twitterissä kuten muissakin verkkomainoskanavissa toimitaan huutokauppaperiaatteella, eli se joka tarjoaa suurimman hinnan, saa parhaan näkyvyyden. Kun kilpailua on vähemmän, saa myös mainospaikkoja edullisemmin. Toki myös mainoksen kiinnostavuus vaikuttaa hintaan. Eli kun on ensimmäisenä mukana saa pienen etulyöntiaseman muihin nähden.

    Hehkulamput. Kymppitonni Twitteriin ja mitä opimme siitä.

    Twitter-kampanjan suunnitteleminen

    Halusimme mainostaa Twitterissä, koska sen suomalaiset käyttäjät ovat mielenkiintoinen kohderyhmä. Twitter ei ole lyönyt itseään vielä samalla lailla läpi kuin esimerkiksi Facebook. Suomalaiset Twitter-käyttäjät ovat vielä edelläkävijäryhmää. Myös toimittajat ja poliitikot käyttävät Twitteriä aktiivisesti. Näiden ryhmien tavoittaminen on meille tärkeää, koska palvelumallimme ei vieläkään ole kaikille tuttu.

    Lisäksi halusimme käyttää Twitteriä kirjoittamiemme oppaiden jakelukanavina. Tärkeimpänä tavoitteenamme markkinoinnissa on aina uusien käyttäjien hankkiminen.

    Tavoitteemme olivat siis seuraavat:

    • Palvelun tunnettuuden nostaminen Twitter-käyttäjien keskuudessa
    • Oppaiden latausmäärien kasvattaminen
    • Uusien käyttäjien hankkiminen

    Kampanjan käytännön toteutus

    Kampanja jaettiin kolmeen osa-alueeseen:

    • Brändin esiintuominen
    • Sitouttaminen
    • Uusien käyttäjien hankkiminen

    Näistä kaksi ensimmäistä kampanjaa pyörivät koko kahden kuukauden ajan ja kolmas kampanja käynnistettiin toisen kuukauden aikana. Tarkoituksena oli ensin kertoa Twitter-käyttäjille, mitä kevytyrittäjyys on ja mitä UKKO.fi tekee. Tämän jälkeen tavoitteena oli saada mahdollisimman moni seuraajista liittymään palvelumme käyttäjiksi.

    Brändin esiintuominen

    Toimme UKKO.fi brändiä esiin jakamalla sisältöjä, jotka liittyvät UKKO.fi-palveluun. Tarkoituksena oli saada mahdollisimman moni Twitterin käyttäjä ymmärtämään palvelumme tarkoitus.

    Tässä esimerkki yhdestä mainoksesta:

    Twitter-mainos kevytyrittäjästä

    Kyseessä on hyvin yksinkertainen kuva, jossa kerrotaan mitä Kevytyrittäjyyteen kuuluu. Tämän mainoksen tilastot ovat seuraavanlaiset:

    • 33 uudelleentwiittausta
    • 65 lisäystä suosikiksi
    • 84 000 näyttökertaa
    • 3 000 toimintoa

    Sitouttaminen

    Sitouttaminen-kampanjan tavoitteena oli luoda syvempi yhteys UKKO.fi-palvelun ja käyttäjän välille. Tähän kampanjaan kuului käyttäjien ohjaaminen verkkosivustollemme sekä aiemmin mainittu Markkinointioppaan lataaminen.

    Tässä esimerkki kampanjan mainoksesta:

    Twitter-mainos kirjasta

    Tämän mainoksen tavoitteena on saada käyttäjä siirtymään verkkosivustollemme lataamaan ilmainen Kevytyrittäjän markkinointikirja. Mainoksen tilastot olivat kampanjan lopussa seuraavat:

    • 35 uudelleentwiittausta
    • 53 lisäystä suosikiksi
    • 91 000 näyttökertaa
    • 2 000 toimintoa

    Uusien käyttäjien hankkiminen

    Koko kampanjan tärkeimpänä tavoitteena oli tietenkin uusien käyttäjien hankkiminen. Toteutimme ohjauksen myös mainoskuvan avulla, koska huomasimme ensimmäisen kuukauden aikana, että twiitit jotka sisälsivät kuvan, saivat enemmän klikkauksia.

    Tässä esimerkki kampanjan mainoksesta:

    Twitter-mainos yrityksen perustamisesta

    Mainos johti mietitkö yrityksen perustamista?-sivulle, jossa esitellään kevytyrittäjyyden ja oman yrityksen perustamisen eroja. Kampanjan tulokset olivat seuraavat:

    • 9 uudelleentwiittausta
    • 23 lisäystä suosikiksi
    • 63 000 näyttökertaa
    • 900 toimintoa

    Tämä oli selkeästi eniten mainoshenkinen kuva, jolla oli selvä tavoite. Tämän vuoksi uudelleentwiittausten ja suosikiksi lisäämisten määrä oli heikompi kuin mainoksissa, joilla itsellään oli enemmän sisältöarvoa.

    Twitter-mainonnan tulokset

    Tämän me saimme 10 000 eurolla:

    • 1 700 000 näyttökertaa
    • 58 000 toimintoa
    • 8100 kävijää verkkosivustolle
    • 666 uutta seuraajaa Twitter-tilille
    • 1 800 latausta markkinointikirjalle
    • 25 uutta käyttäjää

    Jos kampanjaa katsotaan ainoastaan käyttäjien hankinnan kautta oli se paha epäonnistuminen. Yhden käyttäjän hankintahinta oli nimittäin koko kampanjan hintaan suhteutettuna 400 euroa!

    Markkinointikirjan lataamisen hinnaksi tuli 5,5 euroa, joten sekään ei täysin vastannut odotuksia.

    Kun mukaan otetaan uusien seuraajien sekä tavoitettujen kävijöiden määrä, voi kampanjan sanoa onnistuneen. Nämä ovat kuitenkin asioita, jotka eivät itsessään tuota suoraa myyntiä. Uusista seuraajista ei ole meille mitään hyötyä, ellemme jatka aktiivista keskustelua ja toimintaa Twitterissä. Tämän vuoksi Twitter-mainonnasta ei ole hyötyä yrityksille, jotka eivät luonnostaan toimi sosiaalisissa medioissa.

    Kampanjan vaikutukset näkyvät kuitenkin jo selkeästi Twitterissä. Kun yksittäinen käyttäjämme kehuu palvelua, saa hän välittömästi lukuisia uudelleentwiittauksia ja suosikiksi lisäämisiä. Lisäksi esimerkiksi A2 Yrittäjäillan aikana monet Twitter-käyttäjät kertoivat kevytyrittäjyyden mahdollisuuksista, meistä riippumatta.

    Johtopäätökset

    Twitter on Facebookin tapaan paikka jonne mennään viettämään aikaa ja keskustelemaan. Se ei ole paikka, jonne mennään etsimään uusia ostomahdollisuuksia tai palveluita. Facebookin etuna Twitteriin nähden on se, että Facebookissa on valtava massa käyttäjiä, joista voi valita itselleen parhaiten sopivat kohderyhmät. Twitterissä käyttäjämäärä on huomattavasti rajallisempi. Twitter-mainonta sopii erinomaisesti yrityksille, jotka haluavat tavoittaa edelläkävijät tai herättää keskustelua.

    Mikä Twitterissä toimii?

    Twitterissä toimii mielenkiintoinen sisältö. Siellä toimivat samat lainalaisuudet kuin muissakin sosiaalisissa medioissa. Hyvää sisältöä jaetaan herkästi eteenpäin. Mainoksia taas huonommin. Käyttäjät kertovat mielellään toisilleen hyvistä ideoista, mielenkiintoisista kirjoituksista ja asioista, joiden jakamisella he voivat luoda itsestään luotettavamman kuvan. Käyttäjät eivät mielellään jaa bannerityylisiä mainoksia. Myös ilmaisten oppaiden jakamiseen Twitter toimii erittäin hyvin. Oma markkinointikirjamme sopi kohderyhmään erittäin hyvin. Suuri osa markkinointialan asiantuntijoista käyttää aikaansa Twitterissä.

    Testaa itse

    Twitter-mainonta on nyt avautunut kaikille suomalaisille. Voit luoda itsellesi oman tilin osoitteessa: ads.twitter.com. Tällä hetkellä Twitter mahdollistaa monia uusia mielenkiintoisia mainosmahdollisuuksia. Kun olet lukenut tämän artikkelin saatat törmätä Twitterissä mainokseen, jossa kehoitamme sinua seuraamaan tiliämme. Tämä on mahdollista uudelleenmarkkinoinnin ansiosta.

    Kokeile itse Twitter-mainontaa ja kerro meille, mikä sinulla on toiminut!

    Artikkeli on julkaistu alun perin vuonna 2014. Sitä on päivitetty 16.9.2021.

    Tutustu meihin tarkemmin

    Voit tutustua meihin parhaiten UKKO yhtiönä -sivullamme, johon olemme keränneet mielenkiintoista tietoa meistä yrityksenä ja työnantajana. Täältä löydät myös ajankohtaisia uutisiamme. Jos taas haluat perehtyä tarkemmin markkinoinnin saloihin, klikkaa tästä lukemaan lisää markkinointiin liittyviä artikkeleitamme.

    Lue myös

    Asiantuntija kertoo: näin saat kaiken irti Linkedinistä

    Kuinka monta somekanavaa on tarpeeksi ja miten valitsen yritykselleni sopivat kanavat?

    Tik Tok -markkinoinnin perusteet

    Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

    Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

    • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
    • Haluat testata liikeideaasi
    • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
    • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
    • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
    • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

    Yrittäjyys on sinua varten kun:

    • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
    • Sinulla on valmis yritysidea
    • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
    • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
    • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
    • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
    Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

    Muita artikkeleita aiheesta Markkinointi:

    • Markkinointi Puuttuuko yritykseltäsi sosiaalisen median strategia ja somevuosikello? Ota somen tekeminen haltuun!

      Sisällön tekeminen oman yrityksen somekanaville on hauskaa – mutta jos sinulta puuttuu sosiaalisen median strategia, sen hyödyt jäävät usein pieniksi. Kerron tässä kirjoituksessa matalan kynnyksen vinkit somestrategian laatimiseen ja siihen, kuinka sosiaalisen median vuosikello tehdään. Niiden kautta saat sometoimistasi enemmän irti! Sosiaalinen media on nykyisin olennainen osa yrityksen markkinointia. Sen kautta on mahdollista tavoittaa suurikin yleisö kätevästi ja kustannustehokkaasti; siksi…

      Lue lisää
    • Markkinointi Miksi ihmiset maksavat pullotetusta vedestä ylihintaa – ja kuinka hyödynnät tätä omassa markkinoinnissasi

      Suomalainen vesijohtovesi on huippulaatuista. Siitä huolimatta kauppojen hyllyt ovat täynnä kalliita merkkivesiä. Röyhkein esimerkki kalliista vedestä on norjalainen luksusvesi Voss, joka on maultaan huonompi kuin Helsingin kaupungin vesijohtovesi. Jostain syystä pullotettua vettä voidaan myydä yli yhdeksän euron litrahintaan. Tässä artikkelissa kerromme miksi saman tuotteen hinta vaihtelee ulkokuoren mukaan. Näiden vinkkien avulla voit myydä itseäsi kilpailijoita kalliimmalla ja tienata enemmän rahaa. Brändi, brändi, brändi, henkilöbrändäys, ajatusjohtajuus,…

      Lue lisää
    • Markkinointi Oman osaamisen tuotteistaminen – näillä vinkeillä pääset alkuun osaamisesi myynnissä!

      Oletko joskus haaveillut oman yrityksen perustamisesta tai vaikkapa vaan sivutulojen hankkimisesta asiantuntijana oman vakituisen työn ohella? Monilla meistä on taitoja, joilla voisimme työllistää itsemme. Oman osaamisen tuotteistaminen voi kuitenkin olla kompastuskivi, jonka vuoksi pöytälaatikkoideat eivät lähde lentoon. Oman osaamisen tuotteistaminen on freelancerin ja kevytyrittäjän tärkein taito. Saat lisää asiakkaita, kun ihmiset tietävät kuka olet ja mitä osaat. Tässä artikkelissa kerromme…

      Lue lisää