Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Yrittäjä, oletko pohtinut muuttuvaa maailmaa ja palvelusi tarjoamista kotioloissa? Herää asiakaspotentiaaliin nyt!

serhood_1

Serhood-yrittäjät loivat markkinapaikan visiolleen. He uskovat, että tulevaisuudessa yhä useampi asiakas haluaa yrittäjän palvelut suoraan omaan kotiinsa.

Muutos asiakasrajapinnassa kytee jo ja sille on Terhi Wirenin mukaan useita syitä. Hän aloittaa Suomen ikääntyvästä väestöstä, joka haluaa ja tarvitsee jatkuvasti enemmän erilaisia palveluita kotiinsa.

”Asiakkaissa keihäänkärki ovat seniorit. Meidän palvelutalot eivät tule vetämään sitä määrää ihmisiä, mikä on koko ajan kasvussa,” hän sanoo.

Wirenin mukaan kotiin saapuvat yrittäjät pystyvät auttamaan ikäihmisiä erityisesti asumisessa. Monet seniorit haluavat pitää omakotitalostaan kiinni, vaikka omat voimat eivät enää riitä rännien korjailuun, puutarhatöihin tai lumenluontiin. Myös korona on viime vuosina vauhdittanut kysyntää erilaisille kotiin tuotaville palveluille.

”Omat vanhempani olivat mieluummin lukkiutuneina sisään, eivätkä he halunneet lähteä ihmisten ilmoille. Äitini ei halunnut kampaamoon, koska siellä oli niin paljon muitakin ihmisiä. Kotiin tuleva kampaaja loi turvallisuutta siitä, että kontakteja on vähemmän.”

Wiren on yhteistyövastaava ja pääomasijoittajana Serhood-nimisessä yrityksessä, joka kokoaa kotiin tarjottavien yrittäjien palvelut yhdelle alustalle. Käytännössä palvelu toimii siten, että yrittäjät voivat ilmoittautua alustalle palveluntarjoajiksi vuosimaksua vastaan ja määrittää toiminta-alueensa kilometreissä. Asiakkaat puolestaan näkevät yhdestä paikasta, millaisia palveluita oman kodin lähellä on saatavilla.

”Tämä on se tulevaisuuden juttu. Kotiin ei tilata jatkossa enää pelkkää ruokaa tai siivousta.”

Serhood Terhi Wiren

Kotipalveluita tarjoavien yrittäjien kenttä on
ollut pirstaloitunut ja hankalasti löydettävissä. Juuri tästä akuutista ongelmasta Serhood saikin alkunsa. Kuvassa Terhi Wiren. Kuvaaja: Tara Jaakkola

Asiakkaiden määrä jatkaa kasvuaan

Mutta kyse ei ole pelkästään senioreista ja heidän tarpeistaan. Toiseksi suurin asiakasryhmä ovat Wirenin mukaan ruuhkavuosiin helpotusta etsivät perheet ja omaa aikaansa arvostavat nuoret aikuiset.

Supermarketeista kotiin tilattavat kauppakassit ja ravintoloiden ruokalähetit ovat jo uineet näiden kohderyhmien arkeen ja saaneet heidät ajattelemaan sitä, mitä kaikkea muuta yrittäjillä onkaan koteihin tarjota.

”Maailma tulee koko ajan digitaalisemmaksi ja tarjoaa helppoutta. Ihmiset miettivät haluavatko he antaa aikaa itselleen ja perheelleen vai juosta kaupoissa.”

Asiakkaiden määrä kasvaa tulevaisuudessa automaattisesti myös siksi, että nykyajan digitaitoiset nuoret varttuvat myös mitä todennäköisimmin digitaitoisiksi senioreiksi. Tällä hetkellä kaikista iäkkäimmät asiakkaat tarvitsevat vielä omien lastensa apua hyödyntääkseen alustatalouden palveluita.

Wiren tosin muistuttaa, ettei palveluiden löytäminen vanhempien kotiin ole ollut lapsillekaan aiemmin turhan helppoa, koska yrittäjien kenttä on ollut pirstaloitunut ja hankalasti löydettävissä. Juuri tästä akuutista ongelmasta Serhoodkin sai alkunsa.

”Yksi perustajista yritti saada isälleen toiseen kaupunkiin parturia ja netistä oli todella hankalaa löytää tekijää. Hän ei meinannut millään löytää parturia, joka tekee kotikäyntejä. Toinen perustajista taas tarvitsi vanhemmilleen ruohonleikkaajaa. He istuivat saunassa ja miettivät, miten maailma paranisi tältä osin.”

Sittemmin yritykseen lähti vielä kaksi muuta miestä lisää. He ovat kaikki palkkatöissä ja pyörittävät Serhoodia sivutoimisesti.

Kotiin jalkautuminen ei ole monimutkaista

Periaatteessa asiakkaan kotiin jalkautumisessa ei ole mitään sen kummallisempaa, oli sitten kyseessä minkä alan yrittäjä tahansa. Wiren sanoo, että hyvät käytöstavat ja siisteys vievät yrittäjän jo pitkälle.

”Varsinkin korona-aikaan on korostunut hygienia, siisteys ja puhtaus sekä se, että yrittäjä tuo mukanaan omat tarvikkeensa ja hoitaa omat jälkensä asiallisesti pois.”

 

serhood katja martinero

Serhoodin kampaamoyrittäjä Katja Martinero työn touhussa. Kuvaaja: Tara Jaakkola

Bisnespuoli yrittäjän on kuitenkin mietittävä tarkkaan, koska siirtymiin ja muuhun logistiikkaan menee väistämättä rahaa.

”Kannattavuus on tärkeä miettiä. Miten ison alueen haluaa ottaa ja miten sen hinnoittelee siten, että rahaa jää käteen eikä se mene hyväntekeväisyyteen. Yrittäjän kannattaa hyödyntää tilaisuuksia, joissa useamman keikan saisi räätälöityä samalle suunnalle.

Wiren haluaa hoksauttaa yrittäjiä ajattelemaan kodeissa olevaa potentiaalia etenkin sellaisiin työpäivien hetkiin, jotka ovat totutusti olleet hiljaisia. Asiakkaita kyllä löytyy. Hän kannustaa myös sellaisia aloja lähtemään liikkeelle, jotka eivät ole perinteisesti liikahtaneet toimistoista. Etäyhteyksiin kyllästyneet ihmiset kaipaavat myös kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia.

”Meillä on jo lakipalveluita, jotka menevät kotiin tekemään avioehtoja ja perunkirjoja. Nämä ovat monimutkaisia juttuja ja asiakkaalle saattaa tulla turvallisempi olo, kun asioita voi käydä läpi oman pöydän ääressä.”

Serhood on tällä hetkellä käytössä Varsinais-Suomen alueella. Syksyllä palvelu laajenee Helsinkiin ja Pirkanmaalle. Myös UKKO.fin kevytyrittäjillä on pääsy ilmoittautua palveluntarjoajiksi.

”Tällä hetkellä varsinkin monet sairaanhoitajat ovat ylityöllistettyjä ja uupuneita. He miettivät voisivatko tehdä jotain muuta. Yrittäjänä voisi valita asiakaskunnan sopivalta alueelta ja tehdä työtä sen mukaan, että oma henkinen hyvinvointi olisi parempi.”

Lue myös

Näin aloittava yrittäjä löytää ensimmäiset asiakkaansa

Sisäinen yrittäjyys on asenne, joka saa yrityksen kukoistamaan

Yrittäjät kertovat: Näin pääsin yrittämisen alkuun ensimmäisen vuoden aikana

Mitä yrittäjyys vaatii? Tarkistuslista yrittäjäksi aikovalle

Jenna Heino

Jenna kirjoittaa runsaasti sekä työkseen että huvikseen. Vapaa-ajallaan hän ideoi käsikirjoituksia, juo liikaa kahvia ja nauttii mökkeilystä. Jenna päätoimittaa Yrittäjyyskoulua.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjyys:

  • Yrittäjyys Ennakkoperintärekisteri: Mikä on ennakkoperintärekisteri?

    Ennakkoperintärekisteri tulee monelle tuoreelle yrittäjälle vastaan viimeistään yrityksen perustamisen yhteydessä. Mikä on ennakonperintärekisteri ja onko siihen pakko liittyä? Selvitämme tässä artikkelissa ymmärrettävästi, mistä on kyse ja milloin ennakkoperintärekisteriin hakeutuminen on tarpeen. Mikä ennakkoperintärekisteri? Ennakkoperintärekisteri tarkoittaa sitä, että rekisteriin liittynyt yritys maksaa itse verot liiketoimintansa tuloista suoraan verottajalle. Rekisteriä ylläpitää Verohallinto. Palkkatyöstä yrittäjäksi siirtyvälle tuloveron ennakonperintä on tuttua – veroprosentti määräytyy…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Yrittäjä ja etuuksien menettäminen

    Tietyissä tapauksissa yrittäjä voi myös menettää hänelle myönnettyjä etuuksia. Tämä koskee varsinkin työttömyysturvaa. UKKO.fi on yksityishenkilöille suunnattu laskutuspalvelu. Se tarjoaa mahdollisuuden laskuttaa ilman omaa yritystä. Tutustu UKKO.fi-palveluun ilmaiseksi jo tänään! Liian pitkä työttömyys Kun työttömyys venyy syystä tai toisesta liian pitkäksi, ei työttömyysturvaa voida yrittäjälle enää myöntää. Ansiosidonnaista päivärahaa SYT -kassasta voi saada enintään 500 päivän ajan. Tämän ajanjakson jälkeen…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Miltä tulevaisuus näyttää yrittäjille koronan jälkeen?

    Yrittäjät odottavat jo markkinoiden avautumista koronan hellittäessä. Tulevaisuus kiinnostaa, mutta yrittäjissä se herätti kasvaneessa määrin innokkuutta ja pelkoa, kertoo tuore kysely. Jos Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja saisi maistiaisia tulevaisuudesta, hän haluaisi jo nähdä, mitä koronasta todella opittiin. ”Tällä hetkellä mietin paljon sitä, että minkälaisia tulevaisuusloikkia ja edistysaskeleita organisaatioissa ja työelämässä otetaan. Kuinka paljon huomioidaan sitä, että mitä ollaan…

    Lue lisää