Blogi

Avainsana: Itsensä työllistäminen

Itsensä työllistäminen on vähän hassu termi, koska kirjaimellisestihan me kaikki pyrimme työllistämään itsemme. Itsenä työllistämisellä tarkoitetaan kuitenkin myös sitä, että henkilön toiminnan tavoitteena ei ole välttämättä loputon kasvu. Itsensä työllistäjä on eräällä tavalla Start-up yrittäjän vastakohta. Start-up yrityksen tarkoituksena on kasvaa räjähdysmäisesti ja valloittaa maailma. Itsensä työllistäjän tavoitteena on hankkia oma toimeentulo, samanlaisesta työllistämismallista käytetään välillä myös termiä Freelancer.

Itsensä työllistäjien määrä on ollut valtavassa kasvussa. Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 -raportin mukaan Suomessa on jo 165 000 tähän ryhmään kuuluvaa henkilöä. Parissa vuodessa myös laskutuspalveluiden kautta toimivia kevytyrittäjiä on tullut noin 40 000 lisää. Tämän työskentelytavan kasvu on siis räjähdysmäistä. Alla olevasta listauksesta löydät kaikki blogimme artikkelit itsensätyöllistämiseen liittyen.
Valitse kirjoitus:

UKKO Work etsii sinulle töitä

Viiden vuoden urakka UKKO.fi täytti kesällä viisi vuotta. Viiden vuoden aikana olemme mullistaneet itsensä työllistäjien arjen. Oman työn myyminen on helpottunut ja tämän vuoksi...
31.8.2017 Lue lisää »