Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Aputoiminimi – mihin aputoiminimeä tarvitaan?

aputoiminimi

Alkava yrittäjä monesti törmää aputoiminimeen jo yrityksen perustamisvaiheessa. Aputoiminimeä käytetään varsinaisen yrityksen nimen rinnalla erottelemaan eri osia yrityksen liiketoiminnasta. Yleensä se tulee konkreettiseksi vasta silloin, kun yritys on laajentunut.

Esimerkiksi Helsingin Kukka -nimisellä kukkakaupalla voi olla aputoiminimenä Turun Kukka, jos sillä on kukkakauppa myös Turussa. Aputoiminimi voi olla myös tarpeellinen, jos yrittäjä toimii hierojana, mutta samalla tarjoaa päätoimen ohella myös joogakursseja, voi hän rekisteröidä joogapalveluihin viittaavan aputoiminimen helpottamaan markkinointia.

Aputoiminimen rekisteröinti

Yrittäjä voi ottaa aputoiminimen käyttöön perustamislomakkeen yhteydessä tai myöhemmin muutosilmoituksella, joka löytyy YTJ-verkkopalvelusta.

Päätös aputoiminimen käyttämisestä riippuu täysin yritysmuodosta. Yksityinen elinkeinoharjoittaja päättää asiasta itse, kun taas henkilöyhtiöissä päätöksen tekevät vastuunalaiset yhtiömiehet. Osakeyhtiöissä aputoiminimi voidaan ottaa käyttöön hallituksen päätöksellä.

Rekisteröinti maksaa yhtiömuodosta riippumatta 60 euroa sähköisellä lomakkeella. Sähköistä rekisteröitymistä varten tarvitaan verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne tunnistautumista varten. Paperilomakkeella tehtävä rekisteröinti maksaa 100 euroa, jonka lisäksi rekisteröinnin käsittelyaika on paljon pidempi kuin sähköisesti tehtynä. Näin ollen suosittelemme rekisteröintiä verkossa tehtäväksi, koska se on edullisempi ja helpompi vaihtoehto.

aputoiminimen perustaminen

Millainen aputoiminimi voi olla?

Aputoiminimeen sovelletaan samanlaisia sääntöjä kuin muihinkin yritysmuotoihin. PRH:n täytyy hyväksyä aputoiminimi, ennen kuin yritys voi ottaa sen käyttöönsä. Yrityksellä voi olla useita aputoiminimiä samanaikaisesti, joten niiden määrää ei ole rajoitettu.

Rekisteröintiperusteita aputoiminimelle ovat yksilöllisyys ja erottautuvuus. Aputoiminimi ei saa siis olla sekoitettavissa jo olemassa oleviin tavaramerkkeihin eikä se saa olla käytössä toisella yrityksellä. Aputoiminimen tulee myös olla niin yksilöllinen, että se kuvaa yrityksen toimintaa ja erottaa sen muista.

On syytä myös olla tietoinen, että aputoiminimen käytössä ei saa olla yhtiömuodon tunnusta, kuten esimerkiksi oy tai ky. Tämä on kuitenkin sallittua yksityisten elinkeinoharjoittajien aputoiminimessä, jolloin aputoiminimi voi sisältää lyhenteen tmi.

Voit lukea nimiohjeista lisää täältä sekä katsoa, onko suunniteltu aputoiminimi jonkun toisen yrityksen käytössä jo.

Voiko aputoiminimeä muuttaa tai poistaa?

Aputoiminimeä ei voi muuttaa rekisteröitymisen jälkeen. Jos kuitenkin haluat vaihtaa aputoiminimen, täytyy sinun ensin poistaa vanha ja rekisteröidä sen jälkeen uusi. Poistamisesta tehdään ilmoitus YTJ-verkkopalvelussa. YTJ:n verkkopalvelussa poistaminen maksaa 40 euroa ja paperilomakkeella tehtynä 85 euroa. Samalla kerralla voi poistaa useammankin aputoiminimen ilman lisämaksuja.

Poistamisesta päätetään samaan tapaan kuin aputoiminimen rekisteröitymisestä. Yksityinen elinkeinoharjoittaja voi kuitenkin päättää asiasta aivan itsenäisesti.

Entä aputoiminimen kirjanpito ja verotus?

Aputoiminimen kirjanpito ja verotus ja hoituu samassa yhteydessä toiminimen kanssa. Yrityksellä voi olla käytössä vaikka 10 aputoiminimeä, mutta Y-tunnuksia on kuitenkin aina olemassa vain yksi.

Aputoiminimen logoa ja yhteystietoja on mahdollista käyttää laskuttaessa ja esimerkiksi mainonnassa. Kaikista laskuista tulee kuitenkin löytyä varsinaisen toiminimen Y-tunnus.

Lue myös

Luvanvaraiset toimialat

Kaupparekisteri ja sen merkitys yrittäjälle

Sivutoiminen yrittäjyys – mitä se tarkoittaa?

Lisäduuni on helpointa kevytyrittäjänä

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat Y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Muita artikkeleita aiheesta Liiketoiminnan aloittaminen:

  • Liiketoiminnan aloittaminen Yritystilin avaaminen – Milloin tarvitaan erillinen pankkitili yritykselle?

    Yritystilin avaaminen kannattaa, koska omat ja yrityksen rahat täytyy pitää erillään. Käymme tässä tekstissä läpi yritystilin avaamiseen liittyvät asiat. Milloin tarvitsee yritystilin? Jokainen yritys tarvitsee oman pankkitilin, koska kirjanpidossa on tärkeää se, että yrittäjän omat rahat ja yrityksen rahat pysyvät erillään. Yleensä yritystili avataan heti, kun yritys on rekisteröity ja toiminta on päästy aloittamaan. On olemassa myös tilanteita, jolloin yritystiliä…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Aloittavan yrittäjän pahimmat virheet – vältä nämä!

    Jokainen alkava yrittäjä tulee jossain kohtaa tekemään virheitä, mutta niistä ei kannata lannistua. Epäonnistumisia sattuu kaikille ja ne ovat osa oppimisprosessia – tosin isommat virheet voivat olla kohtalokkaita uudelle yritykselle. Mutta miten välttää tyypilliset uuden yrittäjän mokat? Lue vinkkimme, kuinka välttää virheaskeleet sekä millaisiin virheisiin aloittelevat yrittäjät usein sortuvat. 1.Varovaisuus tarpeettomien palvelujen kanssa Yrittäjyyden alkumetreillä on monenlaista puhelinmyyjää, jotka piinaavat…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Yrityksen toimialan valinta – Näin teet siitä helppoa!

    Yrityksen toimiala on valittava yritystä perustaessa. Tämä saattaa kuulostaa helpolta tehtävältä, mutta aiheuttaa usein päänvaivaa. Mitä jos toimintaani kuuluu erilaisia palveluita, jotka osuvatkin eri toimialoille? Entä jos toimialalistauksesta ei löydykään minun yritykselleni sopivaa vaihtoehtoa? Tässä artikkelissa käymme läpi toimialan valinnan hankaluudet ja ratkaisut. Yrityksen toimiala kertoo, millaista liiketoimintaa yritys harjoittaa. Esimerkiksi viestinnän konsultilla toimialana voi olla viestintä ja suhdetoiminta, kosmetologilla…

    Lue lisää