Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa? – Yrittäjän euro palkansaajaan nähden, eli kuinka paljon yrittäjän tulee ansaita?

yritajan-euro-setelitukko

Oletko kuullut väitteen, että yrittäjän tulee tienata ainakin tuplat palkansaajaan nähden kattaakseen kulunsa ja pärjätäkseen yrittäjänä? Yrittäjyyskoulu pureutui asiantuntijan avustuksella yrittäjän euroon ja siihen, mitkä asiat hinnoittelussa on otettava huomioon.

Väite siitä, että yrittäjän tulisi tienata tuplat palkansaajaan nähden on kieltämättä hurja. Voisiko vähempikin riittää?

Digimarkkinoinnin kouluttaja sekä Bisneskoulun ja Mamaonbis-yhteisön perustaja Anja Kadziolkan mukaan yrittäjän tulisi tienata vähintään 1,7 kertaa palkansaajaan nähden, mutta lopulta kaikki riippuu yrittäjän tilanteesta ja hänen omista tavoitteistaan.

Kadziolka auttaa työkseen asiantuntijayrittäjiä oman osaamisen brändäämisessä ja palveluiden digitalisoinnissa verkkokurssiensa kautta. Hän neuvoo asiakkaitaan myös hinnoittelussa, vaikkei mielellään puhu tuntihinnoista.

”Tuntihinnan sijaan pitäisi puhua palvelun arvosta asiakkaalle, jossa tietty kohderyhmä on huomioitu ja hinnat on mukautetuttu sen maksukykyyn sopivaksi. Palvelun arvon taas määrittelee vahva brändi.”

Mitä haluan ja miten sen saavutan?

Oletetaan, että aiot yrittäjänä tehdä töitä maksimissaan viitenä päivänä viikossa, kahdeksan tuntia päivässä. Viikonloput ovat akkujen latausta varten. Lisäksi lasket itsellesi pidettäväksi yhteensä viisi viikkoa kesä- ja talvilomaa, sekä kaksi viikkoa sairauslomaa vuodessa. Koska perheessäsi on lapsia, lasket päälle vielä varmuuden vuoksi toiset kaksi viikkoa lapsen sairauslomiin.

Näin ollen tullaan tilanteeseen, että yrittäjän tulisi tienata 12 kuukauden palkka kymmenessä kuukaudessa, jotta lomat ja sairauslomat tulevat katettua. Onko tämä mahdollista ja millä hinnoilla? Kadziolkan mukaan on mahdollista. Hän luennoi aiheesta myös TEKin, Suomen Ekonomien ja AKYn järjestämässä Ilo irti yrittäjyydestä -tapahtumassa muutamia vuosia sitten.

Kadziolka on karkeasti laskenut, että 5000 euron kuukausipalkkaa tavoitellessaan yrittäjän tulisi varautua kuukaudessa noin 3000 euron kuluihin. Näin ollen kuukaudessa tulisi tienata yhteensä 8000 euroa. Jos kuitenkin haaveilee esimerkissä esitetyistä pitkistä lomista ja sairauslomavarasta, tulisi kymmenen kuukauden aikana tienata yhteensä 9600 euroa kuukaudessa päästäkseen unelmapalkkaansa ja saadakseen myös haluamansa lomat.

”Tuntihintaa olennaisempaa on miettiä, mitä yrittäjän hyvinvointi vaatii. Lähtökohtana ei voi olla se kaikkien matrana hokema urbaani legenda siitä, ettei yrittäjä pidä koskaan lomaa”, Kadziolka sanoo Yrittäjyyskoululle.

”Lisäksi hinnoittelussa ei voi lähteä vain siitä, että kattaa vain kulunsa. Yrittäjän pitäisi ensin kysyä itseltään, mitä hän haluaa, ja sen jälkeen, miten hän voi sen saavuttaa.”

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>
Yrittäjän euro. Paljon pitää tienata palkansaajaan nähden? Kuvassa Anja Kadziolka.

Digimarkkinoinnin kouluttaja Anja Kadziolka

Esitä itsellesi nämä kysymykset

Koska jokaisen yrittäjän tilanne on erilainen, liikkeelle kannattaakin lähteä seuraavista kysymyksistä:

  • Kuinka paljon minun tulee tienata pärjätäkseni?
  • Minkä kokoisesta palkasta ylipäätään haaveilen?
  • Kuinka paljon viikossa/päivässä haluan ja pystyn tekemään töitä?
  • Miten paljon tahdon vapaa-aikaa?
  • Kuinka paljon haluan pitää vuodessa lomaa?
  • Miten paljon uskon pystyväni kasvattamaan brändini tunnettuutta?

Edellä esitetyt kysymykset antavat jokaiselle yrittäjälle lukuja, jolla omaa hinnoitteluaan voi alkaa rakentaa. Voit myös asettaa tavoitepalkan siitä, kuinka paljon todella haluaisit vuodessa tienata. Sitten se kaikista tärkein, eli työhön käytetty aika: oletko valmis tekemään pitkää päivää, vai haluatko jo nyt tähdätä esimerkiksi neljän päivän työviikkoon?

Kadziolka puhuu edelleen sen puolesta, että riittävät lomat täytyy laskea mukaan yrittämisen hintakaavaan. Jos lomaa ei ota, sen aika tulee ennemmin tai myöhemmin.

”Aikavelka pitää jossakin vaiheessa maksaa pois ja sen olen itsekin oppinut kantapään kautta. Mitä nuorempi olet, sitä enemmän jaksat painaa pitkää päivää. Mutta sitä jaksaa sitten sen verran kuin jaksaa. Toiset jaksavat viisikin vuotta putkeen, mutta sitten se kompensoinnin päivä tulee. Se yrittäjä on fiksu, joka tekee arkisin kahdeksan tuntia päivässä ja pitää viikonloput vapaana.”

Yrittäjän tuntihinta ei ole tuntipalkka

Koska harva aloitteleva yrittäjä yltää heti 5000 euron kuukausitienesteihin, voi saman laskukaavan toistaa 2500 euron kuukausipalkkatoiveella ja laskea päälle 1000 euron edestä kuluja. Kuukaudessa pitäisi siis tienata yhteensä 3500 euroa.

3500 x 12 / 10 = 4200 euroa/kk

Kun 3500 euroa kerrotaan 12 kuukaudella, tekee se yhteensä 42 000 euroa vuodessa. Ja koska kyseinen summa pitää tienata kymmenessä kuukaudessa ansaitakseen lomat ja kattaakseen sairauspäivät, jaetaan summa vielä kymmenellä kuukaudella. Näin ollen yrittäjän tulisi siis tienata kuussa 4200 euroa.

Vaikka yrittäjä tekisi päivässä kahdeksan tuntia töitä, jokaiselta työtunnilta ei voi laskea rahan kilisevän kassaan. Osa työpäiviin käytetystä ajasta menee nimittäin välttämättömiin yrittäjän töihin, joista ei makseta. Tällaisia työtehtäviä ovat esimerkiksi markkinointi ja asiakashankinta.

”Nämä työt, joista ei makseta, harvemmin yrittäjältä jäävät arjessa huomaamatta, mutta sen sijaan voidaan sortua ylitiöpositiiviseen aikakäsitykseen siitä, että ehtii tehdä päivän aikana paljon. Sitten ruoskimme itseämme, kun emme ehdikään. ”

Osa työpäivästä menee myös laskujen lähettämiseen ja muuhun hallinnointiin, johon kuuluu kirjanpidosta ja veroista huolehtiminen.

Lisäksi itsenäiset yrittäjät kehittävät jatkuvasti yritystoimintaansa, jolloin osa työpäivien tunneista uppoaa väistämättä kouluttautumiseen ja uuden opiskeluun. Jos yrittäjä tekee päivässä siis kahdeksan tuntia töitä, laskutettavaan työhön saattaa jäädä aikaa vain kuudesta viiteen tuntia päivässä. Jos kuukaudelle laskee yhteensä 22 työpäivää, tulee tällöin laskutettavaa työtä tehdyksi yhteensä 110 tunnin edestä.

Kadziolkan mukaan yrittäjät saattavat jumiutua yrittämisessä vääriin asioihin.

”Väitän, että moni yllättyy siitä, miten paljon markkinointiin menee aikaa. Moni käyttää liikaa aikaa esimerkiksi sellaiseen yksityiskohtaan, mille alustalle verkkokurssi kannattaisi rakentaa. Todellisuudessa palvelun rakentamiseen pitäisi mennä 20 prosenttia ajasta ja sen myyntiin ja markkinointiin 80 prosenttia”, hän sanoo haastattelun lopuksi.

Yrittäjän euro. paljon yrittäjän tulee tienata? Euron kolikoita ja hehkulamppu.

Kirjoita kiinteät kulut ylös

Yrittäjyyskoulu muistuttaa, että varsinkin yritystoiminnan alussa moni yrittäjä tekee investointeja tarvitsemaansa kalustoon, verkkosivuihin ja markkinointiin, joten lähes poikkeuksetta kaikki aloittelevat yrittäjät menevät yritystoiminnan alussa miinukselle.

Tämän jälkeen kannattaa kuitenkin katsoa, millaiseksi jokaisen kuukauden kiinteät kulut muodostuvat. Esimerkiksi YEL-eläkevakuutusmaksut lohkaisevat osan tuloista, netti ja puhelin syövät omansa ja ehkä sinulla on hankittuna oma työhuone, josta menee vuokrakuluja.

Pelkästään YEL-maksu on tärkeä, mutta iso kuluerä kokonaisbudjetissa. Jos olet ilmoittanut eläkevakuutusyhtiöön työtuloksi 30 000 euroa vuodessa, maksat YEL-maksua noin 470 euroa kuukaudessa (laskelma sisältää aloittavan yrittäjän 22% alennuksen). YEL-maksut määrittävät eläkkeesi suuruuden, mutta ne vaikuttavat merkittävästi myös sosiaaliturvaasi.
Lue lisää YEL-eläkevakuutuksesta alla olevista artikkeleista, joissa on mukana myös opastava video:

YEL kattavasti ja selkokielisesti selitettynä
YEL-minimimaksu voi yllättävässä elämäntilanteessa jättää yrittäjän lompakon tyhjäksi

Jokaisen yrittäjän kiinteät kulut näyttävät erilaiselta. Jos sinulla ei ole työvälineinä juuri muuta kuin puhelin ja kannettava tietokone, pääset paljon vähemmällä kuin yrittäjä, jonka työhön liittyy paljon huoltamista vaativaa kalustoa. Lue lisää budjetin laatimisesta tästä artikkelista.

Muistithan kirjoittaa kiinteisiin kuluihin ylös myös liiton kulut ja työttömyyskassan maksut? Entäpä miten suuri on henkilökohtainen veroprosenttisi? Muista, että työsi tuloksesta aina siivu menee myös verottajan pussiin.

Testaa yrittäjäpotentiaalisi kevytyrittäjänä

Mikäli yrittäjyyden kipinä kytee jo, mutta arkailet vielä isompien siirtojen tekemistä, voit testata yrittäjyyttä helposti ja vaivatta kevytyrittäjänä. Se on helppo ja riskitön tapa kokeilla, miten yrittäjyys sinulle sopii, ja miten liikeideasi lähtee käyntiin. Saatat yllättyä positiivisesti!

Kevytyrittäjä olet yrittäjä siinä missä muutkin, mutta Ukko.fi hoitaa puolestasi kaikki laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvät paperityöt, kuten viranomaismaksut ja -ilmoitukset. Sinun vastuullesi jää asiakashankinta, oman osaamisen markkinointi ja asiakkaiden palvelu eli saat keskittyä juuri sinulle tärkeisiin asioihin.

• Päätä itse milloin, kenelle ja mihin hintaan työsi teet.
• Et tarvitse omaa y-tunnusta, etkä ole kirjanpitovelvollinen
• Hoidamme paperityöt puolestasi
• Saat palkan tilillesi
• Ei sitoumuksia – voit aloittaa jo tänään ja lopettaa milloin tahansa.

Juttu on julkaistu ensi kerran 23.4.2021.

Lue myös

Oman työn hinnoittelu – 7 vinkkiä joilla tienaat enemmän

Näin luot selkeän tarjouksen ja hankit lisää asiakkaita!

Itsenäisen yrittäjän hinnoitteluopas – Opi hinnoittelemaan kannattavasti

Kuinka paljon on yrittäjän palkka? Yrittäjän palkkalaskuri näyttää palkat eri aloilla! 

Kaipaatko lisätuloja? —30 konkreettista vinkkiä

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

 

Jenna Heino

Jenna kirjoittaa runsaasti sekä työkseen että huvikseen. Vapaa-ajallaan hän ideoi käsikirjoituksia, juo liikaa kahvia ja nauttii mökkeilystä. Jenna päätoimittaa Yrittäjyyskoulua.

Muita artikkeleita aiheesta Markkinointi:

  • Markkinointi Yritysblogin kirjoittaminen - Näin kirjoitat timanttisen tekstin yritysblogiin

    Tuskailetko välillä sitä, miten saisit blogiteksteistäsi huokuttelevia ja napakoita? Tai onko kirjoittaminen vasta haaveissa, etkä tiedä, miten hyvä blogiteksti kirjoitetaan? Näitä kuutta vinkkiä noudattamalla kynäilet taidokkaan tekstin yritysblogiin. Bloggaaminen on yrittäjälle ja kevytyrittäjälle loistava tapa tuoda esiin osaamistaan ja asiantuntemustaan sekä hankkia uusia asiakkaita. Ihmiset viettävät paljon aikaa verkossa, joten siellä heidät myös tavoittaa. Oikean kohderyhmän ulottuvilla taidokas blogiteksti voi…

    Lue lisää
  • Markkinointi Tätä on Kasvuhakkerointi ja näin teet sillä miljoonia!

    Kasvuhakkerointi eli englanniksi Growth Hacking on tulossa Suomeen! Lue tämä kirjoitus ja tiedät ensimmäisenä, mitä se oikeasti on. Kasvuhakkerointi on termi, joka on ollut kovassa nosteessa valtameren toisella puolella. Onkin odotettavissa, että termi rantautuu vielä tämän vuoden aikana rytinällä Suomeen. Nyt on siis aika selvittää, mikä tämä uusi trendisana oikein tarkoittaa ja miten se muuttaa markkinoinnin maailmaa. Uudet hype-termit harvoin tuovat mitään…

    Lue lisää
  • Markkinointi Mitä markkinoinnissa tarkoitetaan hyvällä tavalla?

    Kevytyrittäjäkin tarvitsee markkinointia erottuakseen. Olemme jakaneet vinkkejä oman osaamisen markkinoinnista lukuisissa artikkeleissa sekä laatimassamme Kevytyrittäjän markkinointikirjassa. Tässä tekstissä ei ole tarkoitus jakaa vinkkejä potentiaalisten asiakkaiden tavoittamiseksi vaan välittää tietoa siitä, millaista on hyvän tavan mukainen markkinointi. Markkinointia koskevat säädökset unohtuvat helposti luotaessa sisältöä sosiaaliseen mediaan, vaikka markkinoinnin perussäännöt koskevat myös somessa tehtävää mainontaa. Markkinointijuridiikan perusteet tuntemalla voi helposti välttää ylilyönnit ja…

    Lue lisää